20140616_150854.jpg

Tässä Inkerillä on kunnon raapimispuu: omenapuu.

 

Yhdeksän vuotta sitten ostin itselleni sohvan. Ostin vaalean nahkasohvan, jonka ajattelin olevan elämäni viimeinen sohva. Olin siitä aika ylpeäkin. Joskus olen kyllä elänyt sellaista aikaa, jolloin pidin loukkauksena, kun eräs työkaverini luonnehti minua "nahkasohvaihmiseksi". Mutta ajat muuttuvat ja me niiden mukana, kuten jo muinaiset roomalaiset sanoivat. Tosin latinaksi. Suunnittelin siis vanhenevani yhdessä sohvani kanssa, ja kun maallinen vaellukseni kenties joskus päättyisi, onnellinen lähin omaiseni saisi sitten periä sohvan.

Ihminen päättää, Jumala nauraa. (En muista, miten tämä menee saksaksi, en edes jiddishiksi.)

Olen ennenkin julkaissut seuraavan kuvan:

20150301_201611.jpg

Tässä siis ikuiseksi oletettu sohvani. Pikku kisulaiseni Inkerin tassuissa se on osoittautunut torduzen palaseksi. Tämä on livvin kieltä. Mikäli olen oikeassa livvin kieli on sitä, mitä Turun yliopiston Fennicumissa 70-luvulla nimitettiin aunuksenkarjalaksi. Sen taas tunnisti siitä, että sanaloppuiset aat olivat muuttuneet uuksi. Ellei se sitten ollut tverinkarjalaa. Tai jotain muuta. Oli miten oli, olen nyt päässyt mukaan Facebook-ryhmään, jossa livviä on mahdollista oppia lisääkin. Kiitos isä Tepon.

Nyt eksyin jotenkin pois johtoajatuksestani. Ei se kyllä sohvakaan ollut, mutta jatkanpa sohvasta, voi tulla johtotähti myöhemmin mieleen.

Niin. Olen huomannut, että tuotamme Inkerin kanssa runsaasti roskaa. Imuria saa käyttää joka toinen päivä, ja aina välissä harjaa ja siffeliä. Meillä taitaa kummallakin olla karvanlähtö meneillään. Lisäksi minä virkkaan isoäidinneliöitä, ja puuvillalangasta irtoaa jos jonkinlaista töhkää, langanpätkistä puhumattakaan. Tähän sohvan nurkille tuntuu kasaantuvan myös jotain outoa vaaleaa tarkemmin määrittelemätöntä roskaa. Leivän- tai pullanmuruista ei voi olla kysymys, sillä pullaa ei tässä huushollissa ole näkynyt kuukauteen. Tutkin jätettä tarkemmin, ja voi kauhistus, kysymys on sohvanmurusista. Olen peittänyt pahimmat kynsityt kohdat, mutta aina valpas pikkukulta löytää aina uudet paikat, mitä kynsillään viillellä. Ja niin nahkasohvani rapisee pikku hiljaa lattialle, mistä minä sen imuroin tai harjaan roskapussiin.

20150323_223520-001.jpg

Pyyheliinalla yritän varjella nahkatuolia. Kovin on heppoinen vastus aikaansaavalle kissalle.

 

Harjaan ja siffeliin kissa suhtautuu leikkiin kutsuvina vempaimina, imuri on toinen juttu. Itse kone ei aiheuta ongelmia, suutin aiheuttaa. Välillä, kun mörkö on hiljaa, Inkeri voi jopa hissuksiin lähestyä ahnetta suukappaletta, joka voi milloin tahansa nielaista pienen viattoman kissan. Yleensä on syytä siirtyä imurin yläpuolelle:

SNC11409-001.jpg

 

Joskus pitää tilannetta tarkkailla vielä korkeammalta:

20150323_140134.jpg

 

Imurointi on kuitenkin ohi jokseenkin nopeasti. Lauantai-iltana ympäristö on yleensä rauhoittunut. Kissakin voi henkäistä helpotuksesta ja syventyä mielenkiintoisiin tv-ohjelmiin. Avara luonto on aina mielenkiintoinen, mutta myös Kaurismäen elokuvat kiinnostavat.

20150321_190505.jpg

Näin olen päässyt juttuni loppuun, enkä vieläkään ymmärrä tai muista, mistä minun piti kirjoittaa. Sohvan piti olla jonkinlainen tapa lähestyä itse asiaa, mutta asia siis pysyi salattuna. Pitää palata asiaan, jos jotakin muistuu mieleen.