1-IMGP2622.jpg

 

Aivan aluksi haluaisin lähettää terveisiä Sirpalle A:lle. Sirpa, jos tätä sattuu lukemaan, on jo ehtinyt keksiä otsikosta fingerporismin. Onkohan Jarla jo käyttänyt tämän? Hmmm. 

 

1-IMGP2605.jpg

 

Haluaisin lähettää joulutervehdyksen niillekin, jotka aina ovat morkkaamassa Facebookia. Tarttis teidänkin vähän ajatella enste! Minä esimerkiksi olen saanut yhteyden Ulla-Maijaan, Femuun, luokkakaveriin ja nuoruudenystävään, josta maailma minut häpeäkseni vieroitti. Häpeäni on sitäkin suurempi, koska minä kyllä avustin maailmaa pahimman mukaan liukenemalla Loimaalle ja minne ja mihin nyt liukeninkin. 

 

1-IMGP2637.jpg

 

Facebookissa seurustelemme myös Annen kanssa, jos kohta muulloinkin. Välillä meni vuosikymmeniä joulukorttilinjalla. Mutta teidän ystävien, todellisten ystävien kanssa, saa yllätyksekseen kokea ihmeen: Vaikka välillä olisi millainen vuori vuosia tai voi se toki olla rotkokin, ystävyys elää. Se ei kuole eikä mihinkään häviä niiden vuosien aikana, jolloin ei yhteyttä ole. Siitä jatketaan mihin jäätiin. Ystävyys on silta.

 

1-IMGP2635.jpg

 

Sirpasta aloitin. Me olemme kerran tavanneet. Sitten jatkoimme yhteydenpitoa Facebookissa. Nyt, vuosien jälkeen, uskaltaudun sanomaan, että meistäkin on tullut ystäviä. Tässä yhteydessä kaappaan mukaan Liisa F:n, jonka kanssa emme useinkaan tapaa, mutta ihmeellisesti yhteys ja ystävyys säilyy ja etenee, vaikka välittäjänä olisi se paljon parjattu FB. FB:n rajoista, eli julkisuudesta, voi edetä muunkinlaiseen yhteydenpitoon. Aika jännää!

 

1-IMGP2615.jpg

 

Ystäviä on tietenkin myös FB:n ulkopuolella

Jouluterveiset lähtevät myös Päiville. Päivin kanssa emme  Facessa seurustele mutta tiedän, että Päivi lukee näitä juttuja. Me olemme opiskelutovereita. Hyviä. Voisiko sanoa opiskeluystäviä? Vasta eläköitymisen jälkeen mekin olemme taas ruvenneet ihan juttelemaan  joulukorttivuosien jälkeen. Tässä vaiheessa lienee jo selvää, kuka tästäkin ystävyydestä aikanaan loittoni.

 

IMGP2622.jpg

1-IMGP2640.jpg

 

Tiedän että näitä juttuja joskus lukee joku muukin, jonka kanssa minulla on yhteys joko yksinomaan netin kautta tai joskus on tavattu. Lämpimät jouluterveiset teillekin! Koso-täti, Katja ja Tiedät-Kyllä-Kuka, olette joka päivä mielessäni.

Sitten on niitä, joiden joskus toivoisin näitä juttuja lukevan, mutta en tiedä, lukevatko. Jos tunnistat itsesi tästä kaartista, hyvää Joulua sinullekin! Aika parantaa haavat.

 

1-IMGP2625.jpgIMGP2603.jpg

 

Internetin arvoa siis ylistän tässä sadannessa blogikirjoituksessani. Hirveyksiä ja kauheuksia netissä elää, mutta netti on vain väline. Yhtä hyvin se antaa mahdollisuuden myös hyvälle, minkä toivoakseni omalta osaltani yllä todistin. Yli kaiken haluan ylistää ystävyyttä tässä Inkun ja minun juhlakirjoituksessa. Tässä vaiheessa, oltuani kolme ja puoli vuotta eläkkeellä, tiedän jo, että ammattini hinta oli liian kallis. On ainoastaan teidän, ystävien, ansiota, että tällä hetkellä meillä on tämä yhteys. Puolustuksekseni voin sanoa vain, että minun voimani menivät raahautumiseen päivästä toiseen. Minun sukupolveni kasvatettiin velvollisuudentunteeseen. Vanhemmat kouluttivat. Koulutuksesta selviäminen oli velvollisuus. Sen jälkeen oli tehtävä työtä. Siitä velvollisuudesta ei voinut livetä. Olkoonkin, että ei jaksanut pitää yhteyttä ystäviin. Olkoonkin, että elämä jäi elämättä, kun velvollisuus vei kaikki voimat.

 

1-IMGP2641.jpg

 

Tässä jutussa jää monia nimiä mainitsematta siksi, että olen keskittynyt kamuihin, jotka ovat tulleet uudelleen elämääni tai joiden kanssa olen yhteydessä pääasiassa internetin kautta. Älkää luulkokaan, että unohtaisin teidät muut!

Terveiset ja kiitokset kaikille näiden blogijuttujen kommentoijille, tutuille ja tuntemattomille. Arvostan jokaista kommenttia.  Inkerille kyllä kerron, mitä meidän jutuistamme sanotaan.

 

IMGP2608.jpg

 

Te, jotka vähänkin olette elämäämme seuranneet, tiedätte kyllä, miten moninaisin tavoin kissani Inkeri on minua kasvattanut, etten sanoisi kouluttanut. Ei siitä sen enempää. Mutta kissasta toiseen Sirpaan. Jouluterveiset lähtevät voimallisina psykoterapeutti Sirpa Nurmiselle. Suunnilleen kolme vuotta ja kuukausi sitten olin Valamon opistossa Sirpan Progoff-päiväkirjamenetelmäkurssilla. Kaksi viikkoa sen kurssin jälkeen vuosien jahkailun jälkeen minulle oli tulossa kissa, tämä Inkivääri eli Kinkeri eli Inkeri. Sirpan kurssilla opin uudelleen kirjoittamaan. Ensimmäisestä tammikuuta 2013 lähtien olen kirjoittanut harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta joka päivä. Ensin Moleskine-kalenteriin sivun joka päivä ja sitten tätä blogia .Yhtäkkiä huomasin, että olin kirjoittamassa blogia joka toinen päivä ja muutaman ajan kuluttua joka päivä. Kun halusin kirjoittaa vieläkin enemmän, aloitin toisen blogin ja sitten kolmannen. Tajusin onneksi, ettei kukaan jaksaisi sitä blogitulvaa lukea, ja jatkoin vuodattamalla vuolauttani vain koneelle. Ja pilveen. Kirjoittaminen on ihanaa! Kadun, etten uskaltanut päästää irti velvollisuudesta, etsiä helpompaa työtä aiemmin, alle nelikymppisenä. Kun saavutin 35 vuoden korkean iän, en enää jaksanut kirjoittaa enkä hakeutua uusille poluille siitä tutusta helvetistä. Päin vastoin kuin laulun laulajalla minulla siis on monen monia päiviä, jotka taatusti vaihtaisin pois, jos se mahdollista olisi.

 

IMGP2620.jpg

 

Nyt joulun alla haluan jakaa kauneimpia kuviani kaikkien teidän kanssanne. Vaikka horisontti onkin silloin tällöin vinossa, älkäämme antako sen häiritä. Osan kuvista olen jo julkaissut FB:ssa ja Instagramissakin. Viime lauantaina, 12.12., oli täydellisen kaunis päivä. Onneksi astelimme Inkun kanssa rantaan, minulla kamera kaulassa. Jacob Söderman sanoi aikoinaan auringonlaskusta Turun saaristossa, että sitä katsellessa selviää, ettei maailmaa ainakaan puolueen kunnallisjärjestö ole tehnyt. Minä sanoin viikko sitten Inkulle, että on Jumala olemassa. On, vaikka kuluneen vuoden aikana usko on ollut todella koetuksella.

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa meille kaikille. Kristus syntyy- kiittäkää!

 

1-IMGP2664.jpg