Minulla on ollut mukavampiakin viikkoja elettävänäni kuin tuo historiaan häipynyt viikko. Mitään kauheaa ei, kiitos Jumalan, tapahtunut, mutta semmoista pientä.

Tiistaina lopetin kipulääkkeen syömisen polven takia. Siitä oli seurauksena, että särky ja kivut lisääntyivät kovasti. Onneksi minulla on kepit. Yhden kepin varassa lähdin kauppaan loppuviikolla, mutta nyt tuli hankaluuksia. Tällä kerralla keppi ei lennellyt mihinkään. On mielenkiintoista ja jossain määrin nöyryyttävää havaita, miten paljon kepin kanssa liikkuminen hidastaa kaikkea toimintaa. Vaikkapa vain kaupan kassajonossa on koko ajan myöhässä. Tavaroita pääsee lappamaan kassahihnalle myöhässä, tyhjän korin asetteleminen paikalleen on operaatio sinänsä, jos takana on jo jono. Kun luulee jo pääsevänsä maksamaan, huomaa, että muovikassi on vielä ottamatta. Kun kassahenkilö sanoo, että 28 euroa 30 senttiä seisoo keppiin varaten ja tajuaa, että kukkaro on repussa ja reppu selässä. Sitten kun on saanut kukkaron käteensä, tarvitaan aika lailla itseluottamusta, jos kehtaa vielä ruveta tarjoamaan bonuskorttia ennen maksua. Kun lopulta tavarat ovat muovikassissa ja repussa ja keppi kädessä, on tukkinut oman puolensa kassalinjasta vähintään kahden asiakkaan osalta. Varmaan harjoitus tekisi mestarin tässäkin asiassa, mutta melkoinen oppitunti minulla on meneillään, vaikka tuon kummempaa ei ole tapahtunut. Pelkästään tuo kaava kaupassa: keppi käteen, keppi pois, keppi käteen, keppi pois vaikkapa vain poimisi kahvipaketin koriinsa puhumattakaan hedelmien ja tomaattien kanssa sähläämisestä.

Mäkituvan verhot odottavat pesua. Inkeri myllää niissä ja nukkuu arvatenkin hiirimuistoja herättävissä tuoksumaailmoissa. Eilispäivänä ja tänä aamuna oli Inkerillä paljon omaa aikaa!

Varsinainen ongelma on se, että en osaa käyttää keppiä. Kahden kepin kanssa meni ihan hyvin, mutta yhden kanssa toimiminen vaatii taitoja, joita minulla ei ole. Tämä puute ilmeni loppuviikolla, kun kipulääkkeen vaikutus oli poissa, ja polveen sattui niin, ettei mistään tuntunut tulevan mitään. Kamalinta oli, kun esimerkiksi kaupassa useamman kerran huomasin, että koko painoni on kipeän jalan varassa, keppi ja toinen jalka ilmassa. Siinä sitten horjuin, kirjaimellisesti, ennen kuin sain tukea. Huh! Välillä huomasin, että kun mielestäni käytin keppiä luontevasti, tapahtuikin niin, että keppi kolahti maahan tukien silloin, kun paino oli paremman jalan varassa. Tätä tapahtuu paljon, aina jos en keskity etukäteen ajattelemaan. Joskus tuli mieleen, onko keppi minulla edes oikeassa kädessä. Vaihdoin kättä, mutta ei asia mitenkään parantunut.

Perjantaina lähdin kahdeksaksi hammaslääkäriin. Polvi oli kipeä kuin mikä. Ilmoittautumisluukulla selvisi, että olin vuorokauden etuajassa. En minulle ollut tullut edes mieleen tarkistaa päivämäärää. Oli perjantai ja lehdessäkin jotain Kalevalasta. Mutta Turun keskushammashoitola palvelee myös lauantaina. Olin saanut peruutusajan ja selvinnyt vain vähän yli kahden kuukauden jonottamisella. Lauantaina siis uudelleen matkaan. Ei edes kauheasti harmittanut, kumma kyllä. Niin ainakin luulin.

Nukkuminenkin oli ollut huonoa polven takia ja pikkukulta Inkeri käski aamuisin puoli seitsemältä ylös, oli sitten edessä lähtö hampilääkäriin tai rattoisa leikkituokio kisumirrin kanssa. Jokin ärsytyskynnys ylittyi, ja niinpä heittäydyin kiivaaseen some-debattiin siitä, mikä on syntiä ja mikä ei. Käytin huolellisesti hyväkseni kaikki mahdollisuudet käsittää asiat pahimmalta kannalta. Saatoin jopa lietsoa muita, voi kamalaa.

Lauantain hammaslääkärikäynnin jälkeen lähdin Loimaalle. Ajaminen sujuu ihan hyvin. Välillä kävin silittämässä kissaa ja ottamassa kipulääkettä, sitä voimallista. Loimaalla riensin tapaamaan Rouva Pyryä, joka elää keskellä maailman ihaninta lankamaailmaa. Ostin puuvillalankaa! Paljon!

Tällaista jälkeä saa pikkukissa aikaan nahkasohvassa. Pilallahan se on, vaikka tämä kuva on kyllä pahimmasta paikasta. Rouva Pyryltä lähdin hakemaan apua muuten vankan sohvan päällystämiseen. Taitaa urakka ylittää minun voimani.

 

Päätin tässä välissä palauttaa kirjaston kirjan. Siitä hyvästä, että keskitän tuotteiden ja palveluiden hankkimista Loimaalle, käytän surutta loimaalaisten veronmaksajien kustantamia kirjastopalveluja. Ja nämä kirjastopalvelut olisivat yksinään noin viiden jutun arvoisia. Kun Rouva Pyryn luona polvi oli vielä ollut niin kipeä, että ajattelin sen lohkeavan säleiksi, alkoi käveleminen nyt helpottaa. Kipulääke alkoi vaikuttaa.

Oli ihanaa viettää päivä ystävien luona. Osaan nyt virkata isoäidin neliön, niistä ihanista langoista. Sain hyvää ruokaa. Ennen kaikkea näin ihmisiä: ystäviä ja heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan ja miniöitä ja lapsien ystäviä. Eipä sitä oikein tajuakaan, miten erakoitunutta elämää oikein viettää. Kyllä siinä helposti suhteellisuudentaju heikkenee. Lähdin kotiin, kun väki alkoi siirtyä saunaan. En uskaltanut riskeerata polvea.

Mikä näistä on paras? En tosin vielä tiedä, mihin tarkoitukseen. Tuskin näistä sohvanpeitettäkään tulee. Ekaksi lankaa ja lappuja kuluisi niin julmetusti, että melkein saisin uuden sohvan sillä rahalla. Tokaksi Inkerin kynsissä nämä eivät kestäisi päivääkään.

 

Olin hirmuisen väsynyt kaikesta reissaamisesta, lääkkeestä ja aiemmasta valvomisesta. Kun Inkeri sitten tänä aamuna päättikin herättää minut kuudelta leikkimään, olin voipunut. Yritin sanoa, että nukutaan vielä. Peto oli kuitenkin nukkunut varastoon koko eilisen päivän yksin ollessaan ja täynnä virtaa. Sitten tein teon, jota omatuntoni ei ole aiemmin sallinut. Hain korvatulpat ja painuin takaisin peiton alle. Pariin otteeseen kuulin Inkerin naukuvan korvatulppien läpi, mutta paadutin sydämeni.

Heräsin puoli yhdeltätoista. On ihanaa, kun on saanut nukkua melkein kellon ympäri. Omatunto vain pitää ärinäänsä, siitä somesekoilusta ja kissan kiusaamisesta.