IMGP1094.jpg

Lämmin kivi, kesä ja kukkaset. Ja mikro toimi.

 

Akan keittiö on tietenkin kotimme sydän. Nyt sydän lyö kyllä epätahtiin, mikroaaltouunihan äityi toimimattomaksi viime lauantaina. Tästä vastoinkäymisestä jo kerroinkin edellisellä kerralla. Uskon vuorenvarmasti, että lukijani ovat jo kiihkeästi odottaneet raporttia siitä, miten elämämme nyt sujuu.

Niin, eihän tämä helppoa ole.

Pitää toki muistaa, että on osattu elää joskus ilman mikroakin. Minä elin aika kauankin. Pidin tapanani julistaa kaikille, että en halua mikroa, koska se tappaa ruuasta kaiken elävän. Sen lopetin siinä vaiheessa, kun ystäväni vastasi saarnaani kuivasti, että hänen mielestään tämä juttu on erinomaisen hyvä asia.

Muistanpa myös, kun kerran lämmitin maksalaatikkoa (Saarioisten; rusinoilla) vesihauteessa. Kun vesi kiehui ankarasti, lämmittämiseen meni 15-20 minuuttia. Siis sähköliedellä meni. Jos puuhella oikutteli, aikaa kului huomattavasti enemmän. Pöydän päässä istui nälkäinen nuorimies haarukka ja veitsi tanassa ja ihmetteli aivan oikeutetusti: "Miksi teillä ei voi olla mikroa!"

SNC11186.jpg

Tässä sumeassa unikuvassa Inkeri katsoo mietteliäänä mikroa, kuin aavistellen tulevia ankaria aikoja.

 

Aikanaan mikro sitten tulikin keittiöön, vaikka se tappaakin ruuasta kaiken elävän. Pakko oli myöntää, että erittäin kätevä laite se olikin. Aamupuuro valmistui lautaselle kahdessa minuutissa, eikä tarvinnut tiskata kattilaa. Maksalaatikko kuumeni oivallisesti. Tosin jokainen sai lautasellisensa eri aikaan eteensä, mutta kuka nyt yleensäkään enää syö perhekunnittain. Nykyinen moderni elämänmeno on hektistä, enää ei eletä viisikymmenlukua. Viime kesänä valmistin pari kertaa pahimpaan makean pullan nälkään mukikakkuja. Varsinkin semmoiset, joihin laitoin mansikoita, olivat hyviä. Vatsalle ne ikävä kyllä olivat liian tuhtia ruokaa, happosalpaajia kului ja mukikakut jäivät pois ohjelmasta. (Jos joku nyt kiinnostui, kehotan guuglettamaan "mukikakku". Ohjeita löytyy ja aina voi reseptejä muokata mieleisekseen. Mukin pohjalta puhkeaa kuin kukka suklainen tai marjainen tuhti leivonnainen parissa minuutissa mikroaaltojen säteilyssä. Voi, miksi onkaan vatsani niin herkkä! Ja miksi se helkatin mikro meni rikki!)

Aamulla havaitsin, että rahkassa oli viimeinen myyntipäivä ollut 4.12.2014. Se löytyi sieltä Liisa Nikulan kotimuseosta. Luovuin terveellisestä aamusmoothiesta ja etsin katseellani mikropuurohiutaleita. Löysin myös pikku kattilan, jossa ryhdyin huttua keittämään. Kovin oli liisterimäinen tulos, mutta kaikki mahdollinen hiutaleissa ollut elävä oli myös elävänä pysynyt. Aamupuuroni oli valmistunut hitaasti ja lempeästi. Tätä myöten minäkin varmaan muutun lempeäksi ja entistä hitaammaksi.

Kaupasta ostin eläkepäivän kunniaksi ihan kirjolohilaatikkoa. Olihan siinä se 30 prosentin aletarrakin ja parasta ennen -päiväys vasta huomenna. Eläkeläisen unelmaa siis  pääsin elämään todeksi. Olin ollut oikeassa kaupassa oikeaan aikaan ja onnistunut saamaan aleruokaa. Vapisevin käsin avasin eineslaatikkoa päästäkseni herkkuun käsiksi, kun tajusin kylmän tosiasian. Kylmän mikron, joka kylmäksi jäisikin. Mikä neuvoksi? No, ei hätää. Sivalsin paistinpannulle melkoisen voimötikän, ja kun sulanut kova eläinrasva sihisi epäterveellisesti pannulla lusikoin sekaan hyviä pehmeitä rasvoja sisältävää melkein tuoretta lohilaatikkoa ja odotin. Odotellessani kääntelin ateriaani pannulla ja sitten sain sen eteeni lautaselle. Eipä tullut Inkkukaan katselemaan, mitä herkkua oli tarjolla.

IMGP1192.jpg

Mitähän tapahtuisi, jos söisi näitä?

 

Tuskin maltan odottaa tulevia päiviä, jolloin pääsen elvyttämään vanhoja menetelmiä ruuanvalmistuksessani. Höyrytän, haudutan, paistan, keitän. Seuraavaksi kai suolaan, savustan, kuivaan (kalaa, poronlihaa ja biisonia) tai syön lihan tuoreeltaan huuruavana äristen mielihyvästä ja murahdellen varottavasti Inkerille, jos se tulee katsomaan, mitä mamma puuhaa.

Ja tästä tulikin mieleen, että pitäisi varmaan lukea Luolakarhun klaani uudelleen. Siitä löytyisi hyviä reseptejä. Mökillä on pari Rintalan tilalta hankittua lampaantaljaa. Kääriydymme Inkerin kanssa niihin, luemme neanderthalilaisista ja imeskelemme luista ydintä. Ja jos isännöitsijä tulee katsomaan, mitä peliä täällä pidämme, kerromme hänelle, että ei olisi pitänyt tulla. Meiltä on nimittäin mikro hajonnut, ja olemme taantuneet elämään alkukantaista mikrotonta elämää, eikä siinä vieraita toivoteta tervetulleiksi. Eikä kahvia keitetä tai yrttijuomia urputtajille hauduteta!

SNC11060.jpg

Onneksi vielä löytyy pihlajanmarjoja. Niitä ei tarvitse mikrossa säteilyttää.