IMGP1797.jpgIMGP1778.jpg

 

Tuntuu melkein liian hyvältä, että megagigaterajätti Googlekin onnittelee akkaa etusivullaan. Olisihan varmaan ehkä joku muukin tapahtuma saattanut ollut tärkeämpi. Mutta mikä minä olen Googlea vastaan taistelemaan. Kyllä se paremmin tietää. Akan syntymäpäivä saa olla minun puolestani vaikka maailmankaikkeuden tärkein tapahtuma.

Joskus nuorempana, erinäisiä syntymäpäiviä sitten, kun vielä jotenkin seurasin missikisoja, ihmettelin Miss Universum -titteliä. Oli aika rohkea teko julistaa joku Maan neito universumin kauniimmaksi. Entäpä jos tuolta maailmankaikkeuden jostain mutkasta olisi ilmestynyt joku sikäläinen kaunotar paikalle, niin kuin paha haltijatar sadussa, ja vaatinut oikeuksiaan? Jos niitä ei olisi tullut, olisi kaunikki heilauttanut taikasauvaansa ja komentanut paikalle apuvoimia. Äänestämään, niin sanoakseni. Juryn jäseneksi päättämään, kuka onpi kaunehin. Ehkäpä olisi pisteitä ruvennut ropisemaan koppaan. Maan edustaja esikuntineen olisi saattanut luikkia pois, jos olisi ollut viisas. Joku Maan nuori urho olisi voinut saada omakseen universumin kauneimman. Tai päinvastoin. Sitten he olisivat eläneet elämänsä loppuun asti onnellisina.

IMGP1778.jpg

 

 

Akka on horjahtanut tänään pois normaalista olotilastaan, tasaisen äreästä elämänkatsomuksestaan. Ilo on pyrkinyt pintaan moninaisten onnittelujen takia. Käsittämätöntä on, että joku entinen oppilaskin on onnitellut. Siinä kyllä pehmenee kovinkin luonne ja nousee matalampikin mieli. Kiitos kaikille.

 

IMGP1793.jpg

Ajattelin antaa teille onnittelijoille vastalahjan. Nykyäänhän on tapana, että kutsutaan koko luokka synttäreille pikku päivänsankarin luo, ja sitten jokainen juhlija saa oman paketin talonväeltä. Jos olen oikein ymmärtänyt, jossain teini-iän melskeissä tämä tapa jää pois. Ainakin toivon niin. Vaikka niin onkin, että työssäkäyvien vanhempien perheet ovat hallituksemme erityisessä suojeluksessa, voisi olla taloudellisesti melko kuormittavaa hankki kolmellekymmenelle teinille vastalahjoja. 

 

IMGP1791.jpg

Mutta asiaan. Siis. Minähän olen melko säästeliäästi, ikään kuin ripotellen, silloin tällöin jakanut kuvia kissastani. Jaa, olenkohan edes maininnut, että minulla on kissa? Sen nimi on Inkeri. Inkeri on äärettömän kaunis ja vielä hyväluonteinenkin. Esimerkiksi eilen, kun oli aika kylmää, päätäni särki enkä jaksanut heti ruveta lämmittämään, Inkeri heti alkoi huolehtia minusta. Se tuli lämmittämään migreeninkohmettamia jäseniäni, asettui pitkittäin rintalastan päälle ja nuuhki suupieliäni. Sanoin sille varovasti, toisesta suupielestäni: "Oletko tänään särpinyt tuoretta verta?" Ei se siihen mitään vastannut, mutta loikoili kuitenkin aikansa ja meni sitten omaan huoneeseensa, tähän mäkituvan saliin, nukkumaan.

 

IMGP1788.jpg

Niin, asiaanhan tästä pitäisi siirtyä. Oli nimittäin niin, että toissapäivänä oli ilmassa kesän tuoksua. Kun seisoin täydessä kukassa komeilevan omenapuun alla, mitä kuulinkaan? Kuulin tasaisen huminan, joka syntyi pienten siivekkäiden, ahkerien pölyttäjien, siipienräpyttelystä. Enpä muista moista kuulleeni vuosiin. Aina on omenapuiden kukkiessa tuullut kylmästi ja/tai satanut. Tulla tupsahti siihen pikku Inkerikin kisailemaan. Ihme oli, ettei mikään pörrinkäinen tintannut sitä pistimellä kuonoon. Inkeri pyöri puussa valokuvamallina hetken aikaa. Nämä kuvat haluan nyt lahjoittaa itselleni ja muille, kun niitä kissankuvia ei koskaan tule tänne tällättyä.

 

IMGP1791.jpgIMGP1786.jpg