1-IMGP2294.jpg


Jossain vaiheessa kesää äidilläni oli tapana huokaista ja sanoa: "Aurink paista sukkelast kulmast". Tästä toteamuksesta parin viikon sisällä olin siirtynyt kesälaitumilta sorvin ääreen. Parin viime viikon aikana olen monta kertaa huomannut, että valo tulee sukkelast kulmast. Entiset työtoverini säntäävät huomenna sorvin ääreen. Vaan en minä. Kokemuksesta jo tiedän, että alkava viikko tuo mukanaan vähän kaipausta. Vaikka en juuri työaikoja haikaile, tämä ensimmäinen kesäloman jälkeinen viikko on poikkeus. Kaipaan sitä sähläämistä, joka syntyy, kun tavataan pitkästä aikaa työkaverit, ravataan kahvinkeittimelle ja takaisin, syödään täytekakkua yhdeksältä aamulla ja ihmetellään uusia työtovereita sekä kysellään vanhoilta kuulumisia. Sitten ruvetaan miettimään, miten tukitaan jokainen mahdollinen aukko, joka mahdollistaa mokutuksen, sätitään välituntivalvontalistaa ja ihmetellään, eikö se läpityhmä reksi millään osaa koskaan tehdä toimivaa työjärjestystä.

Aurinko paistaa nyt täydeltä terältä, ihan sopivasta kulmasta, ja viinimarjat ovat siirtymässä vauhdilla mustarastaiden kupuihin. Tämä on ensimmäinen kesä, jolloin punaisiakin kypsyi uusissa pensaissa. Vahinko vaan, että en ole muistanut rastaiden kyltymätöntä nälkää. Ruokansa toki nekin ovat ansainneet. Ehkä. Vadelmiakin on tullut ja kai vieläkin on tulossa. Mustikoita tuli kaksi litraa S-Marketin pihasta. Siinäpä ne satokuulumiset. Perunoita on jopa syöty; ei niitä kaikkia säästetä siemenperunaksi. Sukulaismies väitti, että sai nyt eli eilen ensimmäistä kertaa syödäkseen oman maan perunoita täällä Mäkituvassa. Sanoimme, että ei niitä yleensä ruveta välittömästi uhraamaan vävyjen suuhun. Ensin katsotaan 30 vuotta, mikä se on miehiään. Tämä vävy on niin ansiokas, että selvisi 29 vuoden katsastusajalla. Hän sai pyhiäkin perunoita, niitä punaisia.


1-IMGP2297.jpg

Jo kerran kuolleeksi julistettu kärhö kukkii. On siellä jossain kolmaskin kukka.


Kissasta ei ole viime aikoina tullut laitettua tänne kuvan kuvaa. Nyt laitan kuvan tyynystä, jonka saimme ystävältämme Kyllikiltä. Se on kaunis tyyny, ja siinä on kovasti inkunomaisen kissan kuva. Sitä minä silmäilen haikein katsein, painan sitä vasten poskenikin, kun liveversio Inkusta painaa jollain päättymättömällä sotapolulla aamusta iltaan. Sitten kun se suvaitsee tulla iltasella kotiin, harjaan ensin päällimmäiset punkit pois, jonka jälkeen yleensä kellahdammekin unten maille.

Niin kuin kaikki tietävät, kissat ovat ihania, suloisia ja kauniita pikku karvapalloja. Ne venyttelevät sulokkaasti ja plastisesti. (Akka venyttelee spastisesti, sillä pahuksen helposti kramppi iskee, kun yrittää venytellä. Siksi ei juuri kannatakaan venytellä.) Niin, kissat makaavat sohvannurkassa tai sylissä kehräten pehmeästi. Välillä ne lyövät ihmisten iloksi leikkiä, leikkikaluna pallo tai lankakerä.


1-IMGP2300.jpg

Humalan kävyt kehittyvät. Työkaverilta sain tämän alun.


Nyt alkaa tämän jutun K18-vaihe. Tiskasin tuossa aamupäivällä, pitkästä aikaa. Joskus tulee sellainenkin hetki, kun tiskaaminen alkaa houkutella, yleensä kun puhtaita astioita ei enää ole käytössä. Siis lämmittelin vesiä ja porhalsin edestakaisin sisään ja ulos, vieden ja tuoden vesiä, paljain jaloin läpsytellen. Kesken kaiken suloinen pehmokissani Inkeri toi keittiöön pullean hiiren, vasta pyydystetyn ja vielä lämpimän. Se, Inku siis, vinkaisi tervehdykseksi tullessaan, vinkaiseminen toki onnistuu, vaikka olisi hiiri suussa, monitaitoiselta kissalta.

Hiiri jäi siihen lattialle, Inku paiskautui makkoomaan metrin päähän saaliistaan, sitä ihaillen ja kehuja odotellen. Tietysti kiittelin taitavaa kissaani, ja taas tiskasin ja menin ja tulin. Sitten tartuin tiskivatiin, otin siitä tukevan otteen viedäkseni sen ulos ja paiskatakseni vedet pusikkoon. Otin oikein vauhtia ja pitkän loikan, tarmokkaaseen kantapää edellä -tyyliin. Ja, tiedättekö: ensimmäistä kertaa tunsin, miten herkästi tunteva iho on parkkiintuneessa kantapäässäni, kun se ensin tunnistaa hiiren turkin pehmeyden ja sen ruumiin lämpimyyden. Ja sitten kuuluukin jo kammottava rusahdus ja enempää en tuntemuksiani halua kuvata edes tässä lapsilta kielletyssä osiossa. Mutta minä vaihdoin kantapääkävelyn varvaskävelyyn ja katsoin olkapääni yli ja näin sen, mitä jäi jäljelle ja senkin, mitä oli kantapäässäni. 

Nyt onkin hyvä rentoutua lounaan jälkeen. Kissasta en tiedä, missä se rentoutuu, vai onko joku verityö ehkä meneillään. Paistoin niitä eilisiä perunoita (voissa). Hyviltä maistuivat. Ja kissani Inkerikin tuli ilmoittautumaan. Nyt se lähtee takaisin ulos, ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, seuraavaksi se tuleekin sitten iltapalalle ja yölevolle. Uni maistuu katille, joka on paiskinut töitä aamuvarhaisesta asti. Tässä tapauksessa aamukymmenestä, jolloin sen tylysti herätin.

Ja sitten merisää: Merivesi on lämmennyt uintikelpoiseksi.


1-IMGP2301.jpg

Sydänkesän niittyä.