1-IMGP2898.jpg

 

Olen viime päivinä pohdiskellut tätä blogia. Olen miettinyt, mahtaakohan joku lukija saada sellaisen käsityksen, että Inkerin ja minun elämänkulku täällä Mäkituvassa olisi kompastelua vastoinkäymisestä toiseen. Jos näin on käynyt, on lukija tulkinnut lukemansa aivan oikein. Kommellusten ja vastoinkäymisten lataamaa elämämme täällä on. Olen tosin mieltä, että mukavampi täällä on kamppailla kurjien sattumusten kanssa kuin kerrostaloasunnossa. En oikein usko, että siellä Turun hyvässä kaupungissakaan kaikki sujuisi kuin Strömsössä. Akan vaellus kun on semmoista kuin on.

 

1-IMGP2886.jpg

 

Tänä aamuna elohopeapatsas ikivanhassa ulkolämpömittarissamme oli noussut nollan yläpuolelle. Taivaalta satoi tihkua, joka ei oikein tiennyt, missä olomuodossa olisi. Tunsin valitettavasti pettymystä. Tässäkö tämä talvi sitten oli. Alkoiko nyt se epämääräinen vuodenaika, ilmaston lämpenemisen mukanaan tuoma suhru.

 

1-IMGP2888.jpg

 

Lähdin siitä sitten kaivolle. Tällä kerralla mukanani oli vain yksi ämpäri, sillä en juuri jaksanut uskoa, että vettä saisin maan sisästä. Kahdeksaan päivään en ollut uskaltanut kaivoa tässä tarkoituksessa lähestyä. Ja sitten se tapahtui: vettä tuli, hyvällä paineella jopa. Hurraa! Mieliala nousi kertaheitolla. Katsoin ämpäriin syöksyvää vettä ja loin siitä sitten katseeni vanhaan mutta sitäkin rakkaampaan Peugeot-merkkiseen henkilöautooni. Se lepäsi vähäisen lumikerroksen peitossa, mutta tiesin, että sen konehuoneen uumenissa sykki sähäkkänä tuliterä kuuma akku, joka perjantaina tuli kiiltävänmustalla upealla Mercedes Bentz -merkkisellä henkilöautolla asentajan saattamana Mäkituvalle.

 

1-IMGP2859.jpg

 

Siitä sitten lähdimme Inkerin kanssa hakemaan lehteä. Inkeri on oman tiensä kulkija, mutta yhdestä olen varma: Inkeri tykkää, kun saa minut mukaansa raitille. Seurasin Inkun pyörimistä edelläni. Tom oli aurannut tien sileäksi. Pientareella lojui niin muodoin isompia ja pienempiä lumikokkareita ja kas: Inkku huomasi välittömästi, että siinähän on tarjolla hiiriä ja rottia, joitten kanssa lyödä leikkiä. Seurasin, kun kissa kuljetti lumikokkareita sileällä liukkaalla tiellä milloin yhdellä milloin kahdella tassulla. Lopulta se syöksyi oikein isoni yksilön kimppuun, mutta liikkeelle sekin lähti.

 

1-IMGP2904.jpg

 

Siinä seurasin suu maireassa hymyssä kissani elämänriemuisaa melskaamista talven ihmemaassa. Taisi tippakin pyöriskellä linssissä, kun lunta niin hirveästi satoi, ei tietenkään muuten. Elämä on, olletikin kun välillä kokee pikkuharmeja, hyvää elää. Pikkuharmeja nämä meidän koettelemuksemme todella ovat, helposti ratkaistavissa. Varjelkoon hyvä Jumala meitä kaikkia todellisilta koettelemuksilta ja suurilta suruilta.

 

1-IMGP2906.jpg

 

1-IMGP2907.jpg