1-20160825_162938.jpg

 

Laajan kokemukseni ja vielä laajemman ymmärrykseni mukaan ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän yksilöt tekevät työt siinä järjestyksessä, kuin ne ilmitulevat. Ruoan laittaminen, tiskaaminen, imurointi, ruohon leikkaaminen, klapien ajaminen vajaan, samettiruusujen kylväminen maaliskuussa pikkupurkkeihin ja istuttaminen toukokuun lopussa kasvimaan reunaan sujuvat täsmällisesti ja ajallaan. Järjestelmällinen ihminen sahaa puun pölkyiksi, kun sen kaataa myrsky tahi ihminen. Välittömästi hän tarttuu kirvheeseen ja pilkkoo pölkyt klapeiksi ja pinoaa ne räystään alle, peittää huolellisesti, mutta jättää sopivat raot tuulen käydä ja klapien kuivua. Oksat pienintäkin havunneulasta myöten päätyvät samaa kyytiä loppusijoituspaikkaansa.

 

1-20160825_163011.jpg

Näsiä, kevään airut, on kypsyttänyt marjansa. Kaunista mutta tappavan myrkyllistä.

 

Meidän perheessämme tätä linjaa edustaa kissa Inkeri. Kaikki tapahtuu ajallaan. Työ ja lepo vuorottelevat sopivassa suhteessa. Ruokailussakin kissani noudattaa niiden kirottujen terveysterroristitohtoreiden pölyisiä neuvoja. Inkku syö usein, mutta vähän kerrallaan. Se on solakassa mutta lihaksikkaassa kunnossa. Lohtusyömistä en ole havainnut. Joskus toki yhtäkkinen ja ennalta aavistamaton virike saattaa temmata reippaan kissani toimintaan, vaikka on levon aika. Heräte voi olla akan korviin kuulumatonta rapinaa seinistä tai vintiltä. Kissan valppaudella ei tällöin ole rajaa. Juuri äsken Mäkituvan yli lensi hirmuisen kokoinen kurkiaura. Tipuliinit pitivät melkoista ääntä, olivat kai laskeutumassa lepohetkelle ja lounaspalalle suntiin. Inkku istui pihalla, puhdisti tassuaan, eikä korvaansa lotkauttanut. Seurasin tarkkaan. Ei mitään vaikutusta. Tajuaako se, että korkealta yläpuolelta kuuluvaan lintujen metakkaan ei kannata kiinnittää edes huomiota, koska linnut ovat liian korkealla ja liian suuria? Puhdistautumisrutiinit saavat siis jatkua ilman häiriöitä.

 

1-20160822_214726.jpg

 

1-20160822_214638.jpg

"Hei!"

 

Minä kannoin puita sisälle, pihalta vajaan. Pihalla ne ovat olleet jo kaksi viikkoa. On ollut muuta. Ikkunahommia ja sadetta ja selkäkipua ja kivoja kirjoja. Ihmissuhteitakin olen hoidellut ainakin Facebookissa. Mutta semmoisen puutarhavinkin voin antaa, että samettiruusun siemenet voi aivan hyvin kylvää suoraan ulos kesäkuun vaihteessa. Kyllä ne ylös tulevat ja kukkivat reippaasti. Sunnuntaiaamuna näin kolme peuraa kirmaamassa perunamaalla. Oliskohan totta, että peurat kammoavat samettiruusuja ja jättävät muutkin appeet syömättä, esimerkiksi salaatit, punajuuret, mangoldit, kun ärhäkkätuoksuiset puutarhurin pikku apulaiset niitä suojelevat? Ensi keväänä, jos eletään ja vaikutetaan, kylvän ainakin neljä pussia.

 

1-20160825_161952.jpg

Samettiruusuparat. Jos joku olisi viitsinyt niitä hoitaa, ne olisivat vieläkin täydessä kukoistuksessa. Mutta salaatti ei ole päätynyt peuran suuhun.

 

Niin ja sitten se toinen ryhmä. Siitä sitten joku toinen kerta. Minusta nimittäin tuntuu, että olen laajasta kokemuksestani ja vielä laajemmasta ymmärryksestäni huolimatta kadottanut johtoajatukseni, ja jutun juoni ei kantanut alkua pidemmälle. Tähän saattaisi sukulaispoika, jos näitä juttuja lukisi, todeta: "Miksi minä en ole hämmästynyt?"

 

1-20160825_162331.jpg