IMGP0907.jpgIMGP0894.jpg

Pian neljä vuotta sitten, syyspuolella kesää, tyhjensin mäkituvan vanhasta hellasta tuhkia. Hellaa ei ollut käytetty vuosiin. Se oli ollut aina varsinainen murheenkryyni, savuttava rumilus, joka valtavasta koostaan huolimatta ei lämpöä varannut, vaan kylmeni tehokkaasti heti, kun tuli pesässä sammui.

Äitini viimeisinä mäkituvankesinä hellan ympärillä näyteltiin hämärältä vaikuttavia palvontamenoja. Äiti keskittyi hellan oikeassa alareunassa olevaan nokiluukkuun. Tässä kuvassa sitä peittää punainen kärpäslätkä. Minä olin polvillani roskiksen takana olevien nokiluukkujen edessä. Yhteensä näitä luukkuja oli neljä. Molemmat syötimme palavaa turunsanomaa luukkuihin, ei uhrilahjana, vaan pyrkimyksenämme saada aikaan veto, joka imaisisi savut piippuun. Turunsanomavaiheessa savu tuprusi keittiöön. Valehtelematta puuhaan saattoi kulua pari tuntia. Turhauttavaa työtä, voin kertoa. Ja likaista. Ja yskittävää. Ja haisevaa. Haju pinttyi kaikkeen, mitä oli sisällä sekä tietenkin vaatteisiin ja tukkaan. Noki tummensi seinät, katon ja lattian. Aiempina vuosikymmeninä äiti oli hoitanut nämä sytytysoperaatiot yksin, minä olin korkeintaan mielenosoituksellisesti heitellyt auki ovia ja ikkunoita.

Mutta takaisin tuhkaluukulle. Hellakoukku aseenani tyhjensin pesästä tuhkaa ja kas kummaa: yhtäkkiä alkoi pesästä irrota nyrkinkokoisia muurauslaastin palasia. Tämä hella oli savuttamisensa savuttanut. Siitä saattoi olla iloinen. Hella muuttui pelkästään tasoksi, jonka päälle saattoi kerätä erinäistä roinaa. Toivon kuitenkin, että ylläoleva kuva kertoo esimerkiksi siivoustilanteesta, eikä vallitsevasta olotilasta aikanaan.

Sitten alkoi jahkaaminen, joka on valitettavan ominaista minulle: Hankitaanko uusi hella vai ei?  Puretaanko hella vai ei? Tarvitaanko yleensä puuhellaa vai ei? 

Lopulta sitten sellaisessa vaiheessa, jolloin olin kallistumassa purkamisen puolelle, avasin suuni kahden riuskan nuoren miehen läsnäollessa. Herrat lupasivat purkaa hellan, syksyllä. Tässä vaiheessa oli purkutarpeen toteamisesta kulunut jo pari vuotta. Enää ei ollut olemassa kunniallista perääntymistietä, kun kerran olin hölöttänyt asiani julkisuuteen. Rupesin katselemaan puuhelloja netistä.

Aloin kallistua pikkuisen hellan hankkimiseen. Koska uusi hella olisi korkeintaan kolmasosa tai neljäsosa vanhasta, lattiaa pitäisi paikata. Huuvan, joka myös pitäisi purkaa, sisäpuolinen katto-osa kaipaisi myös siistimistä. Ajattelin, että operaatio tulisi maksamaan korkeintaan 5000 euroa. Onnittelin itseäni erinomaisesta suunnittelusta ja realistisesta kustannusarvion laadinnasta. Paikkaustyöt pitäisi teettää vieraalla. Hellanpurkajat toimisivat talkooperiaatteella, pelkästä lähimmäisenrakkaudesta.

Sitten sain tietää sen päivän lokakuussa 2013, jolloin hellanhajoittajapartio saapuisi. Valmistauduin tapahtumaan valmistamalla peurapaistia ja valkosipuliperunoita sekä tyhjentämällä keittiön nurkat roinasta. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä, millainen operaatio olisi kyseessä. Tämä oli hyvä asia. Ymmärtääkseni kaikki muu sujui mukavahkosti, pohjaosuus oli paha. Sinne oli valettu kolme kerrosta tiiliä ja betonia. Tai jotain. Ainakin siis vaikeata purkaa.

Minun osuuteni oli kantaa pois kaikki se, minkä pojat saivat aikaan paikkoja hajoittaessaan. En valita, en valittanut edes silloin, varsinkin kun sain itkettyä läpi toivomuksen, ettei kuljetusämpäreitä lastattaisi piripintaan. Siellä on vanhan navetan pohjan lähellä nyt kasa purkujätettä, aikanaan se tullaan maisemoimaan. Mahdollista on myös, että luonto maisemoi sen omin neuvoin.

Outoa kyllä en ollut etukäteen lainkaan huolissani Inkeri-kissan takia. Ajattelin, että se painelisi välittömästi kylille pakoon melua ja muuta saastetta. Mitä vielä! Katti pyöri koko ajan pihassa, halusi varmaan tarkkailla rauhanhäiritsijöitä. Mutta kun hella oli purettu ja rauha oli maassa, paikat siivottu ja matot lattialla, huomasin Inkerin usein istumassa keskellä keittiön lattiaa ja tuijottamassa paikkaa, jossa hella oli ollut.

 

IMGP0904.jpg

Monia asioita saatan kaivata menneestä, mutta vakuutan: tätä monstrumia en kaipaa.

IMGP0924.jpg

Riuskat otteet käytössä. Olen minä nähnyt tämän herran rakentamassakin.

IMGP0907.jpg

Paistinuunikin on jo poissa. Ja se painaa! Hellan kaikki metalliosat ovat tallessa, jos sattuisi joskus tarvitsemaan.

IMGP0909.jpg

Rautakangesta oli apua.

IMGP0912.jpgIMGP0910.jpg

Jossain vaiheeIMGP0908.jpgssa tuli mieleen, olisiko lattia pitänyt jotenkin suojata. Ei olisi. Näillä ämpäreillä akka kantoi moskat pois.

IMGP0921.jpg

Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun peltikuoret potkittiin kasaan.

IMGP0926.jpg

Piikkaamassa. Lohkesi se pohja. Sentin kokoisina paloina, korkeintaan.

Juova%20Inkeri563174_560467467363494_149

Tässä vaiheessa tilanne oli rauhoittunut, ja ruvettiin miettimään jatkotoimenpiteitä.