Liisa1_115%5B1%5D.jpg

 

Viimeksi kirjoittaessani mäkituvan remontoinneista päädyin idylliin. Siinä mäkituvan asukkaat lojuivat jo laskemaan kääntyneen auringon viipyilevissä säteissä hiljaa keinahdellen riippukeinuissaan. Käden ulottuvilla oli mutakakkua ja limsaa, mehiläisten unettava surina kuului taustalta, pääskyset viuhahtelivat ilmassa, sireenien tuoksu tavoitti nuuhkivan nenän, sauna oli lämpiämässä, vihta valmiina ja Lauantain toivottujen viimeinen valssi väräjöi vielä mielessä. Inkeri ei hypännyt vatsalle siitä ainoasta syystä, ettei se ollut tuolloin vielä syntynytkään. Mieli oli rauhallinen, luottavainen ja tulevaisuuteen suuntautunut: paras oli vielä tulossa.

Siitä sitten nousin, nuorna naisna, vielä aktiivikansalaisena, Armon Vuonna 2009. Hiljakseen, käsi puntarpäitä viistäen, kuljin mäkituvan etelä-lounaissivulle, ruusupenkkiä ihailemaan. Hurmioitunut katseeni kohosi kukkapenkistä ylöspäin, keittiön ikkunan alle. Siinä tarkensin yhtäkkiä mustaan, rumareunaiseen selkeään reikään seinässä. Työnsin siihen vielä sormenikin. 

Mutakakku ja limsa alkoivat närästää. Mehiläisiä kohtasi joukkotuho. Pääskyt putoilivat rapisten maahan eivätkä päässeet enää siivilleen. Sireenit alkoivat haista mädälle. Saunan piippu tukkeutui, vihdan vei vainolainen. Lauantain toivotut lopetettiin. Levottomuus valtasi mielen. Tulevaisuuden ajatteleminen synnytti ankean ahdistuksen.

Hain aikanaan paikalle mäkituvan muut asujaimet. Katsottiin sitä reikää yhdessä. Katsottiin toisiamme. Seinä oli mätä. Katsottiin uudelleen toisiamme. Päätettiin soittaa Pontus Jansénille.

Yhtenä iltana Pontus sitten saapui moottoripyörällä paikalle kamera mukanaan tekemään tilannearviota. Kun vähän raaputti pintaa eli poisti seinästä ulointa kerrosta, karvas totuus tuli ilmi. Aiemmin olen kertonut 70- luvulla tehdystä, kosmeettiseksi osoittautuneesta remontista. Nelisenkymentä vuotta oli kulunut, ja tuho edennyt. Keittiön ikkunan alta oli päässyt vesi rakenteisiin. Hirsi oli lahonnut, onneksi vain ikkunan alta. Toinen lahopesäke löytyi ulko-ovea ympäröineistä rakenteista. 60-luvulla siihen oli valettu betonista porras. Tämä toimi, sanoivat timpurit, kuin sieni. Sieni piti seinän märkänä, ja lopputulos oli yksiselitteinen. Pohjoisseinällä, kamarin ikkunan alla, oli vähän lahoa, mutta muu hirsirakenne oli tervettä. Ja ennen kaikkea: hometta ei löytynyt.

SNC10504.jpg

Tästä kuvasta näkee vilauksen siitä kunnosta, missä hirret olivat keittiön ikkunan alla. Kuvan reunoissa näkyy vanhaa ulkovuorausta, jonka päälle oli lyöty jotain levyä. Levyn rakenne näkyy oikeassa yläkulmassa: tummaa, pahvimaista höttöä.

 

SNC10505.jpg

Tästä lähti etenemään korjaus. Uutta hirttä ja tervaa. Yhdeltä mieheltä, taitavalta Mikiltä, meni näitten kanssa viikko.

 

SNC10507.jpg

Tässä näkyy nurkkasalvosta. Lohenpyrstötekniikkaa, sanoi Miki. Kuvassa näkyy myös hirsien tiivistettä, sammalta. Ja tervapahvia.

 

Päätimme siinä, mäkituvan huoneenhallituksen pikakokouksessa, että uusitaan koko ulkovuoraus. Hirren ja laudoituksen väliin laitettiin tuulensuojalevyt. Ja seinät suoristettiin. Ylinnä oleva kuva kertoo tästä toimenpiteestä. Ja alla:

 

Liisa1_114%5B1%5D.jpg

Tuulensuojalevyt paikalla, seinien suoristaminen meneillään.

 

Ja koska ruokahalu kasvaa syödessä, tuleva Kissa-akka halusi myös uudisrakentamista korjausrakentamisen ohella eli terassin. Tästä oli hieman sanomista saneerauksen toimeenpanevan komitean jäsenten välillä, mutta Akka, joka ei silloin tiennyt Akka koskaan olevansakaan, piti päänsä. - Onneksi, sanoi rakennusvaliokunnan toinen jäsen myöhemmin. Urakoivan tahon johtaja, eli Pontus, sanoi myös sanansa: - Mikäs siinä, lisää duunia vaan.

Tekijöitä oli kolme. Kaksi timpuria, Pontus ja Miki, ja yksi insinööriopissa oleva harjoittelija, jonka nimen olen unohtanut. Jotenkin harjoittelijan työpanosta seuratessa tuli sellainen olo, että hyvä, kun kaverista tulee insinööri.  Mäkituvan asujaimisto kavereineen maalasi lautoja ja rimoja. 

Näiden veijareiden matkassa meni kesä mukavasti. Lopullisesti remppa valmistui vasta, kun leipätyöt olivat syksyllä alkaneet. Viimeksi valmistui terassi. Välillä edettiin aika lailla improvisoiden, mutta taas saatiin havaita, että Herra on hullujen holhooja. Yhtenä perjantaina Pontus sanoi, että terassista pitäisi saada piirustukset, ennen kuin sitä ruvetaan tekemään. Myöntelin, että niinpä tietenkin, hyvä varmaan olisi. Minulla ei ollut sinisenharmaata aavistusta, mistä piirustukset tempaisisin.

Lauantaina illan suussa oltiin porukalla uimassa. Uin vähän kauemmaksi, koska kaukaa Peimarilta päin oli purjehtimassa mielenkiintoisen näköinen paatti. Kun paatti oli lähempänä, tunnistin, että paatissa oli vielä syntymättömän Inkerin tuleva kummi. Ryntäsin avustamaan laituriintulossa ja innoissani asetin vasemman keskisormeni vielä vauhdissa olevan paatin ja laiturin väliin. Vene saatiin kiinni ja kummi laiturille. Siinä vaiheessa löin maihin, sormeen sattui tulenpalavasti ja veriläiskiä oli ympäri laituria. Vähän myöhemmin akka kiidätettiin Paraisille paikattavaksi. Joskus akan ajatus toimii. (Ja joskus ei.) Nyt ajatus toimi mäkituvan eduksi. Sanoin tulevan Inkerin tulevalle kummille, että koska olin haavoittunut hänen paattiaan pelastaessani (kysyä tietysti sopii miltä), hänen pitäisi nyt korvaukseksi piirtää minulle yksi terassi. Kummin kunniaksi on sanottava, että hän ei kysellyt eikä protestonut, vaan piirsi terassin. Maanantaina saatoin antaa piirustukset Pontukselle muina miehinä. Terassi toteutui piirustusten mukaisena. Kummikin oli tyytyväinen.

Koko rempan ajan sää suosi, niin kuin meillä pruukaa. Yhtenä tai kahtena päivänä taisi olla sadetta. 

Nämä kaverit olivat aika velikultia, ja välillä akka nauroi tummanpunaisena heidän touhujaan. Kerran rupesi Pontus ihmettelemään, missä hänen paitansa oli. Löytyihän tuo.

 

Liisa1_111%5B1%5D.jpg

 

Liisa1_116%5B1%5D.jpg

Paita piti tietenkin hakea.....

Liisa1_118%5B1%5D.jpg

... ja irrottaa ammattimiehen ottein.

 

Myös kielten sekamelska oli melkoinen. Tai eihän siinä käytetty kuin kahta kieltä. Yksi sanoi jotain suomeksi, toinen vastasi ruotsiksi. Insinööriopiskelija puhui yleensä ruotsia, ja sellaista ruotsia, josta en ymmärtänyt kuin sanan sieltä toisen täältä. Eli hänen puheensa tulkattiin minulle. Että harmitti.

Eipä tiedetty keväällä, millaiseksi sekin kesä muodostuisi. Tallkulla yllättää. Mutta emme ole remppaa katuneet. Eikä kukaan ole työtä moittinut.