Helmikuu on päässyt hyvään alkuun. Huomenna on Runeberginpäivä. Tässä tilanteessa on katastrofin aineksia. Mäkituvassa ei ole yhden yhtä torttua. Ei ole edes valmistusaineita. Tosin luin jostain, että manteliliköörin voi tortunkostutustarkoituksessa korvata appelsiiniliköörillä. Jos sattuu olemaan leikittelevää tyyppiä. Semmoistahan joukkoa me Inkerin kanssa mielestäni olemme. Inkeri ei tosin välitä tortuista enempää kuin likööreistäkään. Minähän voin liottaa sämpylää appelsiiniliköörissä ja kyynelissä. Kyllä se siitä.
Lumitilanne
Kovasti on lauha ja sumuinen, tihkuinenkin, päivä. Huomisesta alkaen pitäisi tulla muutos. Pakkanen alkaa paukkua. Lunta on maassa noin sentti. Meidän luontoomme kuulumattomat pikkunilviäiset toivottavasti saavat kyytiä. Kyytiä saavat myös aremmat perennat. Ne tosin kuolivat jo toissa talvena, ettei niidenkään takia tarvitse enää surra. Kyytiä saamme mahdollisesti myös me Inkun kanssa. Akka juoksee puuvajan ja torpan väliä puukoria juoksuttaen. Niin kauan kuin kori on täynnä puita vajasta torppaan tullessa, on kaikki hyvin.Huolestua voi silloin, kun kori on mennen tullen tyhjä. Tulee tietysti siinäkin lämmin. Akalle. Kissalle ei, ja se on vakava asia.
Olen aloittanut jälleen kerran sukankutomisen. Tällä kerralla on kunnia kyseessä. Olen julkisesti vannonut kutovani sukat, joiden tarkoitus on päätyä johonkin vanhainkotiin. Kysymys on fb-ryhmän tempauksessa. Olen ensimmäisen sukan osalta päätynyt jo kriittiseen kohtaan. Kantapäähän. Yritän rohkaista itseäni sillä, että on moni muukin osannut ne lisäykset ja kavennukset sun muut kommervenkit tehdä. Miksi minä olisin se jalon omenapuun ainoa mätä hedelmä? Vaiennan äänet, jotka nyt huutavat otsaluuni takana ties mitä perustetta. Huonoja ovat kaikki.
Jaahas. On tästä ryhdistäydyttävä. On saatava makaronilaatikko alulle. Ja vedet pitää kantaa saunaan ja lämmittää kiuas parahultaisen kuumaksi.
