1-20160506_135555.jpg

 

Aika harvoin olen vältellyt tällaisen blogijutun kirjoittamista. Tarkemmin ajatellen tuskin koskaan ennen. Otsikko kertoo syyn kaikessa vanhatestamentillisessa jylhyydessään. Inkeriä nimittäin puri kyy viime tiistaina. Nyt on lauantai, etkä katti vielä ole ihan entisellään. Katin akka taitaa kärsiä posttraumaattisesta stressireaktiosta. Se ilmenee niin, että kevättyöt ovat tekemättä, mikään ei etene, akka nukkuu vaan öin ja päivinkin tuntikausia kattinsa kyljessä ja kahmii peittoja päälleen, vaikka ulkona on kaunis auringonpaiste ja lämmintä vaikka kuinka. Jos akka joutuu pakosta pistämään nokkansa ulos kesään, hän vetää sen äkkiä takaisin ja odottaa syksyä ja mukavia kylmiä tuulia ja sateita.

En minä käärmeparkaa syytä. Ainakaan kovin paljon. Ainakaan en sitä teille kerro, jos minulla jotain synkkiä ajatuksia sitä Luojanluomaa kohtaan olisikin. Minä olen nimittäin nähnyt, miten Inkeri tappelee käärmeen kanssa. Se oli silloin Inkun pentukesänä, kun tämä tapahtui. Siitä lähtien olen pelännyt käärmeitä, ensimmäistä kertaa elämässäni itse asiassa. Ihmisellä ja ihmisen lapsilla on sentään terve varovaisuus suhteessaan käärmeisiin, mutta Inkulla ei ole. Inkku ajattelee, luullakseni, olevansa kaikkivoipainen eli hienosti sanottuna omnipotentti. Älkää minulta kysykö, kuka sen sellaiseksi on opettanut. En minä tiedä. Emonsa varmaan.

Inkku pääsi heti hoitoon Kaarinan Eläinlääkäriasemalle. Vapaita aikoja ei ollut, mutta ne hyvät ihmiset lupasivat ottaa Inkun siitä huolimatta. Koskaan en ole Inkeriä saanut kuljetuskoppaan yhtä helposti. Niin huonossa hapessa elukkaparka oli. Autossa tuli välillä huono olo. Perillä Inkeri ei reagoinut mitenkään vieraaseen ympäristöön eikä vieraisiin ihmisiin. Se ei värähtänytkään, kun hoitaja alkoi ajaa karvoja pois vasemmasta etujalasta, jotta siihen saatiin tippa.

 

1-20160506_135552.jpg

Vaisu Inkeri.

 

Eläinlääkäriasemalla kerrottiin, että pahimpina päivinä tulee hoitoon 30 eläintä, joita kyy on purrut. Varmaan jostain netin syövereistä löytyisi tieto, kuinka monta ihmistä kyy puraisee vuosittain. Varsinkin pikkulapsille siitä seuraa pitkä sairaalareissu. Joku vuosi sitten olin tähän aikaan vuodesta kuntoutuksessa Siuntion Kylpylässä. Se oli hirmuista käärmeseutua. En ole ikinä koskaan milloinkaan nähnyt niin paljon kyitä, isoja ja pieniä. Joka paikassa. Henkilökunta kertoi, että ne mielellään pistäytyvät uimaan kylpylän ulkoaltaaseen. Taitaa käärmeilläkin olla kuntoutustarvetta.

Pitäisi ruveta tömistelemään tontilla, että käärmeet kaikkoaisivat. FB-ystäväni Katja teki rakentavan ehdotuksen: minun pitäisi palkata mopopoika kesätyöhön ajamaan tontilla rinkiä. Käärmeet varmaan häipyisivät. Tosin taitaisimme mekin lähteä Inkerin kanssa meteliä pakoon. Mutta eipä tulisi kyynpuremia.

1-20160507_195922.jpg

Vähän väriä loppuun. Sophie´s Universe on nyt tässä vaiheessa.