Olin poissa kotoa kaksi yötä ja kolme päivää.

Perjantai-iltana palasin Mäkitupaan. Nyt on sunnuntai-iltapäivä. Kissani Inkeri on hiljalleen antamassa minulle anteeksi. Se tuli muutamaksi minuutiksi syliin ja uskaltaa jo nukkua päiväunia sisällä. En ole koko tämän vuoden Mäkitupa-aikana ollut yhtään yötä poissa kotoa, nyt olin yhtäkkiä liian kauan. Ei kissakaan elä yksinomaan leivästä.

Matkailu avartaa. 

Taitaa olla niin, että se, mihin matkamme suuntaamme, kertoo meistä aika paljon. Joku saattaa nähdä matkailukohteemme valinnassa myös jotakin, mitä siihen ei liity. Ennen muinoin Neuvostoliittoon matkaavaa saatettiin pitää poliittisesti johonkin suuntaan kallistuvana. Jos urheilija tänä päivänä lähtee kisaamaan Pohjois-Koreaan, hän saa varautua ihmettelyyn ja arvosteluryöppyyn. Islanti matkakohteena kertoo oman tien kulkemisesta. Thaimaa on suosittu perhelomakohde, mutta yksinäinen Thaimaahan matkustava mies saattaa saada kulmakarvat kohoamaan. Ghanaan yksin matkustava nainen kirvoittaa leikillisiä kommentteja tuttujen ja varsinkin puolituttujen suista.

Minä kävin Hämeenlinnan kaupungissa, Lammilla, Ronnin kylässä. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni talkootöissä  Athos-säätiön keskuksessa, Panagiassa. Aiemmin olen ollut siellä tutustumiskäynneillä ja kreikankurssilla. Paikat ovat siis tuttuja, mutta yhä edelleen eksyisin helposti matkalla pisteestä A pisteeseen B. Alue on iso ja rakennuksia paljon. Onneksi mukanani oli inhimillinen navigaattori nimeltä Tarja. Minua saattaa joku matkakohteeni valinnan perusteella pitää tiukkapipoisena ortodoksina. Todellisuudessa minulla ei ollut päässä edes löyhästi kiedottua huivia.

Paikalla on ennen ollut kartano ja myöhemmin kuntoutuskeskus. Vanhan kartanon pihapiiri on edelleen olemassa. Puistomaisessa ympäristössä kasvaa uljaita jalopuita. Kasvullisuus, on se sitten nokkosta tai ruusupensaita, on väkevänvihreää ja kertoo voimakkaasta maasta. Järvi on niin kaunis kuin suomalainen järvi kesällä olla voi. 

Pesimme ensin parin päivän aikana ikkunoita. Kehuin paikan johtajalle Hannulle, että minulla on vahva tausta ikkunanpesijänä. Olin nimittäin kesällä 1974 kesätöissä Turun yliopistossa Luonnontieteidentalo II:ssa ikkunoita pesemässä. Siitä, millaisessa kunnossa omat ikkunani ovat, en viitsinyt enempiä huudella. Taas ollaan Ronnissa yhtä taloa ottamassa käyttöön. Oli mukavaa olla työn touhussa mukana. Kolmannen päivän siivosimme julkisia tiloja, eli trapesaa ja sen ympäristöä. Lauantaina Pääjärvelle oli tulossa kokoontumaan kartanossa ennen asustaneen suvun sukuseura.

Panagia on ortodoksinen hengellinen keskus. Torstai-iltana saimme olla mukana Panagian "tiistaiseurassa", epämuodollisessa keskustelutilaisuudessa. Sielläkin tapasimme tuttuja aiemmilta kursseilta Valamossa ja pyhiinvaelluksilta. Pari rouvaa oli tullut naapurista. Seuraavana päivänä toinen rouvista oli auttamassa juhlavalmisteluissa. Hän tuli siivoamaan kartanoa. Hän kertoi olevansa iloinen uusista naapureistaan ja käyvänsä mielellään auttamassa.

Aamuin illoin Panagiassa on maallikkovoimin hoidetut palvelukset kirkossa. Kerran kuukaudessa Hämeenlinnan papisto käy toimittamassa Liturgian. Iloisesti yhteisön väki ottaa vastaan myös vierailevat papit. Iloisuus on yleensäkin yksi Panagian asujaimiston piirre, jota ei voi olla huomaamatta ja joka luullakseni on myös suuri voimavara. Urakka näyttää satunnaisesta käypäläisestä niin valtavalta, että ilman iloa ei siitä uskoakseni voi selvitä.

Työtä on paljon ja väkeä on vähän. Aterioille kokoonnutaan yhteen. Osan aikaa kuullaan vanhan luostariperinteen mukaan luettavan sielulle hyödyllistä kirjallisuutta. Osan aikaa keskustellaan siitä, mistä halutaan. Kiirettä ei ole. Pöydässä saattaa rohkaistua ottamaan esille omaa mieltä askarruttavan ongelman. Hengellisesti kokeneet sisaret voivat auttaa näkemään aukeavia ovia, jotka omilta silmiltä saattavat jäädä huomiotta.

Lammilla järjestetään kursseja ja seminaareja. Ei mikään estä tulemasta paikalle viettämään aikaa hengellisessä ympäristössä. Ainakin näin kesäaikana voi nauttia rauhallisuudesta, hiljaisuudesta, upeasta luonnosta ja käveleskellä poluilla ja teillä. Filokalia-kirjakauppa on aarreaitta kirjojen ystävälle.

Suomen ortodoksienkin keskuudessa Lammin yhteisöön suhtaudutaan eri tavoilla. Usein nähdään paikan ulkoinen koko ongelmallisena. Työtä on valtavasti. Toiset huomaavat senkin, että vaikka Lammilla tehdään valtavasti työtä, siellä myös rukoillaan paljon. Varsinkin tällä reissullani minä kiinnitin huomiota juuri tuohon iloon, josta yllä kerroin.

Matkakumppanini Tarja ei ole ortodoksi, mutta hän on matkustellut ja tehnyt työtä ortodoksissa maissa.  Athos-säätiön väki on hänelle tuttua pyhiinvaellusmatkoilta ja kursseilta ja käynneiltä Lammilla. Pyysin Tarjalta luvan käyttää yhtä hänen repliikkiään, joka tuli jutustelussamme esille: "Koskaan en ole näiden ihmisten kuullut sanovan yhtään arvostelevaa sanaa kenestäkään". 

Tässä jutussani ei ole poikkeuksellisesti yhtään kuvaa. Kameraa ei vaan sattunut olemaan koskaan ulottuvilla, vaikka aina välillä tuli mieleen, että tästäpä tulisi mukava otos. Nyt näen kuitenkin muistoissani Panagian ihmiset, kirkkotilat ikoneineen ja seinämaalauksineen, trapesan, ihanan luonnon, kissatkin, työn touhun ja kuulen rukoukset, psalmit ja tekstit ja kirkkolaulun. Kirjakauppa Filokaliassa selaan kirjoja ja levyjä.

Lammilla oli hyvä olla. Lammilla tehdään työtä Jumalan kunniaksi.