IMGP2756.jpgIMGP2755.jpg

 

Makaan tässä kamarin sohvalla läppäri sylissäni. Korvissani kuuluu monenlaista huminaa, Yhdenlaista kuuluu keittiön hellasta, toisenlaista takakamarin uunista ja voimakkain humina kuuluu leukani ja läppärin välistä. Sinä humisee kissa. 

Mitä alemmaksi putoaa lämpömittarin elohopeapatsas, sitä likeisemmäksi muuttuu kissani Inkerin ja minun ystävyys, tästä olen maininnut aiemminkin, muutaman kymmenen kertaa. Enimmän aikaa minulla on puhekumppaninakin vain tämä kissu. Joskus ajattelen, että ihmisten kanssa en taida osata enää oikein puhuakaan. Jotenkin jutut muuttuvat, kun elukan kanssa  seurustelee. Itesensuurin taso taitaa laskea yhtä jalkaa sen elohopeapatsaan kanssa.

Eilen luin Håkan Nesserin Yksinäisiä. (Tavattoman hyvä kirja, varsinkin jos dekkareista tykkää, mutta muutenkin. Ruotsalaiset osaavat.) Inkeri humisi rinnuksillani, niin kuin nytkin. Yhtäkkiä se pomppasi ylös ja pyörähti ensin muutaman kerran vastapäivään ja sitten myötäpäivään, ja minä hoin sitä mantraa Inkeri-sinun-isäsi-ei-ollut-lasimestari. Sitten Inkku otti oikein vauhtia ja paiskautui vasten kurkkuani ja rauhoittui taas humisemaan ja likistymään vasten kurkkuani, kunnes nousi ylös ja aloitti uudelleen alusta. Minä luin Nesseriä, minkä siinä tiimellyksessä pystyin.

 

IMGP2748.jpg

 

Siinä sitten yllätin itseni puhumalla asuinkumppanilleni. En voi väittää, etteikö äänessäni olisi voinut värähdellä hiven ironiaa. Joka tapauksessa puhelin, että onneksi Inkeri on kissa eikä esimerkiksi suomenhevonen, vaikka viimeksi mainitut kuulemma ovatkin hyväluontoisia ja vähään tyytyviä sekä pienikokoisia. Jos hevoset koskaan voivat olla hyväluontoisia. Mutta joka tapauksessa kuitenkin pääsen mielestäni helpommalla, kun rinnuksillani pyöriskelee ja henkitorveani vasten heittäytyy kissa eikä suomenhevonen. Inkeri ei ottanut puheitani kuuleviin korviinsakaan sen paremmin kuin ymmärsi arvostaa taitavaa ironiaanikaan.

 

IMGP2702.jpg

 

Viime yönä Inkeri lähti jossain vaiheessa nauttimaan yöpalaa, mutta sen sijaan, että  olisi palannut nukkumaan omaan kamariinsa, se suvaitsikin kömpiä minun sänkyyni. Nukuin tavallista kylkimyyryäni, mutta niin vaan elikko kiipesi nukkumaan päälleni, vaikka luulisi sen olevan jotenkin hankalaa. Minä en tietenkään enää nukkunut. Ja ennen kuin joku alkaa hapuilla puhelinta käteensä soittaakseen Heidi Leyserille ja antaakseen vinkin, että sen Mäkituvan voisi käydä ratsaamassa, ties minkälaisissa olosuhteissa siellä kissaa pidetään, ehätän kertomaan, että Inkerin kamarissa on lämpöä vähintään 20 astetta, kun taas minun kamarissani on 17 astetta. Täytyyhän kissan ja ihmisen ero jossakin näkyä.

Mitä tulee varustautumiseen talven varalle, olen eilen etsinyt ja löytänyt auton lämmitysjohdon. Tänään etsin ja löysin sisätilalämmittimen, siihen samaiseen autoon. Olen interneteitse tutustunut myös liikkeiden lumilapiovalokoimiin. Kaivon pumppuun en uskalla koskeakaan.

Tämä tällä erää. Luullakseni samaan aihepiiriin on syytä palata myöhemminkin.

 

IMGP2753.jpg