1-IMGP3275.jpg

 

Peura, punkki ja pupu. 

Tämmöisten petojen kanssa täällä Mäkituvalla on nyt yritettävä tulla toimeen. Kuin ihmeen kaupalla ehdin nähdä ja näpsäistä kännykkäkameralla kuvankin krookuksista, jotka olivat selviytyneet kukkimaan asti. Seuraavana päivänä ei niitä enää ollut.

 

1-20160421_124326.jpg

 

Peuroja ja pupuja en ole omin silmin nähnyt moniin aikoihin. Pupun näin tosin lauantaina klo 8.15 Luolavuorentie 2:essa, Pääterveysaseman edessä parkkipaikalla, Turun hyvässä kaupungissa. Astuin ulos autostani, ja huomioni kiinnitti välittömästi outo otus. Ensin luulin sitä vaikeasti liikkuvaksi isoksi koiraksi. Ei ollut koira, ei ollut kauriskaan. Oli jonkun sortin pupu, ellei sitten ollut kenguru, joita Lounais-Suomessa esiintyy luonnonvaraisena aika vähän, uskoakseni. Hyvänen aika, että se oli iso! Jos sellainen tulisi metsäpolulla vastaan, niin mihinkähän sitä pakoon säntäisi? Puuhun, ehkä? Jos moinen hirviö tähtäisi hyvin osuvan potkun ihmisparan otsikkoon, varmaan uhri joutuisi katselemaan tähtiä kanveesissa (siis siinä metsäpolulla) pitkään.

 

1-20160419_225624-1.jpg

Kissan tassusta ei lähde kovin voimallista potkua. Kynsistä ei nyt puhuta.

 

Nyt(kään) en ole varma, olenko kertonut tätä aiemmin täällä. Facebookissa ainakin olen. Olin joku viikko sitten havainnoimassa luontoa illan suussa, hämärissä, siellä, missä yleensä luontoa havainnoin, tässä tarkemmin määrittelemättömässä paikassa. Linnut eivät vielä olleet tulleet tänne metelöimään eteläisiltä mailta, ja kotoiset tintitkin olivat etsineet yöpuunsa. Yhtäkkiä alkoi kuulua kovaa ääntä. Ensin luulin äänenlähdettä koiraksi ja isoksi koiraksi. Äänessä oli koiramaista haukkuvaa sävyä. Haravoin mielessäni läpi mahdolliset paikalliset huntut, mutta en keksinyt ainoatakaan, joka olisi ollut näillä nurkilla haukkumassa. Joku dogo argentino tai rottweiler oli siis karannut! Äänen voimakkuus nousi ja alkoi muistuttaa yhä vähemmän koiraa. Astuin ulos luonnontarkkailukojustani, koska tuumailin, etteivät sen heiveröiset seinät minua enää suojaisi, jos peto päättäisi hyökätä. Aseena minulla olisi kävelysauvat, joihin tukeutuen olin ylittänyt kavalat jäätiköt matkallani. Jäin kuitenkin paikalleni, sillä ääni kuului läheltä. Kissa, joka olisi voinut minua puolustaa, oli sisällä. Ja seuraava juttu on ihan totta: ihan tosissani mietin, olisiko rajantakaisessa metsässä sittenkin uinunut talviunta karhu, joka oli herännyt nälästä mielipuolena ja karjui nyt raivoaan. Ihan kohta se saisi vainun minusta. Salamannopeasti se hyökkäisi, ja tyydytettyään pahimman nälkänsä se raahaisi ruhoni omaan salaiseen piiloonsa. Minusta nauttisivat vielä pitkään sen mahdolliset pennut ja ehkä puolisokin. Mielessäni käväisi pelottavampiakin mahdollisuuksia, sillä pidän kovasti scifistä ja fantasiasta, mutta mieluummin tietenkin sisällä lämpimän tulennoksen loisteessa nautittuna siistin kirjan sivuilta.

 

1-IMGP3280.jpg

Luontokuvaaja Liisan näkemys laulujoutsenesta. Horisonttikin veikeästi vinossa.

 

Jo näin liikettä puunrunkojen lomassa. Eläimiä siellä oli. Äänet alkoivat harventua. Välillä kuului puuskutusta tai tuhahtelua. Uskaltauduin hiippailemaan sisälle. Ja aloin googlettaa, kuinkas muuten. Kuuntelin ääninäytteitä. Tulin siihen tulokseen, että kysymyksessä oli sittenkin peuran varoitusääntely. Vieläkään en jaksa ymmärtää, miten niin pienestä eläimestä kuin peura voi lähteä niin hirmuinen ääni!

 

1-IMGP3292.jpg

Näin piiiitkä kissa kyllä puolustaa akkaa. Jos viitsii.

 

1-IMGP3295.jpg

Vähän lyhyempi kissa.

 

Viime yönä tapahtui muuten jänniä, silloinkin. Puolen yön tietämillä havahduin fantasiakirjastani, jota olin lukemassa. Kuului outoa ääntä, joka poikkesi tömähtelystä, jonka armas kissani Inkeri sai aikaan vintillä, sillä siellä se silloin oli jossain kissamaisessa puuhassa. Lähdin pihalle. Maisema oli hiljaa ja salakavalasti muuttunut valkoiseksi. Räntää tuli sakeasti. Samassa välähti: salama. Korkeintaan sekunnin viiveellä kuului jyrinä. Ukkonen oli aivan päällä, mutta jyrinä oli kummallisen pehmeää. Enpä ole ennen kuullutkaan ukkosen jyrinää räntälumen pehmentämässä maailmassa.

Pihalla odottaa istuttamistaan kaksi omenapuuntainta. Kaikki hyvin. Miten se ajatus omenapuusta ja huomisen uhasta meneekään?

 

1-20160425_101421-001.jpg

Kun ottaa mielettömän huonon kuvan, ei se siitä parane, vaikka mitä yrittäisi Picasan kuvankäsittelyohjelmalla tehdä. Tässä joka tapauksessa ne kaksi omenapuuntainta.