Akan ja kissan elämässä on erilaisia vaiheita. Äsken loppui Ruotsi-Italia -jalkapallo-ottelu. Ruotsi hävisi. Italia onnistui tekemään maalin viime hetkellä. Kyllä harmittaa. Olen aina Ruotsin puolella, mikäli Suomi ei pelaa, juokse tai muuten vaan ottele jossain. Olen minä Norjankin puolella. Ja Tanskan. Aivan ehdottomasti olen Islannin puolella. Wales ja Skotlanti ovat myös symppiksiä. Irlanti on todella symppis. Tällä kertaa skotit eivät kisoissa ikävä kyllä ole. Jalkapallovaihe on elämässä yleensä kiva. Nyt vain harmittaa tuo Ruotsin häviö.

 

Akankin näpit ja kännykkä ovat päässeet kuvaan. Kuvasta saanee jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisessa kunnossa pokat pahimmillaan ovat.

 

 

Olemme tällä viikolla aloittaneet Ikkunamiehen kanssa työt. Ikkunanpokat ovat päässeet hirvittävään kuntoon. Ihan totta. Mäkitupaa on remontoitu ulkoa ja sisältä, mutta ne ikkunat ovat aina vain jääneet. Ai miksi? No siksi, että niissä on niin hirmuinen työ, että sitä mielellään siirtää aina eteenpäin. Vuoden kerrallaan, ei enempää, mutta ennen kuin huomaakaan, on kulunut viisi vuotta. Ikkunoiden uusiminen kokonaan on poissuljettu juttu. Kun ei rahat riitä, jukupliuta.

 

 

Heikoimmassa kunnossa olevia ikkunoita en ole uskaltanut vielä edes repiä irti paikoiltaan. Ne on joskus maalattu ulkopuolelta saranoita myöten niin paksulti, että jotakin kättä pitempää niiden irrottamisessa tarvitaan. Löysin vajasta sorkkaraudan, joka on ollut pari vuotta kadoksissa. Naisen vaisto sanoo, että sorkkaraudan kanssa ei meidän ikkunoita kannata lähestyä. Voisivat tykätä huonoa moisesta kohtelusta. No, olemme Mr. Window Manin kanssa sitä mieltä, että työ tekijäänsä neuvoo. Ehkä pokat kuiskivat korviimme sen, miten haluavat tulla irrotetuiksi.

 

 

Aika mielenkiintoista on, että ikkunaremonttikin muuttuu mukavaksi, kun on työkaveri. Ensimmäisen päivän jälkeen olin kyllä aivan lopussa. En jaksanut edes katsoa jalkapalloa. Sen päivän jälkeen opin, että ei todellakaan kannata raataa itseään loppuun ikkunoiden kanssa. Niitä kyllä riittää. Parempi pitää tunnelma mukavana ja vaikka yrittää nauttia työstä, jos se ikinä on mahdollista; jutella mukavia ja mitä nyt tulee mieleen ja välillä syödä ja juoda.

 

 

Entä Inkeri? Mitä kuuluu kissalleni Inkerille?

Inkku on pitänyt matalaa profiilia. Monena iltana se on koetellut rakkaan emäntänsä hermoja. Kissa ei vaan ole tullut sisälle. Puolen yön maissa olen avannut ikkunan ja sammuttanut valon. Sen jälkeen kissa suvaitsee saapua, milloin puoli yhdeltä, milloin vähän vaille kaksi. Päiväunet se on nukkunut ulkona tai mennyt vinttiin nukkumaan. Vintistä on tullut Inkulle suosikkipaikka. Olen pitänyt vintin oven kiinni tähän asti, mutta keväällä jossain vaiheessa jätin oven auki. Miten ihmeessä syksyllä saan selitetyksi Inkulle, että nyt ei sitten muuten enää vinttiin mennä? Voi tietysti olla, että pakkasherra hoitaa perustelut minua tehokkaammin.

 

 

Olen tainnut joskus vihjaista, että Inkerillä on aika hyvät hoksottimet. Ikkunamiehen seurana on tullut Mäkituvalle pari kertaa Lilo-koira. Lilo on tavattoman mukava koira, mutta kuitenkin niin...koira. Kun Lilo on täällä, Lilo patsastelee pihalla ja Inkku kiertää tontin rajoja. Voin vain kuvitella kissan tunteet! Vaikka Ikkunamiehen mukana ei Liloa ole tällä viikolla ollutkaan, on Inkku varmuuden vuoksi pysynyt poissa. Välillä se näyttäytyy portin (jota ei ole) takana parkkipaikalla. Diiva naukuu kovaa ja dramaattisesti jonkin aikaa ja häipyy sitten. Mutta ei tule lähelle, ei edes pihalle.

Viimeiset kaksi viikkoa on piha ryöpynnyt alkukesän kukkahurmiota. Luumujen, omenapuiden ja kielojen jälkeen olivat vuorossa sireenit, alppiruusut, juhannusruusut, kuusamat, lumimarjat ja pionit. Tällaista kukkarunsautta ei ole ollut vuosiin.

Aika ihanaa!