SNC10934.jpg

 

Jospas aloittaisin tällä kerralla siitä, että kirjoitin tämän jutun jo kertaalleen. Tuossa yllä oli kuvakin. Semmoinen suttuinen ja sumuinen kuva parvekkeeltani. Mäntyjä ja pihlajanmarjoja ja semmoista.

Sitten soi puhelin. Vastasin ja napsautin  koneelta kohtaa "Tallenna". Välillä katkesi nettiyhteys. Sitten kaikki kaatui. Sammutin koneen väkivaltaisesti ja avasin uudelleen. Kun rupesin viimeistelemään juttua, sitä ei ollutkaan missään.

Ei se mitään. Kärsivällisyyttä vain. Nöyryyttä.

Kaikki alkoi siitä, että minulla oli laboratorioaika varattuna täksi aamuksi. Varaaminenhan sujuu helposti netissä. Ajattelin, että 10.05 olisi realistinen aika aamu-unisen olla terveysasemalla.

Kun nyt kirjoitan tätä  toiseen kertaan, niin enpä viitsi kerrata kaikkea. Sanonpahan vaan, että kissa nukkui koko eilisen päivän. Se tiesi sitä, että tänään on virtaa riittänyt. Eka kerta oli 04.55, jolloin se halusi minua leikkimään. Heräsin ja liikahdin varomattomasti, jolloin katti oli tietysti silmänräpäyksessä hereillä. Se tuli pyörimään rinnalleni, häntä vain huiski kasvojani mennen tullen. Luulin, että oli jo aika herätä, mutta sitten katsoin kelloa. Viisi tuntia laboratorioon, siitä tunti eteenpäin niin saisin kahvia ja puuroa. Käännyin päättäväisesti kyljelleni ja murahdin kissalle: - Nyt nukutaan.

Kissa yritti ihan vakavissaan kääntää minua. Sillä ei todellakaan ole itsetunto-ongelmia. Koska en ole päästäinen enkä metsähiirikään, se ei onnistunut. Ihmeekseni katti nukahti uudelleen.

SNC10936.jpg

Vähän vaille kahdeksan herättiin uudestaan. Kissa naukui. Lujaa. Nousin. Leikittiin tunnelileikkiä. Join vettä. Kissa naukui. Leikittiin tunnelileikkiä. Avasin tietokoneen. Kissa naukui. Kone piti hirvittävää mekkalaa. Yritin lukea Hesaria ja katsella FB:ia. Kissa tuli rinnalleni. Nettiyhteys on täällä niin heikko, että minun pitää maata sohvalla ja pitää konetta sylissäni luode-kaakko-suunnassa, jota nopeus on edes siedettävä. Kissa tunki silmieni ja koneen väliin. Se ei suostunut menemään makuulle, vaan pyöri. Ja pyöri. Pysyi sentään hiljaa. Yritin sanoa, ettei sen isä ollut lasimestari, mutta minun kattini ei niin hentoisista vihjailuista piittaa.

Lopulta lähdin liikkeelle, puin ulkovaatteet, otin roskapussit ja lähdin. Kissa naukui.

Parkkipaikkakin löytyi pääterveysasemalta, pääsin sisälle etuajassa, toimenpiteeseen meni ehkä minuutti. Laboratoriohoitaja sanoi, että heidän osaltaan tulos on selvillä huomenna. Kävelin siitä sitten varaamaan soittoajan lääkäriltä. Se tuli nopeasti, ei tarvinnut jonottaa. 9. tammikuuta kahdeksan jälkeen.

Kävelin autolle ja lähdin ajamaan. Ajattelin, että minä en suutu. Eihän tässä mitään. Oivallinen tilaisuus opetella nöyryyttä, taas. Mitä väliä minulla. Tulin risteykseen. Pysähdyin odottamaan etuajo-oikeutettua liikennettä. Sitten huomasin, että minullahan on etuajo-oikeus. Niillä muilla on kolmiot. Menin kauppaan ja keräsin korillisen tavaraa. Huomautin kassalle, että nyt tuli virhe. Kassahenkilö vain katsoi. Sanoin että näin paljon tavaraa ei voi maksaa vain 14 euroa. Kassahenkilö sanoi, että kyllä vaan voi. Maksoin ja lähdin. Ajoin taas risteykseen, toiseen. Pysähdyin, nyt oikeaoppisesti kolmion taakse kääntyäkseni vasemmalle. Vähitellen huomasin, että seison risteyksessä ja missään ei näy auton autoa. Paitsi takanani.

Pääsin kotiin ja sain kahvia ja puuroa (kolmella hillosilmällä). Leikittiin tunnelileikkiä ja nau´uttiin. Avasin  tietokoneen ja rupesin kirjoittamaan. Kone mylvi.

SNC10941.jpg

Viime talvena varasin lääkäriaikaa, jonka hienosti sainkin. Odotusaikaa 3 kuukautta ja 2 päivää. Nyt olin laboratoriossa. Yksinkertainen verensokeritason mittaus. Lääkärin soittoon menee kuukausi. Ihollani väreili kumma kihelmöinti. Tavan takaa sain korjata lyöntivirheitä. Syvimmässä kohdassa minua, jossain minne itsekään en oikein yltänyt, kiehui raivo. Sen jälkeen kun jäin eläkkeelle, tapahtui jotakin. Putosin terveydenhuollossa toiseen tai mihin ikinä luokkaan. Siihen asti minusta oli huolehtinut aivan erinomaisesti työterveyshuolto. Nyt elän tätä todellisuutta.

Laboratorioon oli odottamassa kolmenlaista väkeä. Suurin osa oli vanhuksia, minä nuorimmasta päästä. Sitten oli nuori nainen, odottava äiti. Muutamia päältä päin tuomiten jonkinasteisesti syrjäytyneitä oli myös. Vasta rappusissa näin ensimmäiset maahanmuuttajat.

Minulla on tablettihoitoinen diabetes. Edellisen kerran verensokerini mitattiin kesäkuussa. Silloin sain lääkärin soittoajan viikossa. Entäpä he, joiden vaiva ei ole yhtä yksinkertainen kuin minulla? Entäpä jos jollakulla on toteamistaan odottava vakava sairaus? Ensin laboratorioon, sitten odotetaan lääkärin soittoa kuukausi, sitten lääkärin vastaanottoa kolme kuukautta. Se tekee neljä kuukautta. Entäpä jos jokainen päivä olisi arvokasta hoitoaikaa, joka kuluu odottaessa?

SNC10945.jpg

Kun kirjoitin tätä tekstiä ensimmäistä kertaa, alkoi kiukkukäyrä tässä vaiheessa kulkea aika korkealla. Sotesta on meuhkattu koko vaalikausi. Sitten alkoi vastuunpakoilu, yksi ja toinen lähti pois hallituksesta. Nyt tämä nykyinen hallitus yrittää nilkuttaa jotenkin kunnialliseen päätepisteeseen, eduskuntavaaleihin. Kukaan ei uskalla ottaa vastuuta, pelätään äänestäjien menetystä. Kun eduskuntavaalit on pidetty, valta vaihtuu. Kaikki alkaa todennäköisesti alusta.

On aika, jota en todellakaan kaipaa, 1990-luvun alun lama. Maksoin silloin 12.5 prosenttia korkoa asuntolainasta. Minulla oli onnea, lainani korko ei ollut sidottu Euriboriin. Veroja olin maksanut työelämään tulostani lähtien 35 - 37 prosenttia. Lähisukulaiseni joutui vuosikausia tekemään pätkätöitä valmiudella lähteä puolen tunnin varoitusajalla töihin milloin päiväksi milloin kolmeksi tai pitemmäksi aikaa. Ilman lomia, ilman varmuutta tulevaisuudesta, kun toimia ei saanut täyttää. Perheessä oli kaksi pientä lasta. Kun toinen vanhemmista tuli töistä, hän aloitti toisen työpäivän lasten kanssa, kun toinen lähti töihin. Eiväthän pätkätyöläisen lapset päässeet hoitoon.

Silloiset vallanpitäjät uskalsivat tehdä vaikeita ja rankkoja päätöksiä. Saavutettiin se, mikä oli päämääränä. Pelastettiin pankit. Suomi ei joutunut suoritustilaan. Uskaltaisivatko silloiset vallanpitäjät tehdä vastaavia päätöksiä tänään? Tänään ovat pankit kunnossa. Uskaltaisivatko he tänään pelastaa ihmisiä? Uskallettaisiinko korottaa veroja, jos sote on siitä kiinni? Tai ihmisten työpaikat? Kuka uskaltaisi ottaa vastuun, vaikka yhteiskunta eli me, joutuisi maksamaan siitä sellaisen maksun, kun 90-luvulla maksettiin.

Sitten rupesin ajattelemaan, että kai minullakin on oikeus tietää, mikä on verensokerini. Se mitataan kaksi kertaa vuodessa. Minulle ei annettu mahdollisuutta päästä diabeteshoitajalle. En saanut mahdollisuutta itse mittailla sokeriani kotona. Minua 15 vuotta nuorempi sukulaiseni sai kummankin edun. Hän onkin työelämässä. Mitä väliä meikäläisellä, eläkeläisellä. Tai työttömällä. Tai jollakin muulla, joka ei tuota mitään.

Nyt alkaa mennä katkeraksi, ja itsesääli alkaa löyhkätä. Kissakin nukahti, kun se oli ensin myllännyt sohvan sekaisin. Se ei kaihtaisi purra vallanpitäjiä nilkkaan. Itse asiassa se on kaksi kertaa iskenyt hampaansa minun nilkkaani tänä iltapäivänä.

Ystäväni kysyi minulta, tiedänkö, ketä keväällä äänestän. En tiennyt, enkä tiedä nytkään. Jos tietäisin, kuka ehdokas tai mikä puolue on valmis tekemään rohkeita mutta vastuullisia päätöksiä, äänestäisin ehdottomasti tätä ihmettä Enkä pelkästään siksi, että saisin tietää laboratoriovastauksen tai pääsisin lääkärille nopeammin kuin nyt. Minua hävettää tämä tilanne, hävettää eduskunnan ja hallituksen puolesta. Siksi, että me olemme nämä henkilöt äänestäneet valtaan. Me emme ansaitse parempia. Koko yhteiskuntaahan he siellä edustavat.

Ja minua hävettävät nämä anarkistit. Sekin näyttelyanarkisti, joka oli lähetetty televisioon upeasti meikattuna ja puettuna, korut kiiltävinä ja sivistyneesti puhuen.

Käännyn kohti menneisyyttä. Jokin oli silloin toisin. Voi kun vielä tulisi noita ratkaisijoita, poliitikkoja ja virkamiehiä, joita oli 90-luvulla tai 30- 40-luvulla. Tai 20-luvulla. Ei heitä kukaan nyt moiti. Ja me, tavalliset ihmiset, olemme aina jaksaneet, kun meiltä on paljon vaadittu. Kunhan me tiedämme, että nyt on pakko. Jotta huomenna olisi paremmin.