SNC11281.jpg

Sateinen tammikuun aamu

 

Päivä alkoi ihan mukavasti. Pysyin pystyssä aamupihalla. Tämä sanonta on muistuma entisestä elämästäni. Eskarissa pruukasi olla aamupenkki. Minun aamupihani ei nyt just samaa tarkoita, mutta on aika lailla sivistyneempi ilmaisu kuin huusiin meno. Ja tulo. Kummallakin reissulla oli yhtä paljon pitoa puukengissä. Ei oikein voi sanoa, että kävin vaihtamassa kengät, niin kuin HM kuningatar Silvia kuulemma vastaavassa tilanteessa sanoo. Tai siis, enhän minä tiedä, sanoisiko hän täällä niin. Tai omalla mökillään Sollidenissä. Tai voipi siellä olla ihan vesivessakin, sisätiloissa. Ettei tarvitse kompastella yöpaidan helmat liehuen paljaat jalat puukengissä lumituiskussa 10 asteen pakkasella vatsataudissa hiukkasen horjuen vaihtamaan kenkiä pihan perälle lyhyellä varoitusajalla ja usein. Niin kuin akalle kävi toissailtana. Tai voi HM kuningatar Silvialla olla hovirouva matkassa mukana. Tarkemmin ajatellen, kyllä hänellä varmaan sellainen on turvanaan. Onhan HM kuningatar Silvia sentään jo seitsemissäkymmenissä ja aika kaitaluinen nainen, voivat luunsakin olla jonkun verran haperot, joten kaatuminen jäisellä kengänvaihtopolulla voisi olla kohtalokasta. Nyt pitää kyllä ottaa vähän takaisinpäin ja yrittää olla olematta kovin korskea. Itse asiassa, minähän en ole mitenkään kevytrakenteinen, joten saattaa olla, että kun lähtisin tällä massalla syöksyyn, olisivat omatkin luuni hupaa tavaraa, ja hovirouvasta olisi hyötyä. Harvemmin kun sitä sattuu kännykkä mukana olemaan näillä reissuilla. Ei ole kissastakaan apua, jos sattuu huonosti käymään yötisillä liukasteluilla.

SNC11278.jpg

Aamupiha

 

Näin on, että elämäni täyttää tällä hetkellä kolme asiaa: jää, jää ja jää. On tosin hienoa, kun Suomessa on neljä vuodenaikaa. Niinhän pitää aina muistaa sanoa. Talvi tuo niin paljon sisältöä elämään. Ystäväni Koso-täti esitteli omassa blogissaan, miten hän kaivoi myöhäissyksyllä oman jouluruusunsa maasta ja jouluna tämä innostui kukkimaan, nimensä mukaan. Meninpä siis minäkin etsimään kesää talven keskeltä. En sitten kaivanut jouluruusua maasta, kun oli ehtinyt metsän väki syömään ainavihannan vihanneksen suihinsa. Olipa ihana tunne, kun oli saanut tarjota terveellisen aterian jollekin peuralle, joka kiitollisena varmaan palaa kesän korvalla napsimaan suihinsa muutakin kasvimaan antia.

SNC11274.jpg

Peuran pötsissä on nyt jouluruusuni.

 

Kissalla on aika paljon enemmän pitoa tassuissaan kuin HM kuningatar Silvialla ja minulla puukengissämme, luulisin. Olen kyllä joutunut tutustumaan sen jäänaskaleihin. Autossakin on pyörät ja pyörissä nastat, mutta enpä pelkurina uskalla lähteä kokeilemaan renkaiden pitävyyttä. Eilen sivumennen sanoen harmitti turkasesti, kun koko syksyn kreikantunneilta lintsailun jälkeen jouduin taas pyytelemään anteeksi opettajalta, etten tule paikalle. Ei ollut minussa naista lähtemään tien päälle. Tai jään päälle, miten vaan.

SNC11286.jpg

Jää, jää ja jää.

Olemme siis jään vankeina, Inkeri ja minä. Ei tässä uskalla arvailla, miten pitkään. Uskoakseni Inkeri ei koe olevansa vanki. Minäkin ajattelin hyödyntää vankeusaikaani ja tehdä vielä omenasosetta. Ajoin kuitenkin myöhäistä hevosta, minkä seurauksena ajoin kolme kuormaa omenia kompostiin.

Minä alan tuntea vetoa kaupunkiin. Tai pikemminkin työntöä. Siirtolaisuuteenhan on kahdenlaisia vaikuttavia tekijöitä, veto ja työntö. Minun tapauksessani työntö eli pois tyrkkivä tekijä liittyy asioihin, joihin alussa viittailin. En nyt viitsi sanoa suoraan, mutta brutaaleista asioista on kysymys. Niin, ja puut loppuvat.

20150108_135549-001.jpg

Aave-Inkeri