20140808_142115.jpg

Varttuneimmat lukijani saattavat muistaa persialaisen prinsessan, Madame Tabe Slioorin, joka sekoitti miesten päät 50- ja 60-luvun Suomessa ja myöhemmin Yhdysvalloissa. Moista eleganssia, karismaa ja eksoottisuutta ei yrmeässä Suomessa, pohjan perillä, metsäläisten maassa, juuri ollut nähty. Tabe kirjoitti miestenlehdessä sittemmin kiehtovaa sarjaa Miehet ja minä, josta 5 vuotta vanhempi isosiskoni tuntui olevan kovin kiinnostunut. Joitakin tiedonmuruja hän ripotteli myös pikkusiskolle, joka kuunteli suu auki ja silmät ymmyrkäisinä. Tabelta varastin juttusarjani otsikon. Varmuuden vuoksi huomautan, että muuta yhteistä Tabella ja minulla, saati mieskokemuksillamme, ei ole. Satuin vain juuri lukemaan (naisten)lehtijutun Tabesta. Ja otsikko on vetävä, eikö totta?

20140808_200611.jpg

Tuo oli ensimmäinen pointti tänään. Toinen on se, että tämän Vuodatus-blogipohjan ympärillä pyöriskelevä joukko on aika naisvoittoinen. Muistan lukeneeni, että 95 prosenttia käyttäjistä on naisia. Enpä ole minäkään juuri saanut palautetta miehiltä. Sen, minkä olen saanut, pidän sisälläni. Kaikkeahan ei voi saada. Kuka ei saa, lukija vai kirjoittaja, jääköön salaperäisyyden verhon taa.

Kolmas pointti: Minähän olin perjantaina Upinniemessä, kaikesta huolimatta suurimmaksi osaksi miesten valtakunnassa. Olen tasa-arvon vankka kannattaja ja huomasin, että miesten osuus näissä jutuissa on ansaitsemattoman vähäinen. On syytä laskea purjeet ja jäädä mainingeille hiljakseen keinumaan ja muistelemaan, mitä kaikkea hyvää miehet ovat elämässäni saaneet aikaan.

20140808_200828.jpg

En lähde muistelemaan kronologisesti, vaan ensimmäisenä kukkasena elämäni miesten niityltä poimin tapauksen viime kesältä.

Olin käynyt pitkästä aikaa mäkituvan metsässä. Huomasin, että siellä oli kelomänty, jonka tyveä ahkerat pikku palokärjet ja muu metsän väki oli jo käynyt nokkimassa tai pureskelemassa. Hätäännyin siinä, että puu rojahtaa seuraavassa myrskyssä naapurin talon päälle. Kun ensimmäinen yksilö, joka mielestäni tiesi jotakin puista, sitten tuli mäkitupaan, raahasin hänet hetimiten tarkastelemaan tilannetta. Yksilö murahteli, että olisi tässä jotakin muutakin.

20140808_201001-001.jpg

Tämä ei suinkaan lieventänyt tuntemaani ahdistusta. Juhannusaattona ryntäsin neuvottelemaan naapurinisännän kanssa. Katselimme puita, ja päätimme konsultoida puunkaatajaa. Puunkaataja sanoi naapurille, että puut olivat liian lähellä rakennusta; hän ei niihin koskisi. Mutta hänellä oli puhelinnumero. Hyväntahtoinen naapurinisäntä lupasi soittaa tälle Metsurille. Metsuri lupasi tulla katsomaan. Niinpä hän tulikin. Katsoimme nyt jo viidettä kertaa puut. Välillä olin nimittäin ehtinyt huolestuttaa myös  sukulaiseni. Metsuri saneli ehtonsa, ja minä myöntelin.

20140808_201409.jpg

Eipä aikaakaan, kun Metsuri sitten saapui ryhtyäkseen tositoimiin mukanaan apumetsuri, tolppakengät ja moottorisaha, jossa uusi teräketju. Hän aloitti niistä vaarallisista puista, jotka olivat näköpiirini ulkopuolella. Kohta sitten tultiin pihapiiriin. Siinä patsasteli komea koivu. Varsinkin asiantuntijoille kerron, että vielä 25 vuotta sitten sen juurella oli mainio kasvimaa, jossa kasvatin esimerkiksi mustajuurta. Ei siis mitään turhaa maata. Sittemmin sen koivun varjostamalla alueella, josta se tietysti imaisi kaiken vedenkin, ei ole kasvanut muuta kuin ruohoa, huonosti sekin. Olimme päättäneet, että nyt oli aika sen koivun aloittaa metamorfoosi polttopuuksi ja sitä myöten palata luonnon kiertokulkuun.

Näin alkoi näytös, jollaista en ole ennen enkä jälkeen nähnyt. Tajusin, että oli vähemmän kauhistuttavaa seurata tätä draamaa kännykkäkameran kautta. Metsuri kiipesi puuhun kuin orava moottorisaha kupeella roikkuen. Mennessään hän katkaisi kaikki oksat alapuoleltaan. Pihakoivu oli järeärunkoinen eikä juuri hievahtanutkaan tässä menossa. Vähän tuli huojuntaa ylemmissä kerroksissa, ja huomasin toivovani, että Metsuri tulisi äkkiä alaspäin. Ei tietenkään liian äkkiä, ei sentään. Mutta ei. Yhä ylemmäksi hän meni. Kun hän lopulta alkoi palata alaspäin, hän samalla katkoi rungon palasiksi. Rungonpätkät tulla rymistelivät maahan, onneksi Metsuri pysyi vakaasti puussa. Lopulta hän jätti tikkaitten korkuisen pätkän silleen, tuli alas, pyyhki hikeä otsaltaan ja säntäsi hoitolaitokseen, kohta alkavaan työvuoroonsa. Aikaa oli kulunut puoli tuntia.

20140808_202111.jpg

Seuraavana päivänä tuli paikalle apumetsuri ja huolehti lopputöistä: kaatoi rungonpätkän, karsi isommat oksat ja sahasi oksat ja rungon 30-senttisiksi, kasasi pölkyt, kokosi pienemmät oksat autonlavalle, joi munkkikahvit ja lähti tiehensä. 

Myöhemmin Metsuri, joka tällä välillä oli kerännyt itselleen runsaasti lisää työtä naapurustosta, palasi tekemään asiakastyytyväisyyskyselyä, kertomaan muista tarjoamistaan palveluista, rahastamaan ja tarinoimaan. Hän kertoi muun muassa, että sekä hän että apumetsuri olivat suorittaneet kasvatustieteen approbaturin, ja Metsuri oli toiminut myös erityisopettajana Paraisten ruotsinkielisessä koulutoimessa. Mikäli minulla on rahaa ja elonpäiviä riittää, saattaa Metsuri tulla ensi kesänä tai joskus putsaamaan vajan katon ja vaihtamaan rikkoutuneet kattotiilet. Kerron siitä sitten joskus, vaikkapa otsikolla Metsurin paluu.

20140809_142434.jpg

Toivottavasti edeltä on selvinnyt, että Metsuri ja hänen hanttimiehensä olivat hengästyttävä kokemus. Naapurinisäntä kertoi myöhemmin, että kun Metsuri operoi ohutrunkoisemmat puut, alkoi puun huojuntaliike olla korkeammalla melkoinen. Pystyn kuvittelemaan sen, onneksi en nähnyt.

Niin, ja jos joku kiinnostui, minulta saa Metsurin puhelinnumeron. Ja se kelomänty, josta kaikki sai alkunsa. Sen Metsuri kaatoi ja pätki kaupanpäälliseksi.

20140809_181029.jpg