Olen kirjoittanut tämmöisen jutun siihen aikaan, kun talvirenkaat olen Loimaalla vaihdattamassa käynyt. On jäänyt julkaisematta, eikä siinä päätä ei häntää olekaan. Kuvat ovat tänäiseltä postireissulta.

"Sunnuntaina minulle soitti ystävä, joka puhelun päätteeksi kertoi lähtevänsä syömään makkarasoppaa.

Heti löivät minussa korkealla makkarasopan mieliteon hyrskyt. Eilen kävin Loimaalla vaihdatuttamassa talvirenkaat Pösön alle. (Nämä asiat eivät mitenkään liity toisiinsa muuten kuin siksi, että tapani on valitettavasti lähestyä sanomani ydintä kierrellen ja kaarrellen. Joskus ydin löytyy, joskus ei.) Matkalla huomasin, että olin taas laskenut väärin matkaan tarvitsemani ajan. Päätin säästää aikaa poikkeamalla Auraan pankkiautomaatille. Ajoin Auran Saleen, jonka liepeillä mielestäni joskus on ollut pankkiautomaatti. Vaan ei ollut nyt. Päättelin, että se oli siirretty Alkon myötä uusille asuinsijoille. Ajaa päräytin Auran K-kauppaan, jonka kanssa saman katon alla Alko nykyään on. Ei ollut raha-anturia sielläkään. Nyt kysyin jo neuvoa. Automaatti olisi pankin yhteydessä. Päätin kävellä pankille ihan itse. Tein edestakaisen reissun ja koska olin käyttänyt jo moninkertaisesti aikavarani, päätin mennä samalla kauppaan ostamaan sen maitolitrani. 

Kaupassa huomasin, että K-kauppiaat olivat halpuuttaneet makkaran, ihan oikean HK:n sinisen. Makkara melkein hypähti itse ostoskoriini, sillä taas makkarasopanhimo heräsi mielessäni.

 

 

Sattumalta eilen oli se päivä, jolloin puhuttiin julkisuudessa ihan ääneen punaisen lihan ja lihajalosteiden terveys- vai pitäisikö sanoa sairausvaikutuksista. Mielestäni on aika jylhää, kun pihvi ja makkara sijoittuvat samaan sakkiin asbestin ja tupakan kanssa. Sitten illalla tuli ohjelma teuraseläinten kohtelusta. En sitä katsonut, mutta en edes päätäni pensaaseen tunkemalla ole voinut välttyä tämän päivän otsikoilta.

Kun syön pihvin tai makkaran, porkkanan tai perunan, on sillä tietenkin seurauksensa. Pysyn elossa, koska ravintoa tarvitaan elämiseen, se on aika yksinkertaista. Jos syön pihvin tai makkaran, pysyn elossa, kunnes kuolen suolistosyöpään tai muuten vaan. Jos syön perunan tai keitetyn porkkanan, pysyn elossa, kunnes kuolen kakkostyypin diabetekseni aiheuttamiin komplikaatioihin tai muuten vaan. Ainoastaan raaka porkkana on tästä sakista ainoa viaton ruoka, onneksi myös hyvältä maistuva.

 

 

En ole juuri elämäni aikana paljon siitä huolehtinut, miten syömäni ruoka vaikuttaa terveyteeni tai sairauteeni. Se minulle aiheuttaa ongelmia, että joku joutuu kärsimään minun takiani. Minulla on nyt huushollissani HK-blöötä, lammasta, peuraa ja haukea. Lammas on luomua, ja kyllä viettänyt ihan hyvän elämän ystävieni hoidossa, mutta sekä makkaran alkuolomuoto että lammas on kuitenkin täytynyt teurastaa, ja teurastamoistahan eilen tv:ssä puhuttiin. Hauki on taatusti kitunut ennen kuolemaansa. Viime aikoina on puhuttu myös kalojen tuntemasta kivusta. Siihen ei vaan ole kiinnitetty huomiota, koska hauki ei huuda. Peura tuntuu päässeen vähimmällä.

Olen monta kertaa elämässäni joutunut vastakkain vegaaniuden kanssa. Olen jopa viettänyt vuorotteluvapaavuoden opiskelemalla vegaaniruoan tekemistä Perheniemen evankelisessa opistossa Iitissä. Valmiuksia siis olisi. Diabetesta kyllä vähän ajattelen. Hiilihydraatteja, varsinkaan nopeita hiilihydraatteja, ei saisi paljon syödä. On äärettömän paljon helpompaa syödä salaattia ja kalaa tai salaattia ja vaikkapa raejuustoa kuin miettiä, mitä muuta sen salaatin kanssa voisi syödä, jos leivän, viljan ja perunan unohtaa. Tässä täytyy valitettavasti muistaa, että helposti syö myös makkarasopan makkaroineen, perunoineen, keitettyine porkkanoineen ja lanttuineen. Kaikki terveyden kannalta huonoa ja makkara myös epäeettistä.

Vähän häpeillen suhtaudun Inkeri-kissan hiirileikkeihin. Kummallista, miten kevyesti kuitenkin suhtaudun siihen, mitä ihmiset tekevät eläimille. Yritän sulkea siltä silmäni. Nykyaikana se ei valitettavasti aina onnistu. Facebookissa kiertää kuvia rääkätyistä eläimistä. Tiedotusvälineissä on juttuja. Ainakin otsikot näkee, ja ne jäävät piinaamaan mieltä."

 

 

Tähän päättyi tuo juttu. Mainittakoon, että söin just eräänlaista rantakalaa, tiedättehän: merivettä, perunoita, sekaan suolaa, hiukan voita. Ja silakoita pilakoita. Minä käytin tarkoitukseen hirmuisen ison haukifileen. Voi mahoton, miten hyvältä hauki maistuu, kun lyö sekaan voita oikein kunnolla. Ja sipulia. Maustepippureita tietysti.  

Ikävä kyllä, tuosta yllä olevasta jäi kummittelemaan mieleen yksi lause: Hauki ei huuda.

Ja kohta lapset laulaa: Joulun tähti on, ehdoton: sika...