1-IMGP1705.jpg

Kyllä taas harmittaa.

Olen pyrkinyt viime aikoina vähentämään elopainoani, koska kissani Inkerikin on niin tavattoman sutjakka ja notkea tyyppi. Tiedän toki, että en minä itseäni saa yhtä soreaksi kuin Inkku, mutta onhan se rumaa, kun emäntä on lihava ja läähättää heti, kun yrittää juosta kissaansa kiinni. En tosin ole vielä koskaan edes yrittänyt juosta sitä kiinni, mutta ehkä jonakin päivänä. Ajat ovat muutenkin kovat. Porvarihallitus kurittaa köyhää eläkeläistä. Tuumittiin Inkerin kanssa, että vaikka olemme köyhiä, olkaamme sitten myös, paitsi tietysti kunniallisia, niin myös laihoja ja kauniita. Ja terveitä. Oli unohtua. Sairas ei tässä maailmanajassa saata olla.

1-IMGP1696.jpg

Kissa ja vuohenputki. Siitähän saisi nimen kolmannellekin blogille.

 

Tästä tulikin mieleeni, että kun rahat kerran ovat loppu, voisimme Inkun kanssa ruveta järjestämään tänne mäkituvalle kesäjuhlia. Yhtenä ohjelmanumerona voisi olla akan ja kissan välinen juoksukilpailu. Lisäksi voisimme kiipeillä puissa. Jännitystä toisi eksoottinen kisa "Kumpi tuo ensin hiiren näytille". Elävän hiiren siis. Tähän voisi liittää vedonlyöntiä. Kasööriksi ja vedonvälittäjäksi täytyy kyllä saada joku tarkka ja muutenkin luotettava ihminen. Mieluummin ihminen. Kissat ovat monin tavoin ylivertaisia, mutta raha-asioissa en niihin juurikaan luota. Voin olla väärässä. Mielelläni olisin, tässä asiassa.

IMGP1667.jpg

"Muistakin kirjoittaa minusta kauniisti!"

 

Mutta nyt eksyin harhapoluille, jotka ovat aina vaanimassa akkaa elämän valtateillä. Eli asiaan.

1-IMGP1767.jpg

 

Portin takana oli vielä eilen niitä pöllejä, jotka sinne ihmeenomaisesti ilmestyivät viime viikolla. Päätin kantaa ne pihalle sahattavaksi. Kahmaisin komeimman syliini ja lähdin liikkeelle. Samalla valahtivat housuni nilkkoihin. Reagoin samalla tavalla kuin talvella, kun kaatuu liukkaalla jalkakäytävällä. Ennen kuin tutkii, ovatko kaikki luut eheät, kohottaa silmille valahtanutta pipoa ja rekisteröi, kuinka monta ohikulkijaa on huomannut leiskautuksen ja kuinka moni on pysähtynyt takomaan polviaan, kun niin naurattaa. Kun seisoin siinä kolmemetrinen pölli sylissä housut nilkoissa, pyörähti pää tien suuntaan: onko näkijöitä? Sadasosa sekuntia myöhemmin päästin pöllin putoamaan sylistäni, suoraan vasemmalle jalkaterälle. Se oli tyhmästi tehtyi ja sattui, mutta tärkeintä oli säilyttää arvokkuus ja nostaa housut.

1-IMGP1760.jpg

Paras hillo-omenapuu. 4 (neljä) kukkaa.

 

Ei pitäisi ruveta laihduttamaan. Mutta. Pyrin aina ehdottomaan totuuteen näissä jutuissa, joten seuraava täsmennys on paikallaan. En minä NIIN paljon ole laihtunut. Housut vaan olivat liian isot ja venähtäneet. Ei ole varaa ostaa uusia. Ehkä henkselit?

1-IMGP1769.jpg

Sikaomenapuu. Aika monta kukkaa.

 

Harmitti sekin, kun pidin laihduttamisessa taukoa viikon ajan. Tietysti sen takia, ettei elimistö valitsisi säästöliekkiä, vaan kuluttaa narskuttaisi ahmimalla edelleen kaikki kalorit, jotka syön. Niin sanotusta "sortumisesta" tai "ohisyömisestä" puhumattakaan "repsahduksesta" ei ollut kysymys. Ei toki! Tieteellisesti suunnitellun laihdutustauon aikana tuli mieleen, että talossa oli leivontasuklaalevy. Päätin tarjota ruoansulatukselleni tämän herkun, runsaasti hyviä kaloreja sisältävän. Mutta kun se leivontasuklaa ei ole kovinkaan hyvää ja sitä paitsi se on niin kovaa, ettei eläkeläisparan porvarihallituksen haurastuttamat hampaat tahdo siihen pystyä. Järkeilin, että mikrossa käyttämällä suklaaseen saattaisi tulla herkullista pehmeyttä. Taittelin muutamat palat suklaata lautaselle. Vielä nivelrikkoiset sormet siihen pystyivät, juuri ja juuri. Leivontasuklaa on todella kuin betonia. Ja sitten lautanen mikroon. Hetki säteilytystä ei vaikuttanut mitään. Lykkäsin lautasen uudelleen uuniin. Ja sitten alkoi kuulua sen päiväinen rätinä mikrosta. Liekit löivät korkeina, mikron sisällä onneksi. Pieniä liekkejä. Suuria liekkejä. Ääni oli kova. Onneksi olin lähellä ja sain katkaistua virran.

Suklaa oli edelleen kovaa.

1-IMGP1764.jpg

Herkkuomenapuu. Kolmisenkymmentä kukkaa.

 

Mistä liekit? Lautanen oli uutta Arabiaa, taatusti mikronkestävää, ei metallinhiventä. Mistä ne liekit tulivat? Onko Fazerin leivontasuklaassa todella rautajauhoa tai jotain semmoista, joka saa mikron hermostumaan? Oliko näytös rangaistus minulle siitä, että olin sortunut suklaaseen, vaikka se on ankarasti kielletty? Tai siis: olisi ollut, ellei kaikki olisi ollut suunniteltua.

Taas harmitti.

1-IMGP1726.jpg

Tuomi kukkii. Valitettavasti tuomenmarjoja ei voi syödä.

 

Harmittaa sekin, kun ovat kevätkylvöt ja totta puhuen muutkin työt kovasti myöhässä. Akka on ollut koko kevään jotenkin alamaissa, ja satanutkin on, ja ollut kylmää, linnut eivät laula ja omenapuut kukkivat epätasaisesti. Kuka tämmöistä kestää. Onneksi on kissa reipas. Pakko sen on ollakin. Akalla ei ole varaa ostaa kissanruokaa.

1-IMGP1737.jpg

Voikukat ovat olleet valtavia, mutta niin ovat kevätesikotkin.

 

Nyt harmittaa se, että olen tuhlannut koko aamun kirjoitussessioon. Maa odottaa kääntäjää. Kurkunsiemenet kylväjää. Tosin nyt taitaa olla paras työntekoaika ohi ja päivä pilalla, joten voinpa ottaa vaikkapa kirjan käteen.