SNC11397.jpg

"Siivoaisit edes. Ei täällä kissakaan mahdu olemaan ja kulkemaan."

 

Suhteemme on ajautunut kriisiin.

Aivan niin, Inkerin ja minun.

Minun on suorastaan pakko avautua tästä. Jos nyt suljen kaiken sisimpääni, ties mitä seurauksia siitä on. Välillemme voi jäädä jotain, joka myrkyttää välejämme ties kuinka pitkälle tulevaisuuteen. Inkerin ja minun, siis.

On vaikea aloittaa. En oikein tiedä, missä alku on. Mitään suurta alkujysähdystä, Big Bangia niin sanoakseni, ei ole havaittavissa. Olin jo kirjoittamassa, että minä ainakin olen viaton ja tuo peto on yksin syyllinen. Ehkä asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. (Tässä nyt jo näkee, että kirjoittaminen tuo näkemystä ja ymmärrystä mukanaan. Sanoisin sitä sivistykseksi. Tuo elikko sen sijaan käänsi minulle selkänsä ja nukkuu. Mutta ei se mitään. En minä valita. On ainakin hiljaa! Sietäisi senkin vähän miettiä, jos ei suoranaiseksi kissabloggariksi, kirjaimellisesti, rupeaisikaan.)

SNC11394.jpg

"Höh!"

 

Luin viime yönä yhteen saakka McGrathin Lewis-elämäkertaa. Siis sen Narnia-Lewisin. Aika jännä tyyppi, Lewis, tarkoitan. Minä olen lukenut vain Ilon yllättämän ja Paholaisen kirjeopiston. Niissä mies on fiksu ja sanavalmis ja henkevä. Ihan varmaan myös livenä oli. Mutta tuollainen toisen kirjoittama elämäkerta on tietysti erilainen kuin miehen itsensä muistamat asiat siinä Ilon yllättämässä. Aika mielenkiintoinen on myös Lewisin suhde Mrs. Mooreen, hyvän ystävän äitiin. Mrs. Mooresta hän ei puhu Ilon yllättämässä yhtään mitään. Miksiköhän? Mainitsee hän muitakin kavereitaan, joiden kanssa ei edes asunut. En oikein pitänyt siitä, että Lewis turvautui varsin halukkaasti valheeseen esimerkiksi turvatakseen rahavirrat isältään opiskeluaikanaan. Rahat menivät Mrs. Moorelle. Mahtaakohan kirjaa kannattaa lukea lainkaan eteenpäin, ties mitä paljastuu. Pakko oli lopettaa yöllä lukeminen, sillä ennakoin aikaista herätystä.

Tässä talossa pamahtaa ilmanvaihto päälle klo 05.20. Nimen omaan pamahtaa. Tuuletus alkaa kohista ja korvausilmaa tunkee sisään joka raosta ja varsinkin parvekkeen ovenraosta. Ääni on vihlova ja inhottava ja jatkuva ja ennen kaikkea se pitää hereillä.  Pakkasella en mielelläni jätä ikkunoita auki, vaikka silloin korvausilmaa tulisi tarpeeksi, eikä olisi vihlovia ulinoita. Klo 06.40 ilmanvaihto pysähtyy, napsahtaen. Silloin tarjoutuisi tilaisuus jatkaa uniaan, mutta mitä vielä. Tänään, vähän ennen kuin ilmanvaihto lopetti ulinansa, aloitti eräs pieneläin oman ulinansa. Ja se ulina jatkui, jatkui ja senkin jälkeen jatkui. Kunnes nousin ylös ja inhokki lopetti ulinansa, mutta upotti hampaansa nilkkaani. Tuuppasin otuksen pois. Kärsimättömästi, myönnän. Yritin jopa kietoa sen pyyheliinaan. Mutta tämä nelijalkainen käsittikin rangaistuksen leikiksi! Tästä tulikin mieleeni, että Lewis kirjoitti miespuoliselle ystävälleen olevansa kiinnostunut sadomasokismista. Miespuolinen ystävä puolestaan kirjoitti olevansa kiinnostunut miehistä. Lewis onnitteli kaveriaan, kun tämä ei antanut vanhojen tabujen kahlita itseään. Lewis tosin oli kiinnostunut Mrs. Mooresta.

Minä suorastaan tarjouduin leikkimään tuon eläimen kanssa. Mutta sitten se lopetti ulinansa, istui ja vain tuijotti minua. Kun rupesin lukemaan lehteä, naukuminen alkoi taas. Varmaan toista sataa kertaa "lemmikkini" on naukunut kylpyhuoneessa. Kun sitten lähden sinnepäin avatakseni "kisulle" vesihanan, se virnistellen laukkaa minua vastaan. Neljän minuutin kuluttua sama uudelleen alusta.

Lähdin siitä kaupungille, ostamaan verensokerimittaria. Takaisin tullessani autonkuljettaja ei ollut ensin hyväksyä Föli-lippuani. Siinä sanottiin että olin tullut autoon 3.15 ja lippu olisi voimassa aikaan 5.15. Pääsin kuitenkin kyytiin, putsasin tullessani auton lumesta, ja kun tulin sisään, ei "lemmikkini" tullut edes tervehtimään.

Rupesin kokeilemaan uutta mittariani. Kolme neulaa ja liuskaa köyhempänä siinä sitten olin sormenpäät verillä. Eikä yhtään mittaustulosta tullut. Sen sijaan, joka kerta kun mittari piippasi, kuului jostain "lemmikkini" naukaisu. Päätin, että tämä oli nyt tässä. Rupesin laittamaan ruokaa. Ja "lemmikkini" naukui. Taas yritin aloittaa virikkeitä antavan leikin. "Lemmikki"  "leikki" puolihuolimattomasti pari minuuttia, istahti sitten ja katsoi minua jäätävästi.

SNC11400.jpg

"Etkö sinä mitään muuta keksi kuin nuo ikivanhat tunnelileikit?"

 

Tällä välillä olivat perunat kiehuneet muusiksi. "Lemmikki" jatkoi tuijotustaan. Tällä kerralla sillä ei ollut marttyyrituijotustaan. Katse oli kiukkuinen. Paljon puhuva. "Miksi pakotit minut tänne? Miksen saanut olla mäkituvalla? Siellä olisit saanut rauhassa palvella minua. Katsotaanpas, kuinka kauan kestät. Lyön vetoa, että jo suunnittelet lähtöä takaisin mäkitupaan."

Jotain tällaista "Pikkukulta" varmaan mietti. Sitten se käänsi siis minulle selkänsä ja rupesi nukkumaan. Nyt se selvästi nukkuu varastoon ja kerää voimia, että jaksaa taas aamulla aloittaa minun kiusaamiseni ja kypsyttämiseni mökille lähtöön. Tahallaan se tuollainen on.

Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että olen säilyttänyt moraalisen ylemmyyteni. En ole sanallakaan vihjaissut mitään sellaista, että mitenkäs sitten suu pannaan, kun Kauhu- ja Luihu-kissat alkavat kiusata mökillä!

SNC11384.jpg

"Tästä lähtee päälläseisonta. Teepä perässä!"

 

Salaa olen myös tyytyväinen siihen, että olen tavallinen tallaaja. Kukaan McGrath tai muu sellainen ei ala tonkia taustastani esille niitä juttuja, jos semmoisia edes on, mitkä itse olen päättänyt unohtaa. Siksi tämäkin tarina  saa lähteä nyt eetteriin tai jonnekin, ja jäädä ainoaksi todistuskappaleeksi Inkerin ja minun kriisistä 2.2.2015.

SNC11404.jpg

"Minulla riittää kärsivällisyyttä. Mutta miten on sinun lehmänhermojesi kanssa, joista aina ylpeilet!"