IMGP0164.jpg

Olipa kerrankin mukava lähteä Valamosta. Lumihiutaleet leijailivat maahan, joka hiljalleen alkoi muuttua valkoiseksi. Jo kurssin viimeisinä hetkinä olin vilkuillut hermostuneena ulos. Ei kai lumisade vaan ollut heikkenemässä? Eipä hätää, sehän sakeni.

IMGP0147.jpg

Kun sitten lähdimme toisen Liisan kanssa monasterista kotimatkalle, kaikki edellytykset nauttia matkanteosta olivat kasassa: lämpötila nollassa, sakea lumipyry, talven ensimmäinen liukas keli, piakkoin lankeava pimeys, viikonlopun paluuliikenne ja edessä yli 500 kilometriä.

Pysähdyimme jo Karviossa tankkaamaan, vaikka näin jäikin kokematta yksi onnistuneen matkanteon perusedellytys. Tarkoitan kutkuttavaa jännitystä, joka syntyy mittaamattomalla erämaataipaleella, kun bensiinitankki hiljalleen tyhjenee eikä seuraavasta huoltoasemasta ole mitään tietoa.

Kun Karviosta kaarsimme isolle tielle, auton perä jo lähtikin lupaavaan liukuun. Mitä iloisen jännityksen täyttämiä hetkiä meillä vielä olisikaan edessämme! Valitettavasti Varkaudessa oli lumipyry jo lakannut. Kaupungin erikoislaatuinen kauneus kuitenkin näkyi selvemmin sen läpi ajaessamme näin poutasäällä.

Vaikka siis harmittelimme lumisateen lakkaamista ja tien kuivumista, alkoi onneksi pimeys laskeutua. Toinen Liisa ei valitettavasti tainnut aavistaa, miten muutenkin hämäräsokeahko kuski reagoi vastaantulevien autonvalojen säihkyvään timanttiketjuun, jonka tyynnyttävän yksitoikkoisuuden välillä salamanleimahduksen lailla katkaisi vastaantulevan rekan ilotulitusmainen valoryväs. Oi! Ei siinä muuta voinut, kuin suunnata katseensa tien oikeaan laitaan, jossa joskus saattoi erottaa valkoisen viivan. Melkein pala oli kurkussa kaiken tämän kauneuden piirittämänä.

Ikään kuin yhteisestä sopimuksesta päätimme jättää yksitoikkoisen valtatien, joka välillä paisui sokkeloiseksi moottoritieksi. Niinpä lähdimme tutustumaan paikkaseudun nähtävyyksiin, jotka laveiksi raivattujen teiden kulkijoilta jäävät huomaamatta heidän malttamattomina kiiruhtaessaan paikasta toiseen, syvempiä maisema-arvoja tajuamatta. Näitä korvaamattomia arvoja etsiessämme kiepsahdimme Jyväskylässä Prisman parkkipaikalle. Siellä yksi alkuasukas halusi välttämättä kertoa, miten päätyisimme takaisin Tampereelle johtavalle tielle. Nielimme pettymyksemme ja alistuimme seuraavana päivänä uhkaavan arjen vaatimuksille. Palasimme ysitielle.

IMGP0165.jpg

Tampereen ohitettuamme ajelimme hetken aikaa synkkinä ja hiljaisina. Ilo oli kaikonnut matkanteosta. Tihkusade oli lakannut. Vastaantulevia autojakin oli yhä vähemmän. Ei kajahtanut enää laulukaan lapsiaan lohduttamassa.

Koska synkkyys ei meidän luonteellemme sovi, asialle oli tehtävä jotakin. Niinpä jätimme huomiotta Turkuun vievän rampin, ja käännyimmekin kohti Hämeenlinnaa ja Helsinkiä. Taas valtasi riemu rintamme. Taakse jäi tylsä ysitie.

Koska emme kuitenkaan halunneet Hämeenlinnaan, Helsingistä puhumattakaan, käännyimme Toijalaan vievälle sivutielle. Toijalasta jatkoimme Urjalaan. Taivalsimme kymmeniä kilometrejä metsän keskellä. Ei näkynyt valoja ei taloja, joista olisimme voineet käydä kysymässä leivänpalaa kulkijoille ja kauroja hevoselle, kuten Liisa ehdotti. Yksi auto ohitti ja toinen tuli vastaan. Siinä sielu lepäsi. Laulaja-Liisa esitti kimaran kulkuri- ja reissulauluja. Urjalan taikayön kertosäkeeseen uskalsi yhtyä Kuski-Liisakin.

IMGP0169.jpg

Hilpeään matkantekoon tuli kuitenkin loppu. Paikallinen asukas kertoi tien päättyvän Turkuun johtavalle tielle. Tämä nuorehko naishenkilö oli mitä reippaimmassa lenkkivauhdissa. Hänen menoaan oli lisäämässä luultavasti jokin paikallinen perinnejuoma. Peräämme hän vielä huudahti kannustavasti: "Jeeess!"

Matkamme oli auttamatta ajautumassa kohti loppuaan. Niinhän käy jokaiselle matkalle kerran. Mutta minä kuskina vannoin, että yhä uudelleen ja uudelleen haluaisin tehdä tämä matkan  varsinkin matkanteolle yhtä edullisissa olosuhteissa kuin nytkin.

Samaa mieltä olimme siitä, että ehkäpä parasta matkassa oli Urjalassa kulkemamme Pentinkulman kierros. Siellä saatoimme eläytyä Akseli ja Elina Koskelan elämänpiiriin. Tätä arvostimme erityisesti syvällisinä kirjallisuuden harrastajina. Minusta oivallista tilannetajua edusti Liisa Suur-Loimaan susiseuduille saapuessamme laulamalla lapsiooppera "Punahilkan", jota en ollut ennen kuullutkaan. Matkailu avartaa.