Vähän toista viikkoa sitten kiertelin tontilla. Täällä kasvaa yhtä sun toista. Yleensä semmoiset yrtit kasvavat, joita minä en ole istuttanut. Olen pari kertaa saanut mintunkin parkaisemaan kuin alruuna ja häipymään jonnekin muualle. Tuulen ja lintujen tuomat kasvit voivat hienosti. Oli siis mukava kierrellä ja käydä moikkaamassa tuttuja kasveja.

Olin hirvittävän iloinen, kun löysin tontilta lehtokuusaman. Kuusamat ovat aina jotenkin viehättäneet minua. Eksoottinen tuoksu kesäillassa on ollut tärkeä asia siinä viehätyksessä. Linnut köynnöskuusaman meille toivat. Kaivoin joskus teininä sen ylös ja istutin mäkituvan paraatipuolelle. Isäni ei siitä pitänyt, vaan oli vakaasti sitä mieltä, että kuusama mädännyttää seinän. Yleensä meillä uskottiin isän sanaa. Kuusama häipyi seinää kiertelemästä. Vuosia jälkeenpäin löysin vaikka kuinka paljon kuusamanalkuja tontin luomuosastolta.

 

Metsäkurjenpolvi

 

Lehtokuusaman muistan Seilin saarelta. Työporukkamme kävi siellä tutustumassa luontoon. Seilin saarihan on paikka, joka saa mielikuvituksen pyörimään ylikierroksilla. Sen menneisyys on jotakin niin hurjaa spitaalisairaaloineen ja mielisairaaloineen, että kauhuromanttiset ajatukset tulevat etsimättä mieleen. Vastapainoksi luonto on ihana. 

Olin siis tavattoman innoissani, kun sen lehtokuusaman täältä löysin, ikioman lehtokuusaman. Oli hyvin sateinen päivä. Vasta seuraavana päivänä lähdin kuvaamaan pensasta. Oli selvää, että kirjoittaisin tänne jutun nyt jo niin rakkaasta lehtokuusamastani. Olin  hakenut esiin Suuren Pohjolan kasvion ja siitä varmistanut, että havaintoni oli oikea.

Asetuin aloilleni ja rupesin siirtämään kuvia koneelle. Harmistuin aika lailla, kun huomasin, että mitään kuvia ei ollut. Kamerassa ei ollut ollut muistikorttia. En kuitenkaan jäänyt asiaa sen enempää haikailemaan. Saahan noita kuvia. Itse asiassa lehtokuusama ei edes vielä ollut täydessä kukassa.

 

Köynnöskuusama katajassa

 

Eilen lähdin  kuvaamaan pensasta uudelleen, nyt oli muistikorttikin kamerassa. En kuitenkaan löytänyt pensasta. Hain ja hain. Ensin huvitti, sitten harmitti ja lopulta en tiennyt, mitä ajatella. Missä pensas oli? Minne se oli häipynyt?

Minulla oli yhden vuorokauden ajan ikioma, kukkiva lehtokuusama. Oliko kesäyön haltia taikonut sen minulle hetkeksi, iloksi ja onnensirpaleeksi? Loihtiko se samainen kesäyön kulkija lehtokuusamani taas seuraavana yönä pois? Oliko haltia pahankurinen oikuttelija, jota huvitti näpäyttää ja hassuttaa minua? Vai oliko niin, että yksi vuorokausi lehtokuusaman omistajana oli minulle tarpeeksi? Pitäisikö sen riittää minulle? Yhden vuorokauden lehtokuusama kukki tontillamme rehevänä, sitten sitä ei enää ollut. Mutta tiedän, että se kasvaa edelleen Seilin saarella. Tiedän, että sen yhden vuorokauden se kasvoi täällä. Sitä muistoa ei minulta saa pois.

 

Kissa ja omenankukkien terälehdet