Viime yönä heräsin, kun Inkeri naukui. Napsautin valon päälle ja katsoin kelloa: 03.02. Napsautin valon poiskin, sanoin tiukasti ja arvovaltaisesti mutta ystävällisesti, että nyt nukutaan.

Ei nukuttu.

 

 

Kissa oli levoton, pyrki rullaverhon ja ikkunan väliseen puolentoista senttimetrin tilaan, pääsikin sinne, tuli pois jollain käsittämättömällä konstilla ja kulki huoneesta toiseen. Ja naukui. Välillä se kävi vessassakin, jolloin huolestuin ja kyselin ystäväni vointia. Ihan terhakalta pikkukulta näytti, kun taas kerran sytytin valon.

 

 

Puoli neljältä nousin ylös. Kissa riemastui ja hyökkäsi ovelle.

Sanoin sille painokkaasti, että ei tule kuuloonkaan. Ketut ovat nyt liikkeellä, ja aivan erityisen aktiivinen tähän aikaan vuorokaudesta on kissamörkö. Kettuja olen täällä nähnyt omin silmin. Kissamörkö taas on myyttinen hahmo, joka ilmestyi mäkituvan maisemiin pari vuotta sitten, Inkerin pentukesänä. Kissamörkö huinii nurkissa yleensä silloin, kun akka ei halua Inkun menevän ulos.

 

 

Katsoin sitten keittiön ikkunasta ulos, aamunkoittoon. Näin heti jotain ruskeata. Onko kissamörkö ruskea? Se jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Pihalla oli kaksi peuraa, ilmeisesti yksi kumpaakin sukupuolta, sillä toisella oli sarvet.

Hyökkäsin hakemaan kameraa. Otin pari kuvaa keittiön ikkunan läpi. Sitten kamariin, ja verho ylös. Eläimet eivät reagoineet, vaan jatkoivat puuhiaan, ruoan etsimistä suuhun. Avasin sisäikkunan, ulompaa en uskaltanut, kun siitä olisi kuitenkin tullut ääntä. Veijarit olivat puutarhamme luomuosastossa, tiheässä viidakossa. Siitä ne siirtyivät nappaamaan pari omenapuunlehteä suuhunsa ja jatkoivat naapurin luonnonsuojelualueelle.

 

 

Kello lähestyi neljää. Menimme nukkumaan uudelleen, kissakin taas ihan kiltisti. Minä en tosin saanut unta, niin kiihtyneessä mielentilassa olin. En toki peurojen takia. Mutta minulla on vartiokissa! Kaikkihan tietävät vartiokoirat, mutta tämä Inkeri Ihmeellinen, Inkeri Ensimmäinen Mahtava, Inkivääri Aisti-Ihme! Meillähän on vanha kontrahti, jonka perusteella Inkku huolehtii hiiristä. Mutta miten ihmeessä se kuulee peurat, herättää minut ja haluaa ulos ajamaan ne tiehensä? Ilmeisesti, voi se tosin haluta leikkimäänkin.

 

 

Inkivääri Aisti-Ihme taitaa tosin valikoida ne, keiden öisestä läsnäolosta haluaa akalle tiedottaa. Kesäyön haltiat eivät kuulu hälytysten piiriin. Nimittäin se haltia, joka leikittelee akan kanssa ja vie lehtokuusaman mennessään, on sen tuonut taas takaisin. Nyt haltia antoi muistikortinkin olla akan kamerassa, ja sain lehtokuusamasta kuvan.

 

 

Kissat ovat mystisiä olentoja ja niin ovat haltiatkin. Mielenkiintoista, että ne pelaavat näin yhteenkin.

Liitän tähän yöllisiä peurakuvia. Useimpia olen jotenkin käsitellyt, jotta olen saanut elukat paremmin esiin. Ne on kuvattu ikkunoiden  (joskin vastapestyjen)  läpi. Joissakin on välissä kaksikin ruutua. Sisällä on ollut melko pimeää, ulkona on ollut enemmän valoa. Näin kuviin on tullut aika villi väritys, mutta ei kai se haittaa, näin juhannusaikaan.

 

 

Ja se salaperäinen lehtokuusamakin on päässyt mukaan.