Olin TYKSin Kätilökuoron joulukonsertissa.
Konserttipaikka oli upea, keskiaikainen harmaakivikirkko, Pyhän Katariinan kirkko. Laulajat ovat kaikki kätilöitä, kuoronjohtaja Johanna Tiittaa myöten. Kuoronjohtajalla tosin on myös vankka musiikkikoulutus. Kuoron riveistä nousi kaksi upeaa solistia, Anna Tunnela ja Riina Tiainen. Kuoron vierailevana solistina oli Laura Kalaja. Kaikki kunnia hänelle, mutta kyllä kuoron omatkin voimat olisivat kantaneet yli konsertin.
Alussa häiritsi hieman sähköisen "kova" äänentoisto, mutta paljon paljon pahempaakin olen kuullut. Nämä kirkot ovat joskus siinä mielessä hankalia, mielessäni on varsinkin Kanta-Loimaan muuten upea kirkko.
Konsertin jakoi kahtia yhteislauluna laulettu Sydämeeni laulun teen. Varsinkin jälkipuoliskolla tunnelma lähti nousuun. Kirkko oli täpötäynnä väkeä, joka ihan varmasti nautti mukanaolosta. Ohjelmisto oli virkistävä; enimmäkseen harvemmin kuultua musiikkia. Uusia, nuoria lauluntekijöitä oli rohkeasti kelpuutettu mukaan. Nuoreksi lasken viisikymppisetkin sekä seitsemänkymppiset, kun joulun lauluista on kysymys. Liikkeelle lähdettiin 1400-luvun Italiasta - Alta Trinita - ja sen jälkeisen säveltäjäkaartiin kuului esimerkiksi Simojoki, Lennon, Kuusisto (Ilkka!), Laaksonen ja Leonard Cohen, joka on jo yli 80, kun näitä ikiä tarkemmin muistelee. Loppulauluna laulettiin yhdessä Toivioretkellä eli Maa on niin kaunis. Ylimääräistä ei kuultu, mitä kyllä harmittelin. Konsertin juontaja, seurakunnan nuorisotyöntekijä, lopetti mielestäni tilaisuuden liian nopeasti. Ehkä niin oli sovittu, mene tiedä.
Konsertin tuotto menee Nenäpäiväkeräyksen kautta muun muassa neuvolahankkeeseen Keniaan ja seurakunnan kummitytön Gracen ja hänen koulunkäyntinsä tukemiseen.
Tähän asti olen yrittänyt kirjoittaa elämäni ensimmäistä konserttiarviota. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä alueella minulla ei ole tulevaisuutta. Ehkä on nyt syytä ruveta jutustelemaan niitä näitä.
Minulla on ollut lämmin suhde kätilöihin aina siitä saakka, kun jonkinmoisen syöksysynnytyksen tuloksena ampaisin nelijapuolikiloisena vauvanmötikkänä kätilön käsiin Turussa, Heidekenillä tietysti. Neuvolakortissani on synnytyksen hoitaneen kätilön nimikin, jota en kyllä muista, sisar jotakin, etunimi pelkästään. Sen jälkeen, jonkin verran myöhemmin, kätilöitä on siunaantunut ympäristööni useita ja kaikki ovat kivoja. Ennen vanhaan kätilöillä oli hurja maine. Olen saanut semmoisen kuvan, että määrätietoista väkeä he todella ovat olleet. Oma äitini synnytti esikoisensa vuonna 1947, jolloin taisi syntyä suurista ikäluokista suurin. Silloin oli Heidekenillä vilskettä. Äiti kertoi vielä vanhana ylpeänä omasta synnytyksestään. Ympärillä oli ollut synnyttäjiä, jotka olivat voihkineet kuka mitenkin, ja kätilö oli puuttunut peliin. Hän oli sanonut naisille, että mitä siinä kiljutte. Ottakaa esimerkkiä rouva Nikulasta! Minä tulin maailmaan puolessa tunnissa siitä, kun äiti tuli Heidekenille. Muistaakseni ilokaasua oli ollut tarjolla. Tai enhän minä semmoista henkilökohtaisesti muista. Äitini juttuja muistelen. Olikohan ilokaasu jo keksitty silloin?
Jos tavalliselta tallaajalta kysyy, mitä kätilö tekee, varmaan tuo lapsenpäästö tulee useimmille ensimmäisenä mieleen. Olen vuosien varrella oppinut, että kätilöt tekevät myös paljon muuta. TYKSin kätilöt tekevät raskasta kolmivuorotyötään U-sairaalan homehelvetissä. Aluesairaaloiden synnytysosastoja on lakkautettu ja lakkautetaan edelleen. Synnytykset keskitetään Turkuun. En tiedä vastausta, mutta kysyä voin, mahtavatko resurssit lisääntyä samassa suhteessa. Epäilen.
Kätilöt saavat olla mukana suuren onnen hetkenä, kun vauva syntyy. He joutuvat olemaan äidin ja perheen tukena myös silloin, kun kaikki ei mene hyvin. He joutuvat myös tekemään työtehtäviä, jotka saattavat olla hyvinkin raskaita. Mutta yhteiskunta eli me, olemme ne heidän tehtäväkseen sälyttäneet.
Tämän vuoden tähän asti paras lukukokemukseni on ollut Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Siinä yhtenä päähenkilönä on kätilö, joka 1800-luvun lopulla tulee toimipaikkaansa Kainuuseen. Häntä vieroksutaan ja haetaan synnyttäjän luo vasta kun mitään muita vaihtoehtoja ei ole: toivotonta tapausta hoitamaan. Mutta tästä kätilöstä kehittyy naisten turva, joka uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi isännille, joita ei synnytyksessä nähdä.
TYKSin kätilökuoro harjoittelee kerran viikossa. On hienoa, että laulajilla on hyvä johtaja ja haasteita. Äitienpäiväkonsertteja on jo pidetty sairaalassa, ja nyt lähdettiin ulos omasta talosta. Nykyään puhutaan onneksi paljon siitä, miten hieno harrastus kuorolaulu on. Kätilökuoro nauttii varmaan suuresti laulamisesta ja suhtautuu siihen sopivan kunnianhimoisesti. Sen kuulee lopputuloksesta.
Seuraavaa konserttia odotellessa.
Kommentit