SNC11317.jpg

Näitä nyt vaan sattuu. Olen ottanut kuvan, joka on epäonnistunut täydellisesti. Kun olen päättänyt rutiininomaisesti poistaa sen, on liike kuitenkin pysähtynyt. Olen alkanut nähdä siinä jotakin.

Huvikseni julkaisin tämän Facebookissa ja kysyin, mitä se esitti. Kaksi urheaa yritti: toinen näki ravintolan nimen, toinen taiteellisuutta.

Olen zoomannut rajusti ja ottanut hämärässä kuvan ilman salamaa. Kun en ole tukenut kameraa - pikkupokkaria - mihinkään, kuvasta on tullut tuhruinen ja epätarkka. Pitkä valotusaika on saanut aikaan omiaan. Automaattisäätö ei ole ollut päällä.

Mitä enemmän kuvaa katson, sitä enemmän se minulle kertoo, ja sitä enemmän siitä pidän. Näen siinä symboliikkaa ja tulkitsen sitä. Koska itse tiedän, missä tilanteessa sen olen ottanut, olen samalla saanut omalle tulkinnalleni raamit. Tämä kuva ei voikaan merkitä samaa muille. Mahdollisesti joku muu voi tulkita sitä omalla tavallaan; siitä tulkinnasta saattaa syntyä toisenlaista merkitystä.

Tämä kuva yhdistyy mielessäni tapahtumaan, josta on noin 35 vuotta aikaa. Asuin pienessä pohjoissatakuntalaisessa kunnassa. Asuntoni oli opettaja-asuntolan kaksio, jossa oli pieni vessa ja siinä suihku. Rakentamisen laatua kuvaa se, että suihkutilani vuoti. Kerran töihin lähtiessäni huomasin, että talon kivijalasta juoksi vesipuro. Tarkkailin tilannetta ja selvitin luonnonilmiön taustan. Suihkutilan lattiasta oli suora yhteys ulos. Vesi tekee niin kuin sille on luontaista: valuu alaspäin. Tässä tapauksessa lattian ja kivijalan raoista ulos, kun olin ollut suihkussa. Kun soitin asiasta kunnan tekniseen toimistoon, omistajan edustajaan, ei insinööri ollut ymmärtää ja sen jälkeen kun oli ymmärtänyt, ei halunnut uskoa. Rakennusvirhe kuitenkin korjattiin tuota pikaa: kunnanmiehet tulivat ja spruuttasivat reikään Sicaa. Onkohan talo vielä pystyssä?

Pesukonettahan minulla ei tietenkään ollut. Mihin sellaista olisin tarvinnut? Ensimmäisillä veronpalautusrahoilla olin ostanut stereot. Niinpä sitten kerran olin polvillani vessan lattialla ja pesin pyykkiä.  Silloin, siinä tilanteessa, tajusin jotakin. Tajusin, että oli jotakin, jota en voinut ymmärtää, vaikka olinkin juuri tullut yliopistosta ja niin ollen tiesin kaiken tai minulla oli kaikesta ainakin mielipide. Tajusin, että oli jotakin, jota en voinut ymmärtää kuin symbolien kautta. Minun vaivainen inhimillinen järkeni oli käyttökelvoton. Minua varten olivat kuitenkin  symbolit, joiden kautta voisin saada häivähdyksen siitä, mikä on tärkeää ja mikä on olennaista. Minä olen polvillani surkeakuntoisen vessan lattialla, mutta yläpuolellani on huikaiseva todellisuus, jota katselen kuin arvoitusta, jonka näen kuin kuvastimesta.

Kuvassa on kultaa ja purppuraa: kuninkaallisia värejä. Siinä on tulisia kirjaimia. Kirjaimet ovat ainoa selkeä kohta kuvassa, mutta nekin ovat salakirjoitusta. Vasemmalla on hahmo, pää rukoukseen painettuna. Tuliset kirjaimet ovat puhetta; tiedän että sen puheen kautta elän ja sen puheen kautta minulla on kaikki.