Uusi aika alkoi eilen. Tosin se taisi alkaa ihan vähän jo sunnuntaina. Mikään uusi ei yhtäkkiä tuosta vain saa alkuaan, vaan siihen johtaa tietty syiden ketju, jota tulevat historiankirjoittajat aikanaan tutkivat ja kirjoittavat siitä oppineita opuksia. Ikävää, että en ole näkemässä, löytävätkö tutkijat sen, mikä uuden ajan alkamiseen johti. Voi tietysti olla niinkin, että mokomat eivät ymmärrä edes lähteä tutkimaan tätä maailmanhistorian käännekohtaa. Niin, ja en sitten tarkoita sitä, että keskusta voitti vaalit Voi sekin tietysti olla merkittävä asia. Tunnen monta hienoa keskustalaista, joiden puolesta olen iloinen. Ja sitten ihan pakko vielä mainita, että olen eläkkeelle jäätyäni tutkaillut eri puolueiden eläkeläisjärjestöjen toimintaa, ja niinhän se on, että keskustan Eläkeliitolla on parhaat bileet. Niin sanoakseni. Tai ainakin paljon mielenkiintoista tekemistä tarjolla.

 

Joka tapauksessa me, historioitsijoita tai ei, olemme taas kissani Inkerin kanssa mäkituvassa. Eilen pakkasin pari kassia autoon, kävin kaupassa, ajoin tänne naksauttamaan patterit päälle ja palasin saman tien Turun tupaan. Kolmannella yrittämällä sain kissan koppaan. Kahdella ensimmäisellä kerralla en muistanut, että rimpuileva kissa on pidettävä kaukana vartalosta. Muuten se iskee kynnet kiinni ja lähtee kiipeämään ylöspäin ja selkäpuolelle. Nyt minulla on miehuulliset (?) arvet hartiassa. Inkeri alistui kyllä nopeasti kohtaloonsa, ja matka meni ihan hyvin. Ulos en sitä illalla enää päästänyt, olimme täällä vasta seitsemän maissa. Viideltä sitten herättiin, ja Inkku paineli tapaamaan rakkaita tipuliinejaan. Minä yritin vielä nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut.

 

Tämän verran ovat peurat jättäneet jäljelle talviruususta. Sen päälle on viriteltävä joku verkkohökötys. En usko, että talviruusu edes maistuu hyvälle. Peurat tuhoavat sen tahallaan, minun kiusakseni.

 

Aloittelin haravoimista. Minulla on paljon synkempikin työ edessä, mutta siitä joskus toiste. Lisäksi on maan kääntämistä, esimerkiksi. Päätin aloittaa polveni takia suorin vartaloin, siis haravoimalla. Polvennotkistukset tulevat sitten myöhemmässä vaiheessa. En minä kauan noissa askareissa ollut, mutta niin vaan alkoi sydän takoa kuin se kuuluisa höyryvasara. Kunto on mennyt olemattomaksi tämän runsaan parin kuukauden aikana, kun olen vaan ollut ja ainoa liikuntaharrastus on ollut virkkaaminen.

 

Inkku tervehtii tuttuja paikkoja. Tässä tulee nopeita näppäilyjä ulkonaolemisen alkuriemusta.

 

Inkku on painellut jo melkein täyden työpäivän verran, eli seitsemän tuntia pitkin maita ja mantuja, puussa en ole sitä nähnyt. Nyt se tuli sisään eikä oikein tiedä, mitä tekisi. Veri, se sakea metsästäjän veri, vetää ulos, mutta uni painaa silmiä. Nyt se torkkuu sohvanselustalla, kun minä rupesin kirjoittamaan. Pää on kuitenkin pystyssä, ja jos tästä nousen vaikkapa kuvia hakemaan, kissa kiitää taatusti ovelle naukumaan. Meno meni viime aikoina kaupunkituvassa niin villiksi, että hyvä oli sekä kissan että akan päästä mäkituvalle rauhoittumaan. Nyt ainakin kissa voi villiintyä ulkona.

 

 

Maasto on tosi kuivaa, ja ihan radiossakin varoteltiin ruohikkopalojen vaarasta. Kaikki se, minkä syksyllä taakseni jätin, löytyy nyt edestäni. Töitä siis riittää. Ihmettelen vaan, kuka täällä on mahtanut elää ja sotkea paikkoja. Kun tammikuussa täältä lähdimme, siivosin mielestäni kunnolla, jotta keväällä olisi mukavampi tulla paikalle eikä tarvitsisi ruveta ensimmäiseksi siivoamaan. En minä taida ruveta ensimmäiseksi siivoamaan nytkään, vaikka syytä olisi. Lattioilla on roskaa ja kaikilla tasaisilla pinnoilla pölyä. Makuuhuoneeseen silitin illalla verhon ja kun olin saanut sen siististi paikoilleen, romahti rullaverho alas.

 

 

Inkku on minun ensimmäinen kissani; kokemusta kissan käyttäytymisestä ei siis ole. Tänään huvitti seurata, miten Inkku merkitsi omaa reviiriään uudelleen täällä mäkituvalla. Niin ainakin sen touhut ymmärsin. Kun se tuli sisään ensimmäiseltä ulkoilultaan, se tuli heti jalkoihini ja alkoi puskea, kiehnätä ja tehdä kuperkeikkoja jalkojani vasten. Kuulun nyt taatusti sen reviiriin. Saman puskemisrituaalin saivat osakseen myös kopat, korit ja ämpärit.

Muutenkin se on ollut hassu. Kun haravoin pihalla, se pysytteli kaiken aikaa lähettyvillä ja juosta pyrähti tuon tuostakin paikalle. Jostain syystä sillä oli uho päällä: häntä oli kuin lamppuharja ja selkäkarvat terävinä pystyssä kuin ahvenella. Paitsi että ahvenella siis on terävät evät pystyssä.