1-20151007_180554.jpg

Paraisten kirkko lokakuussa.

 

 

 

Huh kun helpotti, kun viikon pakkasjakso päättyi.

Kuluneet päivät ovat olleet melkeinpä ylimaallisen kauniita. Taivas on ollut niin sininen, kuin vaan syksyllä olla voi. Aurinko on paistanut, ja siinä on ollut vielä niin paljon voimaa, että se selvästi on lämmittänyt. En edes muista, koska on viimeksi satanut, joten on ollut mukavan kuivaa. 

 

1-20151008_130012.jpg

Puimuria odottaessa.

 

Kuivuutta ja kosteutta mitataan nyt Mäkituvassa tieteellisen tarkasti. Joskus kauan kauan sitten ostimme isonsiskon kanssa isälle joksikin lahjaksi ilmapuntarin ja kosteusmittarin. Paljon kauniimpi ilmapuntari oli jo vanhastaan Mäkituvan seinällä, ruotsinkielinen, isoisälle kuulunut. Siinä on myös lämpömittari. Oikealla puolella asteikko Celsiuksen mukaan, vasemmalla Réaumuren. Réaumure onkin tuntemattomampi juttu; kaikkihan tiedämme, että kirjat palavat Fahrenheit-asteikolla tietyssä lämpötilassa, jota en nyt muista. Réaumuresta ei todellakaan moni ole kuullut, ennen kuin pidän tästä aiheesta luennon tietämättömille. Tällä hetkellä Mäkituvan kamarissa on asteita 20 Celsiuksen mukaan ja 16 Réaumuren mukaan. Vielä puoli tuntia sitten oli lämpimämpää, mutta sitten avasin keittiön oven. Siellä oli Celsiuksen asteikolla 15 astetta. Nyt on hellas valkkia, lämpö toivottavasti tasaantuu. Tähän vielä palaan.

 

1-1-20151008_131447.jpg

Sienipolku

 

Nyt tulee nimittäin käsiteltäväksi kosteusmittariasia. Minähän en aina ole nokonuuka asioissa, jotka tapahtuvat ympärilläni. Jos joku asia on mielestäni hauska ja saan siitä huvia, annan sen olla ja otan sen huvin vastaan. Joskus huvit ovat hyvinkin vähissä, joten on oltava pienestäkin tyytyväinen. Isän lahjaksi joskus 40 vuotta sitten saama kosteusmittari on nimittäin ollut hyvinkin huvittava. Näin siitä huolimatta, että se on valmistettu DDR:ssä eli Saksan Demokraattisessa Tasavallassa, josta ei paljon vitsejä ole yleensä liikkunut.

 

1-20151008_131501.jpg

Sienipolkua edelleen. Ei sieniä.

 

En muista, missä vaiheessa kosteusmittari alkoi liikkua aivan omissa sfääreissään. Kun tänne Mäkitupaan tuli lyhyemmän tai pidemmän poissaolon jälkeen, mittari näytti noin sataa. Kesällä pitkän poutajakson aikana tai talvella pakkasella lämmityksen tuloksena mittari saattoi näyttää vähän alle sataa prosenttia. Alkukesällä taas, kun aina satoi, viisari huiteli jossain kaukana asteikon yläpuolella. Arvioin, että kosteusprosentti oli noin 120.

 

1-20151007_174728.jpg

Kellotapuli.

 

Tästä kosteusmittarista tuli puhe kerran yhden ystävän kanssa. Niinpä sitten, kun seuraavan kerran pyörin Tokmannilla hyllyjen välissä, tartuin aivan tutunnäköiseen kosteusmittariin - tällä kerralla Suomessa valmistettuun, DDR-läisiä ei ollut tarjolla - ja kiikutin sen, toki kassan kautta, kotiin. Kiinnitin mittarin sen vanhan uskollisen palvelijan viereen nuppineulalla ja sain taas hupia, kun vertailin lukuja. Uusi mittari näytti noin 40 prosenttiyksikköä pienempiä lukuja kuin vanha. Saapui sitten Mäkitupaan yllä mainitsemani ystävä, joka edustaa tuumasta toimeen -alalajia Homo Sapiensia. Minähän olen enempi sitä tuumasta tuumaan -tyyppiä. Tuumasta Toimeen tarttui vanhaan mittariin, avasi sen, puhalteli pois pölyjä ja meni pahus vieköön kiertämään sen nerokasta koneistoa noin 90 asteen verran johonkin suuntaan. Nyt mittarit ovat edelleen vierekkäin, enhän minä voi kummastakaan luopua, mutta näyttävät huomattavasti enemmän toisiaan muistuttavia lukuja kuin ennen.

 

1-IMGP2465.jpg

Mittaristoa

 

Nyt on kyllä pakkasjakson aikana tullut seurattua enemmän lämpömittareita kuin kosteusmittareita. Kun ulkomittari näyttää pakkaslukemia, se heijastuu välittömästi sisälämpötiloihin. Suoraan suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että pökköä on lyötävä pesään. Parina aamuna keittiössä on ollut 12 astetta, Celsiusta. Olen omaksunut esiäitieni tavan: aamupuuro keitetään puuhellalla, soppa lämmitetään puuhellalla, tiskivesi lämmitetään puuhellalla. Mielenkiintoista nähdä, paljonko keittiön aamulämpötila on, kun yölämpötila on ulkona esimerkiksi 20 miinusastetta, Celsiuksella. Pari viimeistä päivää olen, paitsi lämmittänyt, yrittänyt parhaani mukaan tilkitä taloa: parempi katsoa kuin katua.

Mielenkiintoista on myös, kuinka kauan puut riittävät. Hyvin mielenkiintoista.

 

1-IMGP2461.jpg

Viluisennäköisiä syysastereita