Yhden keskisuomalaisen kissaemon tytär nukkuu tuossa sohvalla. Siinä sohvanurkassa, josta taistelemme emon tyttären, Inkerin, kanssa. Sanon suoraan: taistelimme. Minä olen sen taistelun hävinnyt.

Tähän asti olen kuvitellut mitä nyt sitten olenkin kuvitellut.

 

1-IMGP3205.jpg

 

Tämä on ollut vallitseva tilanne. Minä, kissaemäntä, oljentelen siinä sohvannurkassa. Tietokone on vatsalla. Inkeri on sohvan selustalla, esimerkiksi pesee itseään. Toinen mahdollisuus on, että Inkku lepää aivan selkänojan äärimmäisessä päässä, selkänsä tai takamuksensa huolellisesti minuun päin kääntäneenä. Kolmas mahdollisuus on, että Inkku on ollut pitkään ulkona, ja sitä paleltaa. Silloin se saattaa tulla leukani ja tietokoneen väliin. Minä hellin harhakuvaa, että Inkku osoittaa minulle kiintymystään. Jokaisessa tapauksessa on selvää, että jos nousen paikaltani vaikkapa puoleksi sekunniksi, kissa on ehtinyt sinä aikana valloittaa paikkani.

Hetki sitten makasin sohvalla ja tutkin tietokoneelta jotain äärimmäisen tärkeää ihmisten asiaa. Kuului kissan naukumista. En siihen kiinnittänyt huomiota. Ajattelin korkeintaan, että Inkku haluaisi ulos, mutta enpä sitä päästä, sillä kissamörkö on jo lähtenyt liikkeelle. Nau´unta tiivistyi ja kasvatti volyymiä. Vilkaisin sivulleni. Kissa oli sohvan vieressä ja naukui herkeämättä. Jotenkin siitä lähdin liikkeelle, ja kas: kissa makasi jo sohvannurkassa:

 

1-IMGP3216.jpg

 

Sanottakoon tämä nyt selväksi suomeksi: kissa oli komentanut minut pois sohvalta. Ensimmäistä kertaa. Se oli onnistunut pyrkimyksessään. Taistelu on käyty. Minä olen hävinnyt.

Inkeri on mielestäni varsin suloinen kissa. Eräs jossain määrin entinen ystäväni väittää, että omaansa ei saa kehua. Minä olen toista mieltä: omaansa saa ja pitääkin kehua. Inkerissä on suloisuusominaisuuden lisäksi myös hirmuinen puolensa. Tästä olisivat voineet esimerkiksi monet hiiret ja myyrät sanoa sanottavansa sen jälkeen, kun olivat joutuneet tekemään lähempää tuttavuutta Inkerin kanssa. Valitettavasti ne eivät ole voineet sanoa yhtään mitään enää siinä vaiheessa.

 

1-IMGP3210.jpg

 

Kannattaa katsoa tuota tiukkaa katsetta, määrätietoista askellusta ja häntää, joka on yhtä leveä kuin koko kissa. "Tässä tulee Inkeri, Hiirten Kauhu, pois tieltä risut ja männynkävyt!"

 

1-IMGP3211.jpg

 

Ja tässä näytetään koko ympäröivälle maailmalle, kuka näillä nurkilla pitää komentoa. Selkäkarvat ovat pystyssä kuin ahvenalla, ja Inkeri Suuri Julma lähestyy vinosti neljällä jalalla pomppien. Parasta on tehdä tilaa sohvalla, kun tämmöinen peto tekee tiettäväksi, mitä haluaa.

Jos minä olisin vielä äidinkielenopettaja ja tuo yllä oleva juttu olisi oppilaan kirjoitelma, olisin kirjoittanut loppuun: Sisältö ei vastaa otsikkoa. 6-. Minun piti kirjoittaa ihan muista asioista, mutta sitten kissa suisti minut tasapainosta, kun komensi minut pois sohvalta, joka ei tosin ole tiukan määritelmän mukaan minun, mutta on kuitenkin jollain lailla hallinnassani. Eiku siis tietenkin oli hallinnassani.

Hyväksi lopuksi liitän tähän viimeisimmän luontokuvani. Se esittää meren yllä liitelevää lokkia. Lokki liiteli sen verran vinhaa vauhtia, että ehti pois kuvasta. Kerron tämän ihan suosiolla, ettei kukaan menettäisi yöuniaan arvoituksellisen kuvan takia.

 

1-IMGP3187.jpg