Kuva on kaksi vuotta vanha, ajalta ennen remonttia, mutta yhä edelleen yksi Inke-suosikeistani.

Akan ja kissan yhteistalous etenee kohti talvea tavoitteen asettamassa suunnassa. Olemme hieman kääntyneet sisäänpäin; kesä on mennyttä kalua ja syksykin sai jo aikaa sitten. Mietiskelyn ohella täytyy tietenkin huolehtia ruumiin kaikkinaisesta hyvästä, Maslowin tarvehierarkiaan nojautuen. Akan ystävät ovat olleet suurena tukena ja apuna. Pahimmissa tai, miksei, parhaimmissa tapauksissa akka on seissyt tumput suorana ja antanut ystävien tehdä työt. Kissa on luikkinut häntä suorana pakoon suorituspaikoilta, siitä on tullut entistäkin epäsosiaalisempi. Olen tästä vähän huolissani. Mielestäni Inkerikin saisi tehdä osuutensa, jotta ystävät tuntisivat olemisensa tervetulleeksi. Jos toden lausua saan, taidamme erakoitua ja muutenkin mökkiytyä tasatahtia.

Eilen olin silmälääkärillä. Tiesin, että silmiini tiputeltaisiin erilaisia kirveleviä tippoja, jotka sumentaisivat näkökenttää ja muuttaisivat silmät valonaroiksi. Ystävä A. riensi avuksi, ja kiidätti minua autollaan: haki ja toi. Minä keskityin antamaan epätäsmällisiä ajo-ohjeita. Takaisin tullessa minulla oli päällekkäin kahdet aurinkolasit, ja silti jouduin pitämään silmiä kiinni. Ylen hankala olisi reissu ollut ilman ystävä A:ta.

Puut ennen Kalervo K:n tuomaa lisäystä varantoihin.

(Siitä silmälääkäristä ei sitten sen enempää. Hänen nimeään en tiedä, koska hän ei esitellyt itseään. Jossain vaiheessa sieltä tietokonenurkasta kuului joku hönkäys, jonka tulkitsin tervehdykseksi. Ei esitellyt itseään hoitajakaan. Se hoitaja, joka kuvasi silmänpohjani, kyllä esittäytyi. Hän oli Helmiina, ja Helmiina jopa hymyili. Kun lääkäri ja hoitaja sitten puhkesivat puhumaan minulle, he tekivät sen yhtä aikaa, ja jatkoivat puhettaan toisistaan välittämättä kuin koneet. Minä istuin siinä täysin hölmistyneenä. Onneksi olen ollut ennen opettaja, joten pystyn kuuntelemaan johonkin pisteeseen asti vasemmalla korvalla lääkäriä ja oikealla hoitajaa. Tai päinvastoin. Mielestäni lääkäri oli kyllä valinnut aivan oikean erikoistumisalan. Silmälääkärinä hän pystyy pitämään melkein kaiken aikaa itsensä ja potilaan välillä mittavan koneistuksen. Sitä ihailin, miten tämä työpari pystyi ulkoistamaan minut täysin tilanteesta. Koin olevani ikävä roska, joka pistää silmään (sic!), mutta jonka voi jättää huomiotta. Kyllä siivooja tai joku sen siitä korjaa.)

Puuvaranto Kalervon käynnin jälkeen.

Pääterveysaseman ala-aulassa törmäsin entiseen työtoveriini B:hen. Hänkin oli 1980-luvun alussa Opintien yläkoulussa töissä. B. muisti, miten yhtenä aamuna pistimme opettajainhuoneessa valssiksi, kun oli tullut hyvää musiikkia. B:n kanssa on tullut vietettyä monta muutakin hauskaa hetkeä. Olimme innostuneita paastoajia, ja siitä riitti aikoinaan monenlaista puhetta.

Naapurin lehtikuusi kaksi viikkoa sitten.

Ystävä C. on ollut taas tiivistämässä Mäkitupaa. Nyt on tukittu keittiön ovi, siihen kylmään eteiseen johtava. Parin kylmähkön yön perusteella sanoisin, että tiivistys on ollut menestyksellinen. Esimerkiksi viime yönä keittiön lämpötila laski ainoastaan yhdellä asteella. Taidanpa pitää siirrettävän tiivisteen jatkuvasti paikallaan, niin että lämmönhukka mitätöntyy täysin. Sitten minunkin pitää tosin ruveta kulkemaan takakamarin ikkunasta, mutta sehän on helppoa, koska siellä ovat jo olemassa Inkerin rappuset. Mutta tärkeintähän on, ettei liekkini lepata keittiönkään ovella, niin kuin C. asian tiivisti. Tiivisti asian, kuten tiivisti ovenkin.

Sillä lailla.

Naapurin lehtikuusi tänään. Hauskat värit.

Kalervo K. Paimiosta toi minulle 4 kuutiota koivuklapia. Meillä kyllä olisi sanottu ennen, että hän toi syllän puita. Miksi ihmeessä enää ei puhuta mitään syllistä, moteistakaan harvoin? Nuo kuutiot kuulostavat jotenkin snobbailevilta. Puut ovat kuivia, ja nyt ne ovat katon alla. Olo on turvallinen.

Keskinäisistä suhteistamme, siis Inkerin ja minun, on jonkun verran raportoitavaa. Inkeri on valloittanut minulta sohvan. Tämä on melkoisen harmillista, minun kannaltani. Eilen sen silmälääkärin jäljiltä olivat silmät arat, lukea en viitsinyt. Ja Inkeri löhöili sohvalla. Pakko oli ottaa lusikka kauniiseen käteen eli tietokone syliin ja mennä takakamarin sängylle.

Katsoin Areenasta kaksi Poirotia putkeen. Ajattelin, että haluaisin olla opettajana 1930-luvun englantilaisessa tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Mutta siinä maailmassa 30-luku ei päättyisi sotaan.

Joko olen esitellyt nämä keittiön vanhat lattialaudat? Siis nämä hirmuisen isot, vaihtelevanlevyiset laudat? Jotka halusin ehdottomasti säästää tulevaa käyttöä varten? Jotka huolellisesti kiedoin paksuun muoviin pihalle, mutta niin, että ne varmasti kastuivat ja muhivat puolitoista vuotta siinä kosteassa kääreessään?