Luin eilen, että Runo-Kaarina -kilpailu on taas julki julistettu. Välittömästin päätin osallistua. Kirjoitan joka päivä yhden runon, ja kun niitä on 50, lähetän kasan raadille. Tänään kirjoitin ensimmäisen runon. Ymmärtänette, etten ole halunnut kuvilla katkaista runon tuomaa esteettistä elämystä. Jääkuvat vasta lopuksi. Runon nimi on:  

 

Neliveto ja nastat

Kamera hypähti kaulaani

- lattialla lojunut -

kamera, ei kaula.

Lainasaappaat, omat sauvat

                       turvana ja tukena.

Saappaissa villainen sisus

                       sukat perintöä:

Yksin ei ole ihminen,

ihminen ottaa ja saa

lainaksi tai perinnöksi.

Otin sauvoista tulpat.

Pois.

Pois piikkien tarttua liukkaaseen tiehen.

Siis neljällä tukipisteellä rantaan

ei tullut viidettä:

pysyin pystyssä.

Ja vesi oli noussut,

jäät menneet Peimarille

tai Kirjalansalmeen,

mistä minä sen tietäisin.

Kirjalansalmi on ruotsiksi Rävsund.

Miksi ihmeessä?

Vanhat jäät häipyneet

Sulaneet, seilanneet, molekyylit pysyneet

samoina.

Kai.

En minä kaikkea tiedä.

Kissa kulkee kanssani.

Kissa survoo sisään pienemmän vaihteen

kiihdyttää isompaan vauhtiin

kaartaa varomattomasti (Tyhmä kissa?)

luu ulkona

lapa edellä.

Menee.

Lähtee luisuun.

Vaikka on neliveto ja nastat.