Akka on ollut hyvin pienestä ollut kiinnostunut historiasta. Vielä pienemmästä olen ollut kiinnostunut Lapista. Vasta näillä kymmenillä olen tullut ajatelleeksi, olisiko Lapin-kiinnostukseni peräisin omasta alkuperästäni. Muistan aivan hyvin, kun kysyin äidiltä, mistä olen tullut. Hän vastasi, että äiti kävi hakemassa sinut Lapista. Muistan senkin, että viisi vuotta vanhempi isosiskoni hymyili vastauksen kuullessaan tietäväisesti, mutta käyttäytyi muuten hillitysti, mikä oli hänelle epätavallista. 99:ssä vastaavassa tapauksessa sadasta hän olisi ruvennut ilkkumaan ja nimitellyt minua tyhmäksi kakaraksi. Ehkäpä juuri tästä oli seurauksena, että äidin selitys meni täydestä vaikka kuinka pitkään. Sitä kyseenalaistavaa tietoa ei ollut saatavilla. Ei koulusta, ei silloin tuntemattomasta televisiosta eikä kavereilta, joita rupesin saamaan vasta koulussa. Siihen asti olin ollut aivan yksinäinen lapsi, ainoa meidän talossa. Eivät kaveritkaan tienneet eivätkä olleet edes sen kiinnostuneempia alkuperäasioista kuin minäkään.

Eksyinpä aiheesta ennen kuin olin siihen päässytkään. Piti nimittäin kertomani, että olen viime viikkoina lukenut valtavasti. Ensin tempauduin Valtaistuinpelin eli Tulen ja jään laulun eli Game of Thronesin maailmaan. Ahmin tuhansia sivuja tätä vaihtoehtoista keskiaikaa, kunnes tuli stoppi. Lohikäärmetanssi I on odottanut lukijaansa jo pitkään. Sen sijaan luin nopeassa tahdissa kymmenisen dekkaria ja muutakin romaania. Lopulta oli luettavanani vain Paula Havasteen Maan vihat. Silmäilin kirjaa epäluuloisena, kunnes tartuin siihen.

 

 

Game of Thronesissa riittää seksiä ja väkivaltaa, enemmänkin kuin mausteeksi. En ole seurannut sarjaa televisiosta, mutta luulenpa, että pilteillä, jotka ovat tätä sarjaa katsoneet, ei ole vaikeuksia oman alkuperänsä arvailussa. Toisaalta: odotin, että kirjoissa seksi- ja väkivaltamaustetta olisi ollut enemmänkin, tv-sarjan maineen perusteella. Kuva on hyvin voimakas väline. Ja elokuvissa ja tv-sarjoissa verta ja paljasta pintaa käytetään ja näytetään yleensä vielä enemmän kuin kirjoissa.

 

Inkku on aina innolla mukana kasvimaahommissa. Tässä harson alla porkkanoiden parissa.

 

Nyt olen lukenut melkein kokonaan Paula Havasteen Tuulen vihat ja Maan vihat. Veden vihat lienee juuri ilmestynyt. Havaste ei mellasta seksillä eikä väkivallalla, vaikka 1100-lukua kuvaakin. Hänen keinonsa ovat toiset, onneksi. Eletään murrosaikaa: Havaste kertoo uudelleen Lallin, Kertun ja piispa Henrikin tarinan. Vanha usko on voimakas, mutta uusi usko ja uudet tavat ovat tulossa uhkaamaan ikiaikaista maailmanjärjestystä.

 

 

Keskushenkilö on Kertte, vanhaan uskoon kasvatettu. Maailma on täynnä vihamielisyyttä. Henget elävät elävien kanssa samoissa tuvissa, koska eivät suostu jättämään rakkaitaan ja lähtemään Manalaan ja jättämään eläviä rauhaan. Jumalat on muistettava lepytellä, jotta ne pysyisivät suosiollisina ja antaisivat pellon ja metsän antimia ja eläminen rankan talven yli olisi mahdollista. Jos erehtyy kehumaan, että nyt on kaikki hyvin, kosto seuraa välittömästi, ellei muista oikeaa loitsua, joka suojaisi. Loitsut ja taiat hallitsevat elämää. Pukeutuminen on tarkkaan säädelty: ensin vasen käsi vasempaan hihaan, hameen vasen lieve oikean päälle, pirtanauha sidotaan vyötäisille vasemmalta puolelta. Lapsivuode on toivon ja pelon paikka. Moni nainen menehtyy synnytykseen, monen moni lapsi ei elä edes ensimmäistä ikävuottaan loppuun. Naisen tehtävä on synnyttää ja tietysti poikia. Perillisen synnyttänyt nainen saa arvostusta perheen ja suvun parissa. Naiset, lapset ja palveluskunta elävät isännän kuritusvallan alla. Kerten isä lyö usein, mutta ei onneksi kovin lujaa. 

Larri eli Lalli on miesten parhaita, mutta saattaa raivostua silmittömästi, ja silloin syntyy pahaa jälkeä, niin kuin tiedämme. Kertte lähtee miehensä pelastaakseen pitkälle taipaleelle, samoin Larri pakenee piispan miehiä. Larrin tie vie aina Lappiin asti, sinne, mistä minäkin olen tullut.

 

Taas yksi omenapuu-Inkeri.

Paula Havaste on ammattitaitoinen, tutkijankoulutuksen saanut tohtori; hänen tekstinsä on tiukasti lähteisiin pohjaavaa. Suomen 1100-luku antaa kuitenkin paljon sijaa mielikuvitukselle. Kertte on ehkä ajatuksiltaan moderni, vaikka toisaalta hän on oman uskomusmaailmansa vanki. Mutta, kuinka ollakaan, uskomusmaailmansa vanki hän on vain minun mielestäni. Hänelle jumalat, taiat ja loitsut tarkalleen oikein suoritettuina ja toistettuina antavat turvan ja pohjan elämälle.

 

Tuo kirottu kärpänen häiritsee kallisarvoista untani!

 

Jaahas, ja sitten pääasiaan. Inkeri on omaksunut tavan, joka hermostuttaa minua hirmuisesti. Toin vesirännin alle ison vesisaavin, jotta helpottaisin mahdollista matonpesu-urakkaa. On siitä kiva ammentaa ihan tavallistakin pesuvettä, mukavasti päivän lämmittämää. Mutta Inkeri, tuo murheenkryyni, on nyt ottanut tavakseen kuljeskella saavin reunoilla ja pyrkiä juomaan vettä siitä. Kovasta muovista on vaikea saada otetta terävilläkään kynsillä. Jos katti saaviin molskahtaa, se ei kyllä kuuna kullan valkeana sieltä pois pääse. Meidän saavi tyhjenee tänään tai ainakin huomenna, mutta miten minä kissaani voisin suojella kaikilta maailman vaarallisilta saaveilta?