Seisoin polviani myöten lumessa. Jaloissani oli kyllä sukset, mutta ne eivät tosiaankaan käyttäytyneet kunnollisten suksien tavoin. En viilettänyt niiden avulla kuin pohjoinen puhuri pitkin laajoja Karjalan korpia. Olin tipahtanut ladulta. Toista kertaa en niitä jalkoihini kiinnittäisi.

 

Pihalla on uusi lystimaja. On sillä varmaan virallinenkin nimi.

 

Onneksi löytyi korvaavaa toimintaa. Pällistelin ystäväni kanssa Kulttuurikeskuksen aulassa. Kirjasto veti puoleensa, vielä vahvemmin auditoriosta kuuluva puhe. Eipä aikaakaan, kun istuimme jo siellä kuulijoiden joukossa rehtori Sirkka Vepsän kutsumina. Pekka Tuovisen rohkaisemina uskaltauduimme  luostarin kirkkoonkin.

Valamo ja Valamon vastaperustettu Kansanopisto olivat saaneet kaksi uutta kiihkeää ystävää.

 

Luostariaamiainen. Tämän kuvan postasin Instagramiin. Huvitti, kun siitä ei muutamaan päivään tykännyt kukaan. Sitten ilmestyi asianharrastajatykkääjä. Kiitos, Ulla! Tuo puuro oli kyllä hyvää!

 

Jäin tuijottamaan Trapesan kelloa. Onko siellä ollut ennen toinen kello, persoonallisempi ja omapäisempi?

 

Tuosta kaikesta on kulunut 29 vuotta ja 5.5 kuukautta. Valamosta on tullut vuosien kuluessa tuttu ja turvallinen paikka, jonne on aina hyvä palata. Tällä viikolla vietin siellä kaksi kokonaista päivää. Menomatkalla oli kommelluksia, pahimpana niistä se, että rakkaan Pösöni ohjaustehostin lakkasi toimimasta. Sydän kylmänä jatkoin ajamista. Järki sanoi, että matka olisi ehdottomasti pitänyt keskeyttää, tunne veti jatkamaan matkaa. Valamo odotti. Kun järki ja tunne sekä mielikuvitus ovat vastakkain, on selvää, kumpi vie voiton. Pääsimme onnellisesti perille. Valamossa alkoi ohjaustehostin ihmeenomaisesti toimia, mutta paluumatka sävytti koko luostarissaoloa. Tuloa seuraavan päivän olin niin lopussa, että aamiaiselle ja kirkkoon pääsin, mutta loppupäivän vain lepäsin. Seuraavana päivänä olin kunnossa, mutta paluumatka kummitteli jo uhkaavana mielessä.

 

Sillalta.

 

Kun olin nukkunut väsymystä pois, oli hyvä keskittyä lukemiseen. Kirja oli Serafim Seppälän Taivaalliset voimat. Enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa. Hienoa tekstiä. Munkki Serafim pohtii enkeleitä laajan kulttuurintuntemuksensa pohjalta, joten paljon muutakin kuin enkelitietoutta saa kylkiäisenä tätä kirjaa lukiessaan. Suosittelen kirjaa kaikille asianharrastajille; myös niille jotka kulkevat enkelikursseilla.

 

Kansi.

 

Munkki Serafimin kirja on paitsi hyvä myös kaunis. Kuvassa on myös ihana enkelikirjanmerkki, jonka sain muistoksi matkatoveriltani. Kiitos siitä vielä tässäkin yhteydessä.

 

Niin kuin yleensäkin, Valamossa tapaa aina ystäviä, joita ei muualla tapaa. Vaikka luostari on hiljentymisen paikka, on totta, että juuri siellä voi syventyä pitkiin tuntikausiakin jatkuviin keskusteluihin. Usein pistää kiireeksi. Kahvinkulutus nousee huippuunsa. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: kyllä luostarissa ollessaan aina muistaa senkin, miksi luostari on perustettu, ja kerännyt väkeä helmoihinsa vuosisatojen aikana.

 

Näiden "riippakuusien" heijastamaa auringonvaloa en saanut hehkumaan kuvassa.

 

Uimarannalla.

 

Juojärven pohjaa.

 

Uimarantaselfie.

 

Tiedän, että moni miettii tässä vaiheessa, olinko hylännyt kissa Inkerin oman onnensa nojaan pyyhältäessäni toiselle puolelle maata. Ei hätää. Inkerillä oli vastuuntuntoinen hoitaja, välillä useampiakin. Inkeri oli seurannut hoitajia kävelyille ja pyöriskellyt maassa liehittelevänoloisesti. Aivan selvästi elikko halusi kertoa epäsuorasti minulle, että hylkää vaan, kyllä minä pärjään ja hankin itselleni vaikka uudet ihmiset. En tietenkään ole tästä katkera, kunhan nyt mainitsin. 

Minulla oli kyllä kaiken aikaa Inkkua ikävä.

 

Kirkko vähän eri kulmasta.

 

Respan takaa.

 

Suunnilleen näillä main ohjaustehostin alkoi jälleen toimia.