Kissaparka kyyhöttää kopassa.

 

Ystävä soitti torstaina, joka ei ollut kovinkaan täynnä toivoa. Valitin hänelle, että kaupunkiin pitäisi lähteä, joko tänään tai huomenna tai joskus. Koko ajatus ei vaan houkuttanut. Mäkitupa on koti, en minä halua kotoani minnekään lähteä. Ikävät tosiasiat, kuten eläkeläisen kukkaron ohuus, olivat ajamassa pois. Lämmitys tulisi turhan kalliiksi, kai se pakkaskausikin joskus on tulossa. Tiesin, että kaupunkiasunto on ikävässä kunnossa. Siivoamaan siellä joutuisi.

Kauhean paljon en viitsinyt puhua kissasta, vaikka tälle kaverille olisin kyllä voinut, koska hän on Inkerin kummi, eli oli mukana kaksi vuotta sitten Inkun kissanristiäisissä. Mieltä käänsi ajatella, että sulkisin kissan taas kerrostaloasuntoon, kun se oli saanut seikkailla kolme ja puoli viikkoa vapaudessa.

Ystäväni kuunteli murheeni tosissaan ja tarkkaavaisesti, kunnes sitten ratkaisi ongelmani yhdellä iskulla, niin kuin Aleksanteri Suuri Gordionin solmun arvoituksen: "Ajattele, että lähdette kaupunkilomalle!" Räjähdin nauramaan. Todellista lyhytterapiaa. Terapeuttini jatkoi kertomalla, että kun hän oli Amsterdamissa kaupunkilomalla, kolme kappaletta taidemuseoita oli erityisesti kiinnostanut häntä. Matkakumppaninsa oli laskenut, että hän vietti niissä kaikkiaan 17 tuntia. Terapeutti-kaveri ehdotti, että kävisin Turun Taidemuseossa, kun en kumminkaan siellä ole vähään aikaan käynyt. (Enkä minä kuitenkaan niihin Amsterdamin hienoihin museoihin pääsisi. Tämä oli ihan oma ajatukseni.)

Loppupäivä meni sitten poislähdön valmisteluissa. En viitsi kertoa niistä monista mutkista, joita minulla oli perjantaina Inkerin koppaansaamisessa. Ne ovat mahdollisille lukijoille ennestään tuttuja. Kieli keskellä suuta ajelin jäisiä teitä, joita tosin räntäsade ja vesisade jo olivat jonkin verran pehmittäneet. Onnellisesti pääsimme perille.

Talvi tuli, talvi meni.

 

Eilen eli lauantaina kävin uudelleen mökillä. Tyhjensin pakastimen ja jääkaapin, kytkin älyboksista virran pois, keräsin viimeiset irtaimet pihalta sisälle, tyhjensin vedet. Ja otin kuvia köynnöskuusamasta ja sireenipuskista ja pihasta. Kuvat eivät ole tarkkoja, mutta liitän ne kuitenkin oheen. Vihreätä pukkaa!

Uskomattoman paljon tavaraa olin runsaan kolmen viikon aikana taas kerännyt tuvalle. Olen niitä vähitellen raahannut autosta sisälle. Aina kun vedän takkia niskaani, Inkeri-parka livahtaa kuin varjo sängyn alle piiloon. Ei se ole vielä tänäänkään kovin reippaasti edes leikkinyt. Ei sovi matkailu eikä muukaan paikanvaihto kissalle. Luulen, että sopeutuminen mäkitupalaiseksi sujuu kuitenkin helpommin kuin kivitalolaiseksi.

Kuusama kai kukkii kohta.

 

Eipä ole ollut omassakaan olossa kehumista. Tämä päivä on mennyt päänsäryn merkeissä. Aamupäivällä raahauduin jopa lenkille. Turhaan sekin, päänsärky yltyi kahta kauheammaksi. Kokonaan se ei ole ohi vieläkään, vaikka Kreikasta ostettua ibuprofeenia (varmaan parempaa ja muutenkin hienompaa kuin täkäläinen Burana) olen nauttinut kaksin kappalein ja virunut tuntikausia peiton alla. Väsyneesti yritimme Inkun kanssa vähän leikkiä, mutta eipä kumpikaan ollut kovin innostunut asiasta.

Sai keväinen sää, tralalaa...

 

Lisäksi, kun eilen tulin tänne, tähän kotiin, ja yritin lämmittää itselleni ruokaa, mikro vaan mitenkään etukäteen varoittelematta pysyi hiljaa, ei inahtanutkaan. Söin ruokani kylmänä, siinä ohessa nielin kiukkuani. Mitä silloin tehtiin, kun ei ollut mikroja?

Tässä jutussa valitan aika lailla. Lopuksi voin kuitenkin kertoa yhden iloisen asian. Kun perjantaina tulimme tänne, posti oli tuonut kirjeen KEVAlta. Eläkkeeni nousee! 0.39 prosentilla! Kyllä eläkeläisen kelpaa!

Aaah, kohta sireenit tuoksuvat!