1-20151005_122546.jpg

 

 

Tänä aamuna sain sähköpostia. Ystäväni lähestyi ja kertoi, että muuan miespuolinen lukijani käski lähettämään onnittelut Inkerille.

Tästä aukeaa kaksi näkökulmaa. Pro primo (Menikö oikein? Latina ei ole ominta itseäni.) nolostuin siitä, että syvästi rakastamani kissan nimipäivät olisivat menneet täysin ohi ilman tätä tervehdystä ja, pro secundo (?), riemastuin siitä, että onnittelija oli mies. Nimenomaan mieslukija

Kissahan oli painellut aikoja sitten omille retkilleen, mutta ilmestyi pihalle, kun menin ulos. Kerroin sille onnitteluviestin. Lähdimme sitten yhdessä hakemaan postia. Tänään on syksyn ensimmäinen kylmä päivä, mutta niin sanotulla Wiklundin suoralla paistoi aurinko lämpimästi. Inkeri innostui kieriskelemään naapurin kaivon kannella. Minä otin noin 50 kuvaa siitä kännykkäkameralla ja kuvitan tämän tarinan Inkerinpäivän kunniaksi niillä kuvilla. Jos joskus pääsen niin pitkälle kuin kuvittamiseen.

 

1-20151005_122157.jpg

 

Olisin voinut aloittaa näinkin: Olen Akka ja minulla on silitysongelma. Suhteeni silittämiseen on joko liian kuuma tai liian kylmä. Postinhaun jälkeen rupesin silittämään ja mietiskelin tätä ongelmaa. Nuorena en missään tilanteessa lähtenyt ulko-ovesta, ellen sitä ennen ollut silittänyt ja prässännyt kaikkea mitä oli päälläni. Tai. No. Ehkä saatoin lähteä osuuskauppaan silittämättä siistinä. Alusvaatteitakaan en yleensä silittänyt. Kun lähdin ensimmäiseen varsinaiseen työpaikkaani Paltamoon, minun oli vietävä ehdottomasti mukanani silityslauta, vaikka en oikein tiennyt, missä asuisinkaan.

 

1-20151005_122444-1.jpg

 

Viime perjantaina katselin vierestä, kun eräs henkilö silitti. Silitysrauta puhisi ja puhkui kuin entinen possu ja syöksi sisuksistaan joka suuntaan höyrypilviä. Kysyin silittäjältä: "Miksi tuo silitysrauta syöksee itsestään kaiken aikaa höyryä kuin lohikäärme?" Silittäjä vilkaisi silitysrautaa ja vastasi: "Tässä on sellainen toiminto päällä."

Minä ostin nykyisen höyrysilitysrautani kesällä 2009. Sitä ennen minulla oli ollut jo yksi höyryrauta. Tämä rauta puhisee ja puhkuu vain, ja yhden kerran, kun erityisesti painaa tiettyä vipstaakia. Kun tänään rupesin silittämään, panin lukulasit päähäni ja rupesin tutustumaan rautaani tarkemmin. Ja aivan oikein: Kun oikein tarkkaan katsoin, löysin siitä nappulan, jonka painamisen jälkeen höyryä höyrysi kaiken aikaa. Selitykseksi ei riitä se, että tämä silitysrauta on ollut minulla vasta kuusi vuotta. Selitys liittyy siihen ongelmasilittämiseen.

 

1-20151005_122449.jpg

 

Kauan kauan sitten olin lopen väsynyt. Valitin henkilölle, joka yllä höyrysilitti, että olen hirvittävän väsynyt, ja silitettävääkin on kertynyt valtavat kasat. Hän kysyi, mistä kasat muodostuivat. Vastasin, että lakanoista ja semmoisista. Henkilö tuhahti, että jos on uupunut, ensimmäiseksi pitää lopettaa lakanoiden silittäminen. Minä olin ihan heepnaadilla lyöty, sillä mieleeni ei ollut aiemmin juolahtanutkaan, että lakanat voi jättää silittämättä. 

Näin syöksyin riemumielin toiseen äärimmäisyyteen: en silittänyt mitään. Ostin vaatteita, joita ei tarvinnut silittää. Käytin paljon teepaitoja, jotka kuivasin sileäksi oiottuna vaatepuulla. Housut laskostin nojatuolin selustalle ja istuin ne sileäksi. Pari kertaa vuodessa otin raskaasti huokaillen silityslaudan esiin, kun oli pakko silittää. Yleensä oli kysymys jostain juhlavaatteesta, pahimmassa tapauksessa verhoista.

 

1-20151005_122510.jpg

 

Näin selittyy se, etten ollut kuuteen vuoteen löytänyt eli tarvinnut höyrysilitysrautani höyrytoimintoa. Nyt eläkkeellä, kun en ole enää niin väsynyt, olen päätynyt jonkinlaiseen kompromissiin kahden ääripään välillä. Joskus on ihan mukavaakin silittää, ainakin silloin, kun on kylmä ja palelee.

 

1-20151005_122505%280%29.jpg

 

Tänään silitin, siis rauta suhisten, eteiseen verhon. Työnsin puusohvalta pois liikoja tavaroita ja kiipesin sen päälle ripustamaan verhon. Kun peruutin sohvalta alas, kuulin pehmeän humpsahduksen. Se oli puolukkahillopurkki, joka putosi sohvalta. Keitin eilen hilloa ja vein purkit eteiseen jäähtymään. Kansia en vielä sulkenut. Tämä maalaiselämä on ihmeellisen rauhoittavaa. En hermostunut, en edes päästänyt suustani yhtään tuhmaa sanaa, vaikka huomasin, että hillo oli päätynyt vaelluskenkäni sisään. Vähän oli roiskahtanut myös vaaleanruskeille mokkakengille. Siivosin sotkun ja ihailin kätteni työn tulosta. Siis sitä silitettyä verhoa ikkunassa.

 

1-20151005_122545.jpg

 

Vanhuus on ihmeellistä aikaa. Rauhaisa tyyneys on vallannut mielen. Enää eivät tunteet ja intohimot heilauttele suuntaan jos toiseenkaan. Äärimmäisyydet eivät kiinnosta. Elon pursi kyntää vakaana peilityyntä merenselkää kohti päämäärää, joka on salattu. Suhde silittämiseen selkiytyy, edes vaelluskenkään pudonnut puolukkahillopurkki ei  riistä tyyntä hymyä ikääntyneen kaikennähneiltä huulilta.

Uskokoon ken haluaa.

 

1-20151005_122557.jpg