SNC11437.jpg

 

Sainpa eilen elää mahtavan päivän. Elän sitä edelleen.

Olen kasvanut nelihenkisessä perheessä, jossa oli kolme naista. Sisareni ainoa lapsi on tyttö. Mutta hänelläpä on kaksi poikaa.

Näitten poikien kanssa olen saanut elää aivan uudenlaista elämää. Koulussa tietenkin oli poikia, tilastollisesti jopa hiukkasen enemmän kuin tyttöjä. Kolmen yläkouluvuoden aikana pojat muuttuvatkin melkoisesti. On kuitenkin eri asia, kun seuraa viisikymmensenttisen varttuvan 185-senttiseksi, ja tapahtuuhan siinä kehityksessä muutakin kuin ruumiillista kasvua. Poikien maailma on eri asia kuin tyttöjen, se on varmaa. Poikkeaa se kissojenkin maailmasta.

Innokkaana nousin eilisaamuna viideltä. Inkku hölmistyi hieman, kun heräsin ennen sitä. Klo 05.51, (myöhästyin), lähdimme kohti Kirkkonummea ja Upinniemeä ja vanhemman sisarentyttärenpojan valajuhlaa. Olimme perillä just eikä melkein kahdeksalta, ja hyvin pian jo istuimme urheiluhallin tilapäissotkussa edessämme kahvia ja munkki.

SNC11451.jpg

Kommodori Pyysalo kiersi katsastamassa joukkonsa.

Alkupaloiksi tutustuimme varuskunta-alueeseen, joskin hyvin pintapuolisesti. Laivojenkin näimme vain pilkottavan puiden lomasta. Alue on valtava. Kesällä on varmaan todella kaunista. Merikappelissa kävimme. Tuntui hyvältä huomata, että kappelin tunnelmaa oli luotu runsaalla symboliikalla. Ylinnä olevasta kuvasta jo löytyy monta merkityksellistä yksityiskohtaa.

Sitten, kello 9.20, alkoi tunnevaltainen osuus. Joukot alkoivat marssia valakentälle. Osa joukosta marssi meidän edestämme, ja vähän se marssivien jalkojen ääni vavahdutti. Marssivien kasvot vavahduttivat myös: Noin nuoria!  Sitten saapui laivaston soittokunta, liput, kunniavieraat ja viimeksi varuskunnan komentaja, juuri perustetun Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Seppo Pyysalo. Sotilaat osaavat järjestää näitä juhlia!

SNC11450.jpg 

 

Soittokunta soitti uunituoreen sävellyksen, Rannikkoprikaatin marssin, sotilaspastorii puhui, ja ainakin vanhemman sisarentyttärenpoikani äiti ja minä veisasimme virttä. Kommodori Pyysalo puhui hyvin. Hän puhui rauhallisesti ja vältti täydellisesti kaikkinaisen uhon, minkä helposti tällaisiin tilaisuuksiin liittää. Ei hän kyllä vältellyt kiusallista aihetta eikä pyrkinyt sumentamaan sitä, mitä varten puolustusvoimat ovat olemassa. Minuun, vanhaan historiafriikkiin, hänen puheensa vetosi erityisesti. Hän puhui siitä, miten nyt valansa vannovat sotilaat liittyvät sukupolvien ketjuun ja veljeyteen, niin moniin ennen heitä valansa vannoneiden joukkoon. Lopuksi hän ylensi valansa vannoneet ja lupauksensa antaneet alokkaat matruuseiksi ja tykkimiehiksi.

Kuuntelimme valaa tarkasti. Siinä joutuu 19-vuotias nuori, poika tai tyttö, vannomaan suuria ja äärimmäisen merkityksellisiä asioita. Tällainen täti-ihminen, vieläpä isotäti-ihminen, miettii, voiko tuollaista valaa edes vaatia. Se on kuitenkin vaadittu, ja, hirvittävää kyllä, sen nojalla on meilläkin satoja tuhansia nuoria miehiä lähetetty rintamalle. Minun isäni palasi, monen muun ei.

Ohimarssin aikana oli ehkä suurin tunne laantunut. Jalat olivat kipeät, palelsi, ja kuinka ollakaan, varsin maanläheiset tuntemukset, hernekeitto etunenässä, alkoivat väikkyä mielessä.

SNC11448.jpg

Otsa ruma...

 

SNC11449.jpg

... niska kaunis.

 

Oman matruusimme saimme jo papusopalle oppaaksemme. 7 alokasviikkoa oli muuttanut nuorta miestä. Onneksi oli huumorintaju ja leikillisyys säilynyt, muuten olisi isotäti saattanut huolestua.

Siinä vaiheessa kun jokainen luuni ja lihakseni oli kipeä ja olin väsynyt kaikesta, aikaisesta aamusta, matkasta, vaeltelusta, seisomisesta ja tunnemyrskystä matruusi lomautettiin, ja lähdimme kotimatkalle. Mukana oli munkkeja, laivaston Aku Ankka -teepaita ja putkihuivi. Kotona syötiin sitten perhepiirissä Inkun kanssa. Se sai himoruokaansa, perunankuoria ja palvikinkkua.

Vähän ajan kuluttua alkoi valapäivän toinen näytös. Ajatus sukupolvien ketjusta sai penkomaan valokuvia ja etsimään isän sotilaspassin. Uusi tunnemyrsky valtasi mielen. 

20150213_191942.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Mauno, syntynyt 1904, isäni. Palasi sodasta terveenä ja perusti vielä perheen.

 

20150213_193505.jpg 

 Niilo, syntynyt 1907.Setäni. Haavoittui sodassa. Kuoli 1955 haavoittumisen seurauksena. Ei lapsia.                                                                                                        

 

Se, minkä me valavieraat eilen näimme, oli tietenkin juhlaa. Puolustusvoimat näytti paraatipuolensa.  Ennen sitä oli harjoiteltu, uudelleen ja uudelleen. Epäonnistuttu ja tehty uudelleen. Oli varmaan oltu vähän eksyksissä. Oli oltu metsässä, harjoiteltu taistelutilannetta. Siinä surkeassa sissiteltassa oli nukuttu, ja taas välillä rynnätty poteroon, kun vihollinen hyökkäsi. Moni oli lähtenyt kotiin kasvamaan. Oli komennettu, huudettu. Oli opittu, että käskyistä ja ohjeista ei enää voikaan neuvotella, vaan on toteltava epäröimättä. Mutta, kuulimme puheissa, sotilaalta ei kielletä omaatuntoa.

Jo tämän seitsemän viikon aikana nuo matruusit ja tykkimiehet ovat selvinneet sellaisista tilanteista, jotka aivan varmasti saisivat isotädin murtumaan. Toivottavasti kaikki nuo yli 900 nuorta miestä ja naista osaavat arvostaa itseään, oikealla tavalla, ei heikompiaan halveksien.

Huikea päivä!      

TJ306!