Talvimäkitupa

 

Kauniita keväisiä päiviä on vierähtänyt ehtooseen yksi toisensa jälkeen. Kissa-akka tärisee innosta. Ajatus viipyilee mäkituvassa. Vielä ei kuitenkaan ole aika muuttaa maalle. Akka hakee vanhan tietokoneen muistista kuvia ja omasta muististaan niihin liittyviä ajatuksia. Mäkituvan remontit ovat olleet järisyttäviä tapahtumia akan mikrokosmoksessa.

Mäkituvan rakentamisvuosi on siis 1934. Kaksi tontin muuta rakennusta lienevät samalta ajalta. Rakentajapariskunta on poiminut jokaisen marjan maasta elannokseen, niin olen ymmärtänyt. Navetassa ei ole voinut asustaa kuin yksi lehmä, niin oletan, vaikka karjataloustietämykseni on paitsi kapea myös ohut. Puuvajan yhteydessä oli kanala, sisältä valkoiseksi kalkittu. Sen erottaa vieläkin. Puuvajan yhteyteen oli rakennettu hellahuone. Tämä osa lienee rakennettu jälkeenpäin; ikkunat poikkeavat toisistaan, ja on niitä muitakin eroja. Tontin alanurkassa on pikkumökki, pikkiriikkinen keittiön ja kamarin yhdistelmä. Rakentajapariskunta vuokrasi isoa mökkiä ja pikkumökkiä kesäisin kaupunkilaisille kesäasukkaille, ja asui itse vajan päässä hellahuoneessa.

 

Tähän hätään en löytänyt parempaa kuvaa pikkumökistä. En ole kuvannut mökkiä, en keinua, en edes trampoliinia, vaan pientä vaaleaa läikkää siinä trampan edessä. Eli Inkeriä.

Tässä kuva vajarakennuksesta, jo aiemminkin tässä blogissa esittelemäni. Oikealla hellahuone, sen ikkuna poikkeaa muista ikkunoista.

 

Kun vanhempani ostivat mäkituvan, eli Tallkullan, elettiin vuotta 1962. Ensimmäiseksi rakennettiin sauna, tuohon vajarakennukseen. Rannikon ruotsinkielinen asujaimisto ei saunoja harrastanut. Muutakin remonttia tehtiin, pientä pintaremonttia. Keittiö oli parhaassa kunnossa, se lienee uusittu 50-luvulla. Vaikutti siltä, että isomökki olisi ollut maalaamattomana pitempäänkin. Maali ei nimittäin oikein seinissä pysynyt. Enoni maalasi sen pariin otteeseen, 1977 ja 1997, äidille syntymäpäivälahjaksi.

1970-luvulla, tarkkaa vuotta en muista, tehtiin hätäinen korjausliike, joka toi mukanaan paljon pahaa. Mökin etelä-lounais -seinä joutuu olemaan sään armoilla: keväällä ja kesällä auringon, ja aina tuulen ja sateen armoilla. Ulkovuoraus purettiin ja korvattiin jonkinlaisen lastulevyn tapaisella ratkaisulla. Alin hirsikerta oli lahonnut, hevosmuurahaisten pesäpaikka. Se otettiin pois ja korvattiin yltiöoptimistisesti pelkillä kiiloilla. Itse asiassa pudauttaa kirjoittaa tätä kaikkea. Isäni oli tuolloin jo vanha ja väsynyt, häntä en halua syyttää. "Remontin" toteuttajan, tuttavan, sen sijaan olisi pitänyt ymmärtää paremmin. Luultavasti hän ei kuitenkaan ollut kovinkaan motivoitunut tai kunnianhimoinen työssään, sillä kesken kaiken hän häipyi ostamaan remonttimateriaalileja nippu käteistä taskussaan. Turmioelämä kuitenkin kutsui, tarvikkeet jäivät ostamatta ja mies häipyi viikoksi. Toki hän palasi, sai uudet rahat, ja toisella kerralla hoiti homman.

Kun oikein tarkkaan etsin, löytyi toinenkin kuva pikkumökistä. Ei savupiippua.

 

1997, samana kesänä, kun äitini täytti 80 vuotta, uusittiin katto. Vanha tiilikatto korvattiin peltikatolla. Vasta tämän operaation jälkeen tajusin tiilikaton arvon: paksu katto varastoi lämpöä ja neutraloi lämpötilavaihtelut. Nykyään vintissä on kesähelteellä kuumaa kuin saunassa, toisaalta se myös jäähtyy nopeasti.

Seuraava isompi operaatio tapahtui vuonna 2007, jolloin uusittiin mäkituvan sähköt. Sitä ennen oli tehty töitä myös pikkumökissä. Siellä paljastui vesivahinko. Vettä oli tullut savupiipun juuresta sisään. Mökin hella oli tullut tiensä päähän. Nyt mökkiläiset päättivät, että eipä tarvita piippuakaan. Soitettiin paikalliselle mökkitalkkarille, joka sanoi, että hän ei sellaista työtä tekisi, mutta tietäisi kyllä kaverin, joka voisi tulla. Niinpä sitten Pontus Jansén tuli, purki piipun, korjasi katon ja antoi viimeksi vinkin sopivasta sähkäristä.

Sitten, kun sähkötkin oli uusittu ja pikkumökki korjattu, olimme kaikki tyytyväisiä ja onnellisia. Nyt kelpasi olla. Huusikin oli uusi, ja sen sydämenä (anteeksi!) kompostoiva Biolanin säiliö. Tässä sitä sitten porskutettaisiin seuraavat 40 vuotta, eleltäisiin hiljalleen, viljeltäisiin perunaa ja porkkanaa,  ja varttuva nuorin polvi tekisi seuraavat remontit.

Semmosta kuviteltiin.

 

Kukas se siellä killittelee uuden huusin katolla!