1-IMGP2851.jpg

 

Tunnelma alkaa tiivistyä Mäkituvassa. Pahimmat pakkaset ovat näillä näkymin takana. Pakkasen kurittava käsi oli kaikessa ankaruudessaan myös opettava. Tällä hetkellä Mäkituvan ei niin kovin avarissa saleissa hallitsee ja vallitsee villanlämpöinen tunnelma: Riston Valinta pauhaa Magnificatia, oma cat loikoilee ikkunan edessä kirjoituspöydällä ja odottaa närheä tai oravaa rasvamakkaralle, keittiön hellassa palaa koivu, ja eilinen lämmitys pitää vielä näitä kammareita suloisen lämpiminä. Pakkasherra opetti, miten suojaudutaan talven valtoja vastaan.

 

1-IMGP2833.jpg

Tästä on menty Mäkituvan alle tuuletusluukusta.

 

Perjantaina oli tunnelma toinen. Lähestyimme Inkun kanssa kaivoa läpättävin sydämin. Minulla oli kainalossa vain kolme ämpäriä, sillä en halunnut asettaa kaivolle kohtuuttomia paineita. Painoin pumpun sähkökytkintä. Odotusta. Suhinaa. Ei muuta.

 

1-IMGP2829.jpg

Ja tästä tuuletustuukusta on tultu.

 

Peräännyin sisälle ja lähetin sähköpostia Saariston Kaivonporauksen Maj-Lenille. Vastaus singahti välittömästi. Valtteri Pelastaja on tulossa.

 

1-IMGP2836.jpg

Tällainen vipeltäjä on käynyt pihassa.

 

Kaivomme on 61 metriä syvä. Valtteri nosti pumpun ja veti 61 metriä pitkää letkua ja sähkökaapelia vaivattomannäköisesti monta metriä maan pinnalle. Jäätä oli letkussa puolitoista metriä. Valtteri teki sen, minkä Valtterin pitää tehdä, ja vettä tuli vielä eilenkin. Mielenkiintoista on, onko vesi taas jäätynyt letkuun. Niin mielenkiintoista se ei ole, että lähtisin kokeilemaan. Psyykkinen rakenteeni sai nimittäin uuden särön eilen. Auto ei käynnistynyt.

 

1-IMGP2844.jpg

Peura on käynyt paserulla marjapuskien välissä.

 

Olen itse asiassa vähän loukkaantunut. Olen pitänyt Pösöstäni mielestäni hyvää huolta. No, vähän likainen se saattaa olla, mutta vuotuiset huoltokustannukset ovat melkoiset. Nyt se on teini-iässä, mutta kyllä 16-vuotiaana pahimpien oikuttelujen luulisi olevan jo takana. Onneksi tuvassa on ruokaa kissalle ja ihmisellekin. Emme me tänne näänny, vaikka  talvi saartaakin meitä. Varmaan jo huhtikuussa koittavat pyöräkelit. Pumppaan renkaat täyteen ilmaa, ja poljen iloisesti naapurikylän Kauppaan ja Kapakkaan. Sieltä voi kauppaosastosta ostaa välttämättömiä elintarvikkeitakin. Eikä sitten tarvitse sääliä meitä. Siitä me huolehdimme ihan itse.

 

1-IMGP2846.jpg

Mutta mitähän tässä on tapahtunut?

 

Onneksi elämämme ei ole pelkkää tuskaa. Jotain kivaakin on tulossa. Eilen aamupäivällä ennen auton oikuttelua keskustelin ystäväni kanssa Soneran oikuttelusta huolimatta kissan oikuttelusta. Hieman kiistelimmekin siitä, miten pystyisin Incubellasta huolimatta livahtamaan ulos niin, ettei katti livahtaisi mukaan ulos  hyytävään pakkaseen. En tiedä, kyllästyikö ystäväni jossain määrin omastakin mielestäni ruikuttavaan perusteluuni, jonka mukaan kissaa ei pystyisi sulkemaan sisälle, mikäli se ei sitä itse tahdo. Joka tapauksessa ystäväni ehdotti ongelman ratkaisuksi näkymättömyysviittaa. Pukeutuisin näkymättömyysviittaan ja pujahtaisin kissalta salaa ulos. Kissa keskittyisi petettynä kuuntelemaan sisällä hyvää klassista musiikkia radiosta, ehkä nukahtaisikin. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, mikä olisi kyseenalaistanut tämän keinon moraalittomana, ystäväni lupasi kutoa minulle sen näkymätömyysviitan. Houkutuin välittömästi, enkä sanonut enää mitään. Keskityin pohtimaan, mitä kaikkea minulla on edessäni, kun ystäväni saa viitan valmiiksi. 

Toivottavasti valpas kissani Inkeri ei loikkaa syliini juuri silloin, kun olen kietoutumassa viittaani.

 

1-IMGP2855.jpg

Tähän en koskaan kyllästy: männyt taivasta vasten!