IMGP2391.jpg

 

Voi kunpa ihminen eläisi pelkästä unelmahötöstä ja romantiikasta!

Näin huokasi eräs mökinakka luettuaan edellisen Akka ja kissa mäkitupalaisina -blogin jutun. Hän tietää hyvin, että mökinakkuuteen liittyy jatkuva raataminen ja penninvenyttäminen. Tämäkin akka, siis minä, tietää kyllä elämän karvaat tosiasiat. Väliaikaista helpotusta saattaa toki tulla, minullekin tuli tänään tieto, että 3. joulukuuta napsahtaa pankkitilille ihan mukava summa veronpalautusta. Toivottavasti se palautus napsahtaa niin sanotulle arkkutililleni, jolla pitäisi olla aina sen verran rahaa, että akka saadaan kunniallisesti hautaan. (Halvin mahdollinen arkku sitten!)

Tämä saa tällä kertaa riittää päivänpolitiikasta. 

 

IMGP2370.jpg

 

Lauantaina oli kaunis ja lämmin päivä. Omistin sen pyykinpesulle. Mielestäni minulla oli ihan pieni pyykki vain, mutta kyllä senkin kanssa tuhraantui aikaa. Eräänlaista menneen maailman hehkua oli pyykkäämisessäni. Se tapahtui ulkosalla. Saunan rappusella oli pieni Tefal-pulsaattorikone, vm. 1988. Kuuma vesi juoksi Tefaliin akan juoksuttamana. Hella ja vedenkeitin toimivat korkealla teholla ja jatkuvasti. Kylmä vesi juoksi paikalle kaivolta. Välillä myös pyykki juoksi kaivolle virutettavaksi. Kaiken aikaa juoksi paikalle ja paikalta pois kissa. Kerran se toi pikkiriikkisen hiiren. Pysähdyin tietysti kehumaan. Pesin myös ensimmäisen maton tänä kesänä. Ihme ja kumma: se on tällä hetkellä kuiva. Osan pyykistä silitin jo Lauantain toivottuja kuunnellessani. Loppuosa pitäisi silittää tänään, sillä huomenna jo ikkunat huutavat pesua. Ennen kaikkea ne huutavat tiivistämistä ja osittain tupliakin.

 

IMGP2375.jpg

 

Siinä pyykkiä kuivumaan ripustellessani huomasin, että pyykkinaru loppui. Pyykkipoikia ei ollut ollut missään vaiheessa enempää kuin kolme. Tiesin, että on jossakin vihreää muovista pyykkinarua. Tiesin, että on jossakin pyykkipoikia. En vaan tiennyt missä ne olivat. Mutta sen tiesin, että mäkituvan vintillä on vanhaa pyykkinarua. Kipaisin hakemaan sitä, yhden vyyhdin. Milloinkahan äiti oli sen viimeisen kerran kietonut kokoon? Narua oli paljon. Se on ajalta, jolloin lakanapyykki pestiin kaksi kertaa vuodessa. Tuolta ajalta on vielä tallella pyykkiseipäitäkin vajan takana. Pyykkinarun pää oli pleissattu. Tulos näytti sen verran kömpelöltä, että en menisi arvaamaan, kuka työn oli tehnyt. Minulla on mielessäni äärettömän siisti ja huoliteltu lopputulos, jonka isä sai aikaan, kun hän pleissasi paatinköysiä.

 

IMGP2381.jpg

 

Aikaa kului tuntikausia pyykin kanssa puuhatessa, mutta aikaahan minulla on. Kun kaikki oli narulla, alkoi puhaltaa reipas tuuli. Pyykit hulmusivat ja kuivuivat nopeasti.

 

 

IMGP2385.jpg

 

IMGP2380.jpgLuontohavaintojen puolelle mennäkseni: näinä syyskesän siunatun lämpiminä päivinä on mäkituvan tanhuville, tarkemmin sanoen sen ilmatilaan, ilmaantunut lukuisia perhosia. Eilen eksyi sisälle neitoperho. Sain sen onneksi pelastettua ulos, ennen kuin suloinen pikku kissani Inkeri ehti pyydystää ja syödä sen.

 

1-20150913_134110.jpg

 

Hanhien muutto näyttää laantuneen tai ovat sitten räpyläjalat jääneet jatkamaan kesälomaansa Suomemme rannoille. Muutama kurki porhalsi eilen puunlatvojen tasalla kovasti kiljuen. Närhet ärhentelevät puskissa. Koivuihin alkaa tulla keltaisia lehtiä.

Eilen ja tänään olen rakennellut suljettua kompostia ruoanjätteitä eli Inkerin kissanruokajämiä varten. Otin yhden saavin, 210-litraisen, ja sijoitin sen strategisesti hyvään paikkaan tuvannurkalle. Pääsee sitten myöhemmin helpommalla lumitöissä. Näitä saaveja löytyy nurkissa kieriskelemästä kokonaista kolme kappaletta. Tänään tosin kiikutin upouuteen kompostiini Inkerin eilisen ruoan lisäksi aika lailla elämää nähneen tomaatin. Leikkasin sen halki ja kas: tomaatin sisällä olivat siemenet ruvenneet itämään. Näkyvissä oli niin lehtien kuin juurienkin alkua. En raaskinnut syödä niin yritteliästä tomaattia, vaan peitin sen lämpöiseen kompostiini.

 

1-20150914_172200.jpg

 

Tänään vaeltelin Honkkarissa lintulautaosastolla. Tarttis löytää tai tehdä sellainen lintulauta, jolle pääsisivät linnut, mutta ei kissa. Jyviä tai muuta naposteltavaa ei saisi pudota maahan. Missään nimessä en halua, että jyrsijät pääsisivät lintujen apetta ahmimaan.

Sitten on aika siirtyä loppukevennykseen. Tai miten sen nyt ottaa. 

Eilen minulta kysyttiin, enkö pelkää olla täällä. Vastasin, että pelkään ainoastaan sitä, että Inkerille tapahtuu jotakin, kun se seikkailee missä nyt seikkaileekin. Olisi pitänyt vastata, että pelkään niin rottia kuin hiiriäkin.

Yöllä olin sikeässä unessa. Rekisteröin kuitenkin, että Inkeri oli lähtenyt yöpalalle; ruokakupilta kuului narskutusta. Tajusin senkin, että Inkku palasi jalkoihini. Sitten kai putosin syvemmälle uneen, mutta joku osa limbisen järjestelmän matelijanaivoista oli valveilla, kun tunsin, että nyt joku hyppäsi päälleni. Tiesin, että se oli rotta. Päätin lennättää peiton avulla rotan pois, kuului voimakas kahahdus, kun rotta lensi. Samalla olin täysin hereillä ja tiesin, että olin lennättänyt Inkeriä. Haparoin valoa. Inkeri istui lattialla ja pesi itseään hämillään.

Pyysin välittömästi anteeksi, mutta nousin ylös. Inkeri livahti mukaani ensimmäistä kertaa yöllä tänä kesänä. Se paineli vinttiin kuin rasvattu salama. En tietenkään saanut unta, koska kärsin pahasta omastatunnosta. Vasta vähitellen tajusin, etten minä ollut voinut heitellä Inkeriä. Todennäköisesti olin kuitenkin liikkunut äkillisesti ja pelästyttänyt katin tiehensä.

Tunnin päästä, viiden maissa, huomasin, että nyt Inkku on hiipimässä takaisin viereeni. Vintillä on kylmä. Se kehräsi hiljaa jaloissani. Sanotaan, että kissa voi rauhoittaa itseään kehräämällä. Siitä nyt taisi olla kysymys. Kuuden maissa kävin sulkemassa ovet. Sitten nukuimme molemmat.

Vieläkin kauhistuttaa se rotta. Oletan, että Inkku kiipesi päälleni, kun sitä vilutti. Painajaisessa toteutui minun pahin pelkoni. Sen jälkeen pelkäsi Inkeri.