Kuuntelin eilen radiosta keskusteluohjelmaa, jossa aiheena oli downshiftaus. Oli kaksi keskustelijaa, kaksi naista: toinen puolesta, toinen vastaan. Tämä alasajo kun on kuulemma tyypillisempää naisille kuin miehille. Ohjelman downshiftaaja kertoi, että hän on työskennellyt terveydenhoitoalalla, samoin miehensä. Mieskin on lähtenyt hidasteluun, hän työskentelee nyt 3-4 päivää viikossa. Lapsia on kaksi. Nainen oli jäänyt esikoisen syntymän jälkeen kotiin ja on kovin tyytyväinen elämäänsä, parisuhdekin voi paremmin. Hän on kirjoittanut kaverinsa kanssa aiheesta kirjan, joka mainittiin ohjelmassa monta kertaa. Lähetysikkunassa joku kyselikin, oliko ohjelman tarkoituksena juuri mainostaa kyseistä kirjaa.

 

Naapurin tyrnipuskat. Jotenkin tulevat mieleen etelän oliivipuut.

 

Toinen keskustelijoista oli jonkun talouselämälehden päällikkötasoinen työntekijä. Hän oli sitä mieltä, että työtä pitää tehdä, palkkatyötä siis, maksaa veroja ja pitää osaltaan kansantalouden pyörät pyörimässä. Hän oli huolissaan downshiftaajien, siis yleensä naisten, tulevaisuudesta. Hidasta elämää voipi seurata köyhä vanhuus, kun ei ole kerännyt eläkekarttumaa. Ainakin taustalla oli myös ajatus, että nämä hitailijat kyllä käyttävät yhteiskunnan palveluja, mutta eivät osallistu kustannuksiin. Siipeilijöitä siis. Kestävyysvaje kasvaa. Tämäkin rouva on kirjoittanut ohjekirjan, kaksikin, miten naiset voisivat kartuttaa omaisuuttaan eikä tyytyä pankkien nollakorkoihin.

 

Satumetsän syksyä.

 

Kotiäiti korosti, että hitailu on suunniteltava tarkkaan. Hän sanoi turvaavansa tulevaisuutensa eli eläkepäivänsä muun muassa sijoittamalla osakkeisiin. Toimittaja kysyi, mistä hän saa rahat sijoituksiinsa. Nainen vastasi, että lasten kotihoidontuesta, ja käyhän mies kolme päivää viikossa töissä. Ja päivähoitopalvelujakaan ei tarvita, kun vanhemmat hoitavat lapsensa itse. Asumiskustannusten laskeminen on yksi keino mahdollistaa päivätyöstä luopuminen. Hän myönsi kyllä, että kovin pienipalkkainen ei voi lähteä downshiftaamaan. Tässä kohtaa muisteltiin HeSan sunnuntaista mielipidekirjoitusta, jossa myös terveydenhoitoalalla työskentelevä kertoi joutuneensa luopumaan työpaikkalounaasta ja jopa kirkon jäsenyydestä, kun eivät rahat riitä.

 

Venelaiturilta

 

Minähän periaatteessa kovasti kannatan hitailua. Saan keskimääräistä parempaa eläkettä, mutta, toki, jos minulla olisi samantasoista tuloa saava asuinkumppani, elämämme olisi kyllä huomattavasti leveämpää. En kuitenkaan ole katkera, vaikka Inkku-kissan tulotaso toistaiseksi on alhainen. Eihän se paljon kulutakaan. Mistäs sitä tietää, vaikka Inkku alkaisi jossain vaiheessa latoa seteleitä pöytään, sillä varsinkin lämmityskustannuksia jakamaan haluaisin jonkun. Siis Inkun. Peräännyn nyt kyllä heti edellisestä. En halua ruveta hyötymään kissatyövoimasta. Ekana tulisi tältä alalta mieleen hiirityöntekijän palvelut, seuralaispalvelu ja vaikkapa valokuvamallipalvelut. Mutta ei sentään. Eiväthän ne suuret tulot, vaan pienet menot. Huoh.

 

Taivas kuvastuu rantaveteen.

 

Nyt eksyin tapani mukaan asiasta. Tarkoitukseni oli ilmituoda, että eläketuloni saattaa olla yhtä suuri kuin pienipalkkaisen kokoaikatyöstään saama. Pienipalkkaisen terveydenhoitoalalla työskentelevänkin, varsinkin jos hänellä ei ole niitä kuuluisia sunnuntaikorvauksia. Jos sen nyt suoraan sanon, niin en voi tajuta, että nelihenkinen perhe pärjää terveydenhuoltoalalla työskentelevän yhden ihmisen osa-aikatyön tuloilla. Toisaalta en tiedä, kuinka paljon kertyy lapsilisistä ja kotihoidontuesta. Mutta että niistä riittää vielä sijoittamiseenkin. Äiti kertoi, ettei lapsiinkaan paljon mene, kun hankkii vaatteet kirpputoreilta. Minun ymmärtääkseni lapsiin kuluu rahaa PALJON! Harrastuksiin, vaatteisiin, elektroniikkaan, ruokaan, vapaa-aikaan ja kaikkeen muuhun, ja lukiovaiheessa ainakin koulukirjoihin. Ehkäpä tässä perheessä lapset ovat vielä niin pieniä, että mukisematta tyytyvät kaikkeen, minkä saavat. Ehkäpä he ovat niin sisäistäneet perheen elämäntyylin, etteivät vaadi mitään ja ovat niin vahvoja persoonia, että teini-iän ulkoapäin tulevat paineet eivät heihin vaikuta.

 

Taas yksi laiturikuva. Taas on vesi alhaalla.

 

Ja, terveydenhoitoalallakin taitaa olla aikamoinen palkkahaitari. En minä tiedä, onko perheen isä lähihoitaja vai lääkäri. Joka tapauksessa olisi mukava lukaista äidin kirjoittama kirja. Tuskin sitä Paraisten kirjastossa on, mutta onhan olemassa kaukolainapalvelu. Sitä naisten rikastumisopasta tuskin edes yritän lukea.

Ihan näistä omista hitailuista kertoakseni, viimeksi kuluneen viikon aikana olen opetellut keittämään kaurapuuroa. Niin kauan kuin minulla on mikroaaltouuni ollut, olen hoitanut kaurapuuroasiat mikrohiutaleilla, ja nopeasti. Minullahan kesti kauan, ennen kuin mikron hankin, mutta kai se kohta 15 vuotta on ollut. Enivei, viime keskiviikkona hain REKO-Pargasista Alastalon höyryttämättömiä kaurahiutaleita. Nykyään minun on saatava keittiön hellaan tuli ennen aamukahvia, ja puurohan kiehuu siinä hellalla lämmittämisen sivutuotteena. Joka aamu kaurapuuro on kärähtänyt jossain vaiheessa kiinni pinnoitetunkin kattilan pohjaan, ennen kuin olen sitä syömään päässyt. Vaan tänäpä aamulla ei kärähtänyt! Osasin pitää kattilan sopivassa paikassa hellankulmalla. Puolitoista tuntia puuro muhi, mutta maistui kyllä hyvältä. Ei mikropuurokaan pahaa ole, mutta näistä oikeista aineista tehty puuro on kyllä ihan toisenmoista, ihan kuin eri ruoka. Outoa on sekin, että en laita lainkaan suolaa puuroon, mutta tähän hidaspuuroon suolaa kaipaan. En ole laittanut. Mitä nyt voita. Joskus.

 

Niin kuin maininki, mi rantaan lyö... 

 

Voista tuli mieleen, että kaapissa odottaa Inkkua matolääke, jonka elukan on määrä nauttia tassustaan. Siis minä truuttaan töhkän Inkun tassulle, josta kissi sitten kuuliaisesti ja huolellisesti nuolee aineen suuhunsa. Koska tunnen kissani, en oikein usko, että kaikki sujuu kuin Strömsön kissalla. Kokeilin eilisiltana voilla. Pläästin sitä Inken tassuun, ja voin kissa kyllä nuoli suuhunsa huolellisesti ja tarkkaan. Saapas nähdä, miten matolääkkeen kanssa käy.

Tänään maleksin postinhakureissulle kameran kanssa. Inkeriä ei näkynyt mailla halmeilla, joten siitä ei nyt ole  kuvaa tarjolla. Muut kuvat ovat tuoretta tavaraa.

 

Tällaisenkin aidan tekoon pystyvä meidän kylässä on.