1-20160926_155418.jpg

 

Joskus kauan sitten sai lukea lehdistä ja kirjoistakin tietysti, että on olemassa sähköaivot. Sähköaivot olivat hirmuisen suuri masiina, joka raksutti jossain Ameriikassa ja suoritti omia suorituksiaan, joiden laadusta ei ollut ainakaan minulla sen kummallisempia arvauksia.

Saavutettiin seuraava vaihe tässä tieteiskirjallisuuden maailmassa. Ruvettiin puhumaan tietokoneista. Minulla ei ollut edelleenkään mitään tekemistä niiden kanssa. Ehkä joku siru tai joku muu pirstale joskus yritti tunkea korvieni väliin, mutta onneksi pystyin suojautumaan siltä ja sen haittavaikutuksilta.

 

1-20160926_155428.jpg

 

Vaan eipä aikaakaan kun voi kauhistus. Elelin ja rakentelin, noin kuvaannollisesti, kaukana eräänlaisen puskamaailman sisällä. Puskien välissä oli pieniä ihmisasumuksia. Erään asumuksen päädyssä asui pariskunta, erittäin mukavat Sinikka ja Kari. Päivisin Kari istui minua vastapäätä pitkän pöydän ääressä; joka 45. minuutti aina kymmenisen minuuttia tai vähän yli. Sinikka ajoi autollaan pitkin teitä, joita reunustivat tietysti sankat puskat. Tähänkin puskamaailmaan saapui, varmaan viiveellä, veronpalautuksia. Sain kerran tosi paljon rahaa. Sillä rahalla olisin voinut ostaa esimerkiksi pesukoneen, mutta en tietenkään ostanut. Stereot oli tietysti saatava ihan ensimmäiseksi. Ja kukapa muu olisi lähtenyt stereoita kanssani ostamaan kuin Kari. Tästä voimme tehdä kaksi johtopäätöstä: 1. Kari oli erittäin avulias ihminen ja 2. Kari ymmärsi stereoiden päälle. Saattoi olettaa, että Kari ymmärsi muutakin tekniikkaa, vaikeita asioita, kemian, fysiikan ja matematiikan lisäksi.

 

1-20160926_155429.jpg

 

Kerran Kari vaati voimallisesti minua tulemaan Sinikan ja hänen luokse. Kari oli ostanut jonkinlaisen uuden ja hirmuisen pelottavan laitteen, joka oli kytketty televisioon. Se oli tietokone! Ihailin sitä kolmen metrin päästä. Sain kehotuksen ihan reippaasti tulla lähemmäksi. Uskalsin kahteen metriin. Lähemmäksi en uskaltanut, jolloin Kari turvautui suoraan toimintaan ja istutti minut koneen ääreen. Tärisin ja hikoilin ja kai uskaltauduin tökkäisemää jotakin nappulaa, mutta siitä en muista mitään, niin paljon pelotti. Yksi asia oli varmaa: Ikinä koskaan milloinkaan en tulisi moiseen kummajaiseen koskemaan toista kertaa.

 

1-20160926_155431.jpg

 

Maailma sitten vieroitti meidät pois toisistamme. Ensin lähtivät Sinikka ja Kari. Sitten lähdin minä. Puskat saattoivat jäädä, mutta siitä en tiedä mitään; en ole käynyt katsomassa. Asenteeni tietokoneita kohtaan sen sijaan pysyi ennallaan. Kunnes alkoi tapahtua. Ensin oli pakko koskea tietokoneeseen, koska koulun yhteen luokkaan ilmestyi hirmuinen määrä Mikro-Mikkoja, ja opettajia alettiin opettaa käyttämään niitä. Kopioin taululta pitkiä rivejä komentoja, joita naputtelin minulle osoitettuun kohtaan. Kursori vilkkui vihreänä, mutta minun päässäni ei tapahtunut mitään. Lähdin pois helpottuneena, kun kurssi oli ohi.

Sitten tapahtui hirveitä. Kirjasto otti käyttöön tietokoneet. Kirjasto on elämän jatkumisen kannalta olennaisen tärkeä asia. Jotta olisi voinut käyttää kirjastoa, oli pakko käyttää tietokonetta. Enää ei mennyt kauan, kun koulussa oli pakko lähestyä tietokonetta. Muuten eivät oppilaat saaneet numeroitaan.

 

1-20160926_155434.jpg

 

Sitten ostin ensimmäisen oman koneeni, IBM:n, kun työkaveri vaihtoi uudempaan malliin. Ostin toisen pöytäkoneeni. Sitten työni muuttui. Kannettava tietokone oli tärkeä työvälineeni. Ostin oman ensimmäisen kannettavani, sitten toisen. Nykyään koneen ääressä kuluu hyvässä lykyssä tuntikausia päivässä. Puhelin on toinen tietokone, joka on jatkuvasti käytössä. Kaksi vuotta olen toiminut kissabloggarina. On siis tapahtunut mullistavia asioita aika lyhyessä ajassa. Mitään tällaista en voinut edes kuvitella silloin, kun Kari raahasi minua tietokoneensa ääreen ja minä iskin kauhuissani kantapäät nilkkoja myöten Sinikan ja Karin olohuoneen lattiaan.

Sain idean tähän kirjoitukseen, kun Kari ilmestyi kommentoimaan Facebook-päivitystäni. Kiitos siitä, on ollut mukavaa muistella menneitä.

 

1-20160926_155437.jpg

 

Ja edelleen: Parin viime päivän aikana tätä blogiani on ilmestynyt riivaamaan mainoksia. Tällä hetkellä minulla ei niitä näy. Osa lukijoista näkee, osa ei. Jos mainokset näkyvät jatkuvasti enkä siis saa niitä pois, jätän tämän Vuodatuksen ja jatkan Bloggerissa. Siellä on valmiina odottamassa Akka ja kissa Ihmemaassa. Olisi todella mukavaa, jos sinä, arvoisa lukijani, jaksaisit kommentoida vaikka anonyyminä tämän blogin kommenteissa tai Facebookissa, näkyvätkö mainokset sinun näytölläsi. Varsinkin, jos näkyvät. Niin saan selville, kuinka yleisesti mainokset näkyvät. Eilen mainokset vaihtuivat sivun yläosassa, tänään mainos on vallannut ja värittänyt koko sivun tuskanpunaisena.

 

1-20160926_155440.jpg

 

Kuvituksen tähän tietokoneaiheiseen kirjoitukseen tarjoaa kissani Inkeri. Toivottavasti et edes odottanut muuta.