IMGP1206.jpg

 

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää Koso-tätiä ja muita kommentoijia. On aina kivaa, kun joku jaksaa antaa palautetta tai muuten vaan vastata.

Nyt se on sitten todistettu. Myös eläinten vireystilaan vaikuttaa valon määrä. Olen tehnyt tämän vallankumouksellisen ja luullakseni ennen esittämättömän päätelmän pelkästään seuraamalla erään hyvin tuntemani aavikkoeläimen käyttäytymistä. Tänäänhän valoa on ollut paljon verrattuna viime päiviin. (Viikkoihin? Kuukausiin? Koskahan valoa todella on ollut edellisen kerran?)

IMGP1202.jpg

Valohoitoa saanut aavikkoeläin tundralla häntä pirteällä mutkalla.

 

Tosin jouduin herättelemään Inkkua yhdeksän maissa, mutta se oli pihalla jo ennen puoltapäivää. Eilen se halusi ulos vasta viiden jälkeen, iltalenkille ilmeisesti. Tänään ei ole uni maistunut. Kissalla on ollut ulkona yllin kyllin puuhaa ja virikkeitä. Myös pohjoisen luonnon alkuperäiseläimistö, lähinnä linnut, ovat olleet tänään aktiivisia. Jopa Kissa-akka vääntäytyi vihdoin ylös sairasvuoteeltaan. Inkerillä on siis ollut hauskaa rakkaimpien leikkitoveriensa, tipuliinien kanssa.

Pitkin päivää on mäkituvan tanhuvilla vieraillut harvahkoja rastasparvia. Variksia on ollut ns. huutohollilla, tarkemmin sanoen variksen huudot ovat kuuluneet. Puuvajaan oli jostain eksynyt talitiainen. Tuli se sieltä poiskin. Ja Inkku on painellut edestakaisin puuhun ja takaisin, ylös ja alas. Se keksi myös uuden tavan juoksuttaa minua. Ensin pikkukulta ilmestyy surkean näköisenä ikkunan taakse. Kun olen avannut ikkunan, se on joko tullut sisälle, jäänyt istuskelemaan ensin kaikessa rauhassa ikkunalaudalle tai sännännyt välittömästi takaisin luontoon ja vapauteen. Jos se on tullut sisälle, se on halunnut saman tien ovesta ulos. Kaikissa tapauksissa se on ollut hyvin nopeasti taas ikkunan takana, ja kaikki on alkanut alusta. Minulla on askelmittarissa nyt 1910 askelta ja 1.3 kilometriä. Ei hassummin juoksutettu vanhaa ihmistä.

IMGP1195.jpg

Inkerin tikkaat, joilla ikää lienee kohtapuoliin sata vuotta.

 

Olen siis määritellyt itseni terveeksi. Sen kunniaksi päätin keittää vielä kattilallisen omenasosetta. Antonovkat ovat vielä ulkonaisesti iskussa. Rankan flunssan jäljiltä on makuaistini vielä tavallistakin heikompi, mutta kovin valjulta sose ainakin jäähdyttämättömänä maistuu. Olisivatkohan aromit sittenkin hävinneet. Saisi toki hilloon makua, jos siihen lisäisi sitruunamehua ja calvadosia. Kauropuuron päällä calvadoshillo on kuitenkin turhan eksoottista. Olen kokeillut.

Huomenissa pitää tehdä päätös. Päätöksentekokykyni ei yleensäkään ole kovin hyvä. Nyt pitää ratkaista, lähteäkö Turkuun itsenäisyyspäivän viettoon. Mikäli jäämme, kannattaisi varmaan olla saman tien jouluun asti. Kaupungissa Inkerillä ei ole muuta leikkitoveria kuin Akka, ja se pistää miettimään. Viimeiset pari viikkoa on ollut hyvä sairastaa, kun kissa on melskannut ulkona. Olen noin sadannenviidennentoista kerran lukenut Eeva Tenhusen dekkarit läpi ja nauttinut ihan yhtä paljon kuin sataneljätoista kertaa aiemminkin.